Ei uutinen

9297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

onkin viisasta hoitaa eritavalla, kuin Euroopan ulkopolitiikkaa.

Venäjä pitää liittää Euroopan Unioniin, se tuo Euroopalle lisää turvallisuutta, usa vain haluaa hajottaa ja hallita kaikkia maanosia omaksi hyödykseen.

160 sotaa viimeisen 100 vuoden aikana jo todistaa, että usa on huomattavasti suurempi uhka muulle maailmalle, kuin muut maat yhteensä.

Äänestä
  • Kannattaa pitää hyvät välit naapuriin,kuten tässä on huomattu.Venäjä ei oikein sulata arvostelua hyvin.Tottahan toki voi arvostella,mutta ei liiallisuuksiin kuitenkaan kannata ryhtyä,jos esim. Heidi Hautala ois pressa,minkähänlaiset välit ois venäläisiin,vai olisiko jo suomessa sama tilanne kuin tsetseniassa?

    Äänestä

Sodomiittien soihdunkantajalla ei ole mitään asiaakaan ryhtyä sotkeutumaan suvereenien maiden sisäisiin asioihin. Hoitakoon vain noita B-rapun väen juttujaan. Kukin ajakoon asioita kykyjensä mukaan.

Äänestä

Tämähän on tiedetty jo iät ajat.

Äänestä
  • Putinilleko pitäisi nootti lähettää tämän toimittajan murhasta? Vähän sama kun että Kekkonen Kennedyn ja Koivisto Palmen murhasta olisi lähtenyt syyttämään näitten valtioiden johtoa ilman todisteita ja näyttöä.

    Äänestä

  • tai ei? kirjoitti:

    Putinilleko pitäisi nootti lähettää tämän toimittajan murhasta? Vähän sama kun että Kekkonen Kennedyn ja Koivisto Palmen murhasta olisi lähtenyt syyttämään näitten valtioiden johtoa ilman todisteita ja näyttöä.

    Kuka menee haukkumaan YK:ssa varta vasten USAta?

    Onko järkeä?

    Äänestä

  • on se mikä häiritsee kirjoitti:

    Kuka menee haukkumaan YK:ssa varta vasten USAta?

    Onko järkeä?

    Esimerkiksi YK:n pääsihteeri Kofi Annan sanoi selvin sanoin, että USAn koalition Irak-hyökkäys oli laiton.

    Suurin osa kaikista maailman ihmisistä on muuten sitä mieltä, että tällä htekellä USA on suurin uhka maailmanrauhalle.

    Äänestä

  • haukkuu? kirjoitti:

    Esimerkiksi YK:n pääsihteeri Kofi Annan sanoi selvin sanoin, että USAn koalition Irak-hyökkäys oli laiton.

    Suurin osa kaikista maailman ihmisistä on muuten sitä mieltä, että tällä htekellä USA on suurin uhka maailmanrauhalle.

    "enemmistö on aina väärässä'"pitää nykyäänkin paikkansa.

    Äänestä

..jos venäjäö haluaa paskan puhumisen politiikkaan, siihen löytyy suomesta asiantuntemusta.Myönnellään vaan mitä ne sanoo, mutta eu:n kanta aina esillä.

Muistakaa se, että televisiossa ei saa suomen armeijaa kuvata kuvaruudusta vasemmalta oikealle hyökkäämässä....siellä on taas fiksut pääsemässä valtaan...

vieläkö joku vastustaa Natoon liittymistä...?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kenellekään kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1247503

Suomi on edelleen suomettunut...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu