Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Pimeä halu

Mitä seksifantaisoihin tulee, olen pitänyt itseäni aina enemmän alistuvana kuin dominoivana. Kilttinä tyttönä ainakin :)

Minulla on ihana rakas aviomies, jonka kanssa seksikin on ihanaa. Mutta ihan viime aikoina olen hänen kanssaan löytänyt itsestäni puolia, joita en tiennyt olevan olemassakaan.

Kaikki alkoi niin viattomasti, kun eräänä kerran pyysin miestäni hieromaan työpäivän jälkeen väsyneitä jalkojani istuessani tuolilla. Odotin, että hän pyytäisi minut pitkälleni sohvalle ja nostaisi jalkani syliinsä, kuten hän aina tekee. Mutta hän kävikin polvilleen lattialle ja hyväili minua siinä. Jokin siinä asetelmassa sykähdytti minua valtavasti, mutta rohkenin avautua siitä vasta vähän myöhemmin.

Mies ei ollenkaan tyrmännyt ajatuksiani, päinvastoin. Olemme jo kokeilleet pieniä juttuja. Edessäni polvistuva ja kättäni suuteleva mies on jotakin aivan ihanaa, samoin taivaallinen suuseksi, joka yleensä päättyy asetelman "oikaisemiseen", ihanaan ja kiihkeään rakasteluun, jossa saan tuntea olevani haluttu ja samalla palvottu naaras.

Mutta haluaisin yhä lisää. Haluaisin piiskan, jolla ohjailla kevyesti rakastani hänen hyväillessään minua. Tai tarvittaessa jonkin pienen leikin varjolla hiukan kurittaa häntä. Lyödä häntä, ei liian kovaa mutta vähän, ja sen jälkeen suudella piiskan jättämiä jälkiä hänen lämpöisellä ihollaan.

Haluaisin siis... niin. Tätä on kamala myöntää, mutta haluaisin ensin satuttaa häntä ja senkin jälkeen kuulla, miten paljon hän rakastaa ja palvoo minua. Tiedän, että tämä on aivan sairasta. Jos toista rakastaa, ei häntä haluaisi satuttaa edes molemminpuolisen leikin varjolla. Vaikka sanoinkin olevani perinteisesti alistuva, emme ole koskaan leikkineet mitään, jossa hän millään tavoin satuttaisi tai nöyryyttäisi minua. En haluaisikaan kokea sellaista.

Yritän katsoa peiliin ja vakuuttaa itselleni, että näin viattoman ja kiltin näköinen otus ei vain voi olla mikään syntinen domina. Ei edes jakkupuvussa, ja korkkareissa, nuttura päässä (nahka/latex-linjalle en olisi itsekään valmis, tuntuu liian vieralta). Yritän vakuuttaa itselleni, että tämä on jokin mielen pimeimmistä koloista nouseva harha, mitä en oikeasti edes tahdo.

Tiedän, että näistäkin asioista pitäisi puhua. Mutta pelkään ottaa asiaa esille näin suoraan. Pelkään päästää suustani lausetta, joka kertoisi, että haluaisin fyysisesti satuttaa rakastani.

Onko kellään kokemusta näin kipeän (sanatarkasti ehkä...) aiheen käsittelystä parisuhteessa?

Vai olisiko syytä mennä suoraan terapiaan? Sitäkin nimittäin olen vakavasti harkinnut.
124539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Menee lupaava dominan alku pilalle:)

Äänestä
  • eroottista nais seuraa hesassa, onko suosituksia?

    Äänestä

Kukaan normaalijärjellä varustettu ei lähde tuollaisen takia mihinkään terapiaan, vaan keskustelee aiheesta miehensä kanssa. Sitäpaitsi, tuo alistaminen ja alistuminen on jo niin yleistä ettei se ole mitenkään pervoa tai kinkyä.

vai että oikein sykähdytti, hah.

Oletko kasvanut muka jossain tynnyrissä?

Äänestä
  • No niin, tulipa taas rakentava kommentti.

    Tynnyrissä kasvaminen ja itsestään odottamattomien piirteiden löytäminen ovat kaksi eri asiaa. Kuten kirjoitin, olen aiemmin kokenut olevani alistamis-alistumis-akselilla enemmänkin siellä toisessa päässä.

    Fantasioissa mennään usein toisen, tai oman, fyysisen koskemattomuuden alueelle. Siihen niistä monet perustuvatkin (esine- ym. fetissit erikseen). Ainakaan minä en ole valmis rikkomaan välillämme mitään oman haluni vuoksi. Minusta koskemattomuus on niin loukkaamaton, että minun on vaikea ottaa asiaa edes puheeksi.

    Tässä lienee naisten ja miesten ero. Nainen ajattelee muullakin kuin sukupuolihormoneillaan...

    Äänestä

  • Dominako? kirjoitti:

    No niin, tulipa taas rakentava kommentti.

    Tynnyrissä kasvaminen ja itsestään odottamattomien piirteiden löytäminen ovat kaksi eri asiaa. Kuten kirjoitin, olen aiemmin kokenut olevani alistamis-alistumis-akselilla enemmänkin siellä toisessa päässä.

    Fantasioissa mennään usein toisen, tai oman, fyysisen koskemattomuuden alueelle. Siihen niistä monet perustuvatkin (esine- ym. fetissit erikseen). Ainakaan minä en ole valmis rikkomaan välillämme mitään oman haluni vuoksi. Minusta koskemattomuus on niin loukkaamaton, että minun on vaikea ottaa asiaa edes puheeksi.

    Tässä lienee naisten ja miesten ero. Nainen ajattelee muullakin kuin sukupuolihormoneillaan...

    Avokämmen miehen naamalle voi piristää ja
    laittaa jotain aluille. Jos miehesi tästä suuttuu pistä käsirautoihin. Ja muista, ettei mies sinua suojele, vaan sinä suojelet miestä. Olet synnynnäinen domina.

    Äänestä

  • bmad kirjoitti:

    Avokämmen? No ei todellakaan! Sellaisessa ei ole minusta mitään sävähdyttävää. Fantasiamaailmani on paljon hienoviritteisempi.

    Tottakai minä suojelen miestäni pahoilta vaikutteilta ja yleiseltä maailman pahuudelta ja tarjoan sylin lämpöä, hyvää ja terveellistä ruokaa ja älykästä seuraa ;) Mutta ei se juttu kuulu tähän. Miehen pitää olla suojelijani ja ritarini. Hänen pitää kantaa minut kuralammikon yli tai pelastaa näkemästä hämähäkkejä. Niin hän tekeekin, ja paljon muuta. Ja minä kunnioitan ja arvostan häntä sankarinani.

    Mutta silti haluan nähdä hänet polvillaan edessäni, miksei sidottunakin (jos hän itse haluaisi)... ja minun toimestani satutettunakin.

    Tätä on vaikea selittää ja varmaan se on joku tippaleipäaivojen kieroutunut huipentuma. Rakastaa ja kunnioittaa samalla kuin haluaa satuttaa. Ja sen jälkeen vastaanottaa rakkauden, hellyyden ja puhtaan himon osoituksia. Ensin alistaa, käskeä, piiskata. Sitten suudella ja helliä. Ja lopuksi itse antautua.

    Äänestä

Ole vaan onnellinen, että löydät itsestäsi puolia, mistä nautit. Ja jos miehesikin vielä nauttii alistumisesta niin teillähän on kaikki hyvin :) Ei nää eroottiset leikit nyt noin vakavia ole. Kysehän on vaan aikuisten leikeistä.
Mä asun yhdessä mun orjapojan kanssa ja meillä on välillä kauheen kivaa keskenämme. Arkielämässä meillä on ihan tasavertainen suhde ja makuuhuoneen puolella leikitään näitä Valtiatar /orja-leikkejä . Tää on vaan elämän rikkaus :) ja ihan hauskaa !
Mäkin olen arkielämässä ihan tavallinen työssäkäyvä nainen, ei domina ole sen enempää tai vähempää syntinen kuin muutkaan naiset.
Ammatinharjoittajat ovat sitten taas asia erikseen ja siihen en sano mitään.
Auttaa sua varmaan , kun suhtaudut taipumuksiisi ihan leikkimielellä, sillä siitähän tässä on kyse. Vaikutat hyvin seksuaaliselta ja ole siitä onnellinen !

Äänestä
  • jos tästä tarinasta vaik ois jotain apua. mä oon ny 26 vuotias mies, ja jo ennen ko tiesin mitä seksi on sain kihelmöiviä mielikuvia ns "julmista naisista" no se oli kait noin 10 ikäisenä ja ehkä nuorempana...

    no yks kaikki oon pikkupaikassa nuoruuteni viettänyt kaveri ja kielsin itseltäni jossakin määrin noin 17 vuotiaaksi asti taipumukseni. Pidin itseäni sairaana, ja pelkäsin kiihottumiseni syitä ynnä muuta. Kunnes sattumalta sit aloin jonkin nettisivuston avulla tutkimaan asioita, ja totesin että se on vain ja ainoastaan mun seksuaali-identiteettini kuuluva juttu, ja kun tunnstin sen mitä olen, on minulla ollut tosi paljon helpompaa olla ja hengittää...

    tosin asun lapissa ja samanhenkisiä kumppaneita ei ole ollut 2 lukuun ottamatta, kun ihmisiä on tääl niin vähän ja useimmat lapin ihmiset ovat joko sulkeutuneita seksin saati sitten jonkin erikoisuuden suhteen... mut kyl mä ainakin pystyn seurustelemaan myös ihan tavallisen tytön/naisen kaa, ja tekemään vain niitä juttuja joista kumpikin pitää. mut pitkäaiseen suhteeseen tarvitaan toinen samanlainen...

    no mieti ja tutkiskele itseäsi avoimin mielin, lue ja hanki lisää tietoa aihepiiristä, et sä terapiaa tarvi, se kuuluu vain sun seksuaalisuuteen, samalla tavalla ko jokin toinen pitää esim lenkkeilystä (kaukaa haettua mut totta). ja kuten toi edellinenkin sanoi me ollaan ihan tavallisia ihmisiä omine iloineen, suruineen, huolineen, perheineen ja työpaikkoineen.

    ja oot tehny hyvän alun ko oot tänne uskaltanut kertoa, tuntemuksistasi. nauti elämästä ja anna ton alkushokin laantua :)

    Äänestä

Naisen... Kertomuksesi kuvasti juuri sitä mistä minä ainakin nauttisin... komentaisit ja vähän piiskaisit.
Mutta toisaalta löytyy minusta se toinenkin puoli, se Masterin. Toisinaan haluan alistaa ja sitoa nainen sänkyyn jne jne.. Itse asun savossa ja aika vaikealta tuntuu löytää samoin tuntevaa naista. Olen onnellinen sinun puolestasi, varsinkin jos saat miehesi vielä innostumaan itsestäsi löytämästäsