Tämä ei oikeastaan yksinäisyys palstalle kuulu, mutta olen nyt yksin ongelmani kanssa.
Muistan kun olin aikoinani vapaaehtoistyössä, tein työni hyvin- liiankin hyvin. Koska olin aika yksinäinen, nautin, että sain auttaa muita. Näin jälkikäteen ajatellen, menin varmasti liikaakin asiakkaideni juttuihin. Jopa omalla ajalla mietin useinkin miten parhaalla mahdollisella tavalla auttaisin ko. henkilöä ja vaikka itse sanonkin mielestäni sain hyvää tulosta aikaa.
Nyt itselläni on vuoden ollut eräs ongelma joka uhkaa terveyttäni ja olen pyytänyt apua. Ja olen ihmetellyt sitä luonteen kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä jopa omissa sukulaisissani.
Kun olisin tarvinnut pari kolme päivää yösijaa heiltä, vastaus oli monta kertaa emme ota sinua tänne- käänny kirkon puoleen. Kun olen kääntynyt
kirkon puoleen ja eri viranomaisten, mitään apua en ole heiltä saanut, mutta paljon tullut hakemuksia täytettyä- ja aivan turhaan.
Olen vielä tässä asiassa täysin syytön, naapurin kiusaamisen uhri. Kun kerron ihmisille tarinani, he kyllä kuuntelevat mielellään, ja sitten kun pyytää apua vaikka maksua vastaan, sitä ei tule.
Miten ihmiset voivat olla niin kovasydämisiä kun tietävät kuitenkin että he saisivat minulta esim. rahallisen korvauksen ? Ovatko ihmiset menneet sellaisiksi, että toista autetaan vain silloin jos siitä on itselle jotakin etua ?
Minä taisin olla liian herkkä ja tyhmä, kun autoin ilmaiseksi toisia. Mutta kun itse olen avun tarpeessa ei sitä tule?
Miten näette asiat ja oletteko havainneet vastaavaa? Kiitos !
Muistan kun olin aikoinani vapaaehtoistyössä, tein työni hyvin- liiankin hyvin. Koska olin aika yksinäinen, nautin, että sain auttaa muita. Näin jälkikäteen ajatellen, menin varmasti liikaakin asiakkaideni juttuihin. Jopa omalla ajalla mietin useinkin miten parhaalla mahdollisella tavalla auttaisin ko. henkilöä ja vaikka itse sanonkin mielestäni sain hyvää tulosta aikaa.
Nyt itselläni on vuoden ollut eräs ongelma joka uhkaa terveyttäni ja olen pyytänyt apua. Ja olen ihmetellyt sitä luonteen kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä jopa omissa sukulaisissani.
Kun olisin tarvinnut pari kolme päivää yösijaa heiltä, vastaus oli monta kertaa emme ota sinua tänne- käänny kirkon puoleen. Kun olen kääntynyt
kirkon puoleen ja eri viranomaisten, mitään apua en ole heiltä saanut, mutta paljon tullut hakemuksia täytettyä- ja aivan turhaan.
Olen vielä tässä asiassa täysin syytön, naapurin kiusaamisen uhri. Kun kerron ihmisille tarinani, he kyllä kuuntelevat mielellään, ja sitten kun pyytää apua vaikka maksua vastaan, sitä ei tule.
Miten ihmiset voivat olla niin kovasydämisiä kun tietävät kuitenkin että he saisivat minulta esim. rahallisen korvauksen ? Ovatko ihmiset menneet sellaisiksi, että toista autetaan vain silloin jos siitä on itselle jotakin etua ?
Minä taisin olla liian herkkä ja tyhmä, kun autoin ilmaiseksi toisia. Mutta kun itse olen avun tarpeessa ei sitä tule?
Miten näette asiat ja oletteko havainneet vastaavaa? Kiitos !
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tuo on ihan yleistä, että ihmiset ajattelevat vain omaa etuaan. Liiallinen kiltteys saattaa kostautua. Varsinkin ei kannata auttaa pyyteettömästi.
Syy siihen, etteivät oma sukulaiset tai muutkaan tunnu auttavan sinua on varmaankin siinä, ettet tunne heitä kovin hyvin tai et ole ollut hirveästi heidän kanssaan tekemisessä. Saattaapa olla niinkin, että he eivät ajattele sinusta kovin hyvää tai pidä sinusta ja sen takia eivät tahdo auttaakaan sinua.
Yksi syy muuten sille, että saatat joutua kaltoin kohdelluksi on juuri tuossa kiltteydessä. Jos pyrit auttamaan vain muita ja olemaan kaikille ystävällinen, niin sinut saatetaan helposti laittaa syntipukiksi semmoisillekin ongelmille, mistä et ole vastuussa.
Suositeltavaa olisi myös pyytää apua niiltä, joilta uskoo sitä saavansa eli lähinnä ihmisiltä, joihin voi todella luottaa esim. hyviltä ystäviltä jne. Kirjoituksesi perusteella sinun kannattaisi miettiä uudelleen välejäisi sukulaisiisi ja muistaa, ettei sukulaisuus merkitse automaattisesti minkäänlaisia velvotteita tai ystävyyttä. Yleensä ne rakentuvat muiden asioiden kautta.
