Olin ns. "absolutisti" vielä 18-vuotiaana eli en ollut oluttakaan maistanut suorittaessani Siviilipalvelustani vuonna 2001 (17-vuotiaana suoritin vapaaehtoisena armeijaa alle kuukauden, joka ei sujunut toivotullani tavalla). Nämä vuodet 2002-2006 ovat olleet minulle erittäin suurta muutosta. Ensinnäkin muutin vuonna 2002 pois vanhempieni luota opiskelemaan toiseen kaupunkiin ja olimme tuolloin jo avovaimoni kanssa kihloissa, mutta emme vielä muuttaneet suoraan yhteen avovaimoni opiskelun vuoksi (hän oli kotoisin täältä toisen kaupungin lähiseudulta, mutta opiskeli toisaalla). Asustelin lukuvuodet 2002-2003 yksin solukämpässä, kunnes 11/2003 muutimme yhteiseen opiskelijakaksioon. Seuraavaksi tapahtui seuraavanlaisia asioita:
1. parhaan lapsuuden ystäväni isä kuoli pitkään sairastaessaan 12/2003 alussa 47-vuotiaana syntymäkaupungissani (oli minulle kuin toinen isä)
2. Isoisäni ja elämäni tärkein ihminen sairastui afasiaan jouluaatto/2003, enkä ollut kerinnyt näkemään häntä pitkiin aikoihin kuin vasta joulupäivänä.
3. Oma isäni, johon olin kauan miettinyt ottaa yhteyttä uudelleen 17 vuoden jälkeen kuoli 01/2004 alkoholin suurkuluttajana (olisin halunnut jotenkin auttaa. Olisi tullut joku katko hänenkin elämään, jos olisi tavannut minut aikuisena). Syytän isäni kuolemasta itseäni!
4. Valmistuttuani maanmittausalalta (aloitin vuonna 2002) kartoittajaksi (HUOM! miesvaltainen ala) 06/2005 minua syrjitään siviilipalvelustaustani vuoksi, enkä ole halunnut etsiä oman alani työtä vuosina 2005-2006 vaan maleksin Nokia Oyj:ssä henkilöstövuokrauksen kautta, koska siviilipalvelus on tietyllä tavalla epäinhimmillinen täällä Suomessa. Tunnen: "Olen yhteiskunnalle täysin hyödytön ihminen" tai sitten minulle on vain tapahtunut paljon asioita, joita on tarvinnut sulatella pitemmän aikaa!
Olen vasta Nokiaa nähneenä ja nelivuorotyötä tehneenä päättänyt etsiä työtä maanmittausalalta, mutta minua pelottaa enemmänkin ihmisten ajatukset.
Avovaimoni ei ole omasta mielestään kärsinyt alkoholin käytöstäni, vaikka sen näkee kauas. Olen mennyt lääkäriinkin sen vuoksi, koska tunnen että mopo on lähtenyt käsistäni ja tämä ei ole enää jatkua näin eikä tämä ole normaalia elämää, jota olen aikaisemmin toivonut elää.
Nykyisin on vanha suola alkanut myöskin janottamaan!
Mitä teen ja miten voin parantua!?
1. parhaan lapsuuden ystäväni isä kuoli pitkään sairastaessaan 12/2003 alussa 47-vuotiaana syntymäkaupungissani (oli minulle kuin toinen isä)
2. Isoisäni ja elämäni tärkein ihminen sairastui afasiaan jouluaatto/2003, enkä ollut kerinnyt näkemään häntä pitkiin aikoihin kuin vasta joulupäivänä.
3. Oma isäni, johon olin kauan miettinyt ottaa yhteyttä uudelleen 17 vuoden jälkeen kuoli 01/2004 alkoholin suurkuluttajana (olisin halunnut jotenkin auttaa. Olisi tullut joku katko hänenkin elämään, jos olisi tavannut minut aikuisena). Syytän isäni kuolemasta itseäni!
4. Valmistuttuani maanmittausalalta (aloitin vuonna 2002) kartoittajaksi (HUOM! miesvaltainen ala) 06/2005 minua syrjitään siviilipalvelustaustani vuoksi, enkä ole halunnut etsiä oman alani työtä vuosina 2005-2006 vaan maleksin Nokia Oyj:ssä henkilöstövuokrauksen kautta, koska siviilipalvelus on tietyllä tavalla epäinhimmillinen täällä Suomessa. Tunnen: "Olen yhteiskunnalle täysin hyödytön ihminen" tai sitten minulle on vain tapahtunut paljon asioita, joita on tarvinnut sulatella pitemmän aikaa!
Olen vasta Nokiaa nähneenä ja nelivuorotyötä tehneenä päättänyt etsiä työtä maanmittausalalta, mutta minua pelottaa enemmänkin ihmisten ajatukset.
Avovaimoni ei ole omasta mielestään kärsinyt alkoholin käytöstäni, vaikka sen näkee kauas. Olen mennyt lääkäriinkin sen vuoksi, koska tunnen että mopo on lähtenyt käsistäni ja tämä ei ole enää jatkua näin eikä tämä ole normaalia elämää, jota olen aikaisemmin toivonut elää.
Nykyisin on vanha suola alkanut myöskin janottamaan!
Mitä teen ja miten voin parantua!?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Täytän joulukuussa 24 vuotta!