Mainitsimit myös rahallisesta korvauksesta. Raha on hyvä asia, jos haluaa hyödykkeitä ja sillä saa ostettua ammattiapua, mutta ystäviä sillä ei saa ostettua. Rahaakaan ei kannata antaa pyyteettömästi, muuta kuin semmoisissa tapauksissa, joissa toinen on itse kustantanut jotakin puolestasi.
itse ketään vielä oveltani käännyttänyt. Kaikki ovat saaneet yösijan sitä halutessaan! Käyn itse kerran viikossa vapaaehtoistyössä ja ainakin toistaiseksi teen sitä mielelläni.
Sen huomasin, kun vuosi sitten sairastuin vakavasti, niin harvassa oli vierailijat vaikka samat ihmiset olivat oikein pyytäneet käymään ollessaan itse sairaslomalla...
Mainiosti pohdittu. Meinasin itse kirjoittaa melko samallalailla, mutta kaikki tulikin jo viestissäsi. :)
Pyysitkö itse siis ketään luoksesi, kun sairastuit? Niin se vain on että oma-aloitteisesti ihmiset eivät yleensä halua tulla tukemaan, elleivät ole hyvin läheisiä ystäviä.
Tunnistin osittain itseni kirjoituksestasi! Minua kiinnostaa aidosti toisten ihmisten asiat ja ongelmat, ja haluan tehdä parhaani, auttaakseni heitä. Vielä vähän aikaa sitten, saatoin kuunnella tunti tolkulla toisten vuodatusta, yritin ymmärtää, rohkaista ja tukea.
Mutta nyt on tullut raja vastaan! Minä en jaksa enää! En jaksa olla mikään helvetin tukipylväs. Olen kyllästynyt siihen, että minusta tuntuu, että muutamat ihmiset lähipiirissäni ovat kiinnostuneet ainoastaan siitä puolesta, kun kuuntelen heitä jne. Kun sitten vuorostani jotain yritän kertoa omista asioistani, en saakaan takaisin samanlaista rohkaisua, mitä itse olen antanut. Menin auttamisessasi jopa siihen saakka, että lainasin rahaa, ostin toiselle ruokaa, lahjoitin vaatteita jne. Kunnes yksi päivä sain huomata, että tuo ihminen oli täys paska kusettaja.
Neuvonkin siis miettimään, miten pitkälle kannattaa auttamisessaan mennä. Oikea, todellinen ystävyyssuhde ei perustu vain auttamiseen!! Tämän minäkin olen saanut oppia! Sitä paitsi ihmisiä, jotka menevät kiltteydessään liian pitkälle, ei tosiasiassa kovinkaan paljon kunnioiteta ja arvosteta. He ovat muiden silmissä niitä helppo heikkejä, joiden kiltteydelle ja uhrautuvaisuudelle voidaan jopa hieman naureskella huvittuneena.
Etsi siis ihmisiä, joiden kanssa ystävyys perustuu todelliseen välittämiseen. Kokeilepa, miten ihmiset suhtautuvat sinuun, kun lopetat ylenmääräisen auttamisen? ovatko he enää ystäviäsi? Jos eivät, asian on selvä!
Anna sellaisten kuulla kunniansa, äläkä auta enää niin helposti rahallisesti ja vaatteita lahjoittamalla. Vaadi että sinuakin kuunnellaan joskus ja yritetään auttaa.
Tämä ei liity suoraan sinun tapaukseesi, mutta on analyysini siitä, miksi tätä tapahtuu yhä enemmän.
Asiaan vaikuttaa kaksi kehityssuuntaa:
* Suomalainen laitosyhteiskunta, jossa kaikki vastuu, huolenpito, tuki ja muut vastaavat asiat on siirretty perheeltä valtiolle. Asiaan vaikuttaa myös luterilaisuuden perintö. (Tämä on kahdesta kehityssuunnasta vanhempi ilmiö)
* Toinen kehityssuunta tulee Yhdysvalloista. En osaa nimetä sitä, mutta se on tämä markkinaliberalistinen yhteiskunta, jossa ihmisen arvo määrittyy sillä, kuinka arvokas hän on suuryrityksille. Siinä korostetaan yksilön vastuuta itsestään, ja varsinkin epäonni ihmisen elämässä nähdään täysin ihmisen omaksi syyksi.
Nämä kaksi kehityssuuntaa eivät sovi samaan yhteiskuntaan. Ensimmäinen, valtion vastuuta korostava ajattelu, on kehitetty sosialistista yhteiskuntaa varten. Yhdysvalloissa taas, josta jälkimmäinen ajattelu tulee, ei ole käytössä valtion vastuuta korostavaa ajattelua, vaan ihmiset tukevat lähimmäisiään, perhettään ja naapureitaan enemmän kuin Suomessa.
Suomessa, jossa nämä kaksi ajattelusuuntaa vaikuttavat samaan aikaan, syntyy tilanne, jossa ihmiset katsovat kaiken yksilön omaksi syyksi (ei siis yhteiskunnan syyksi), jos tulee epäonnistumisia, mutta eivät halua tukea ja nostaa lähimmäistä jaloilleen hädän tullen, vaan näkevät, että se on yhteiskunnan vastuu.
Siltä näyttää että juuri ne ihmiset keiden kanssa sä olet ollut tekemisissä, ovat sellaisia kusipäitä. Että kyllä kaikki apu vastaan otetaan, mutta mitään ei anneta takaisin. Välit vaan poikki sellaisten ihmisten kanssa. Jos joku kaverini tarvitsisi yöpaikkaa, niin kyllä mä antaisin hänen olla mun luona pahimman yli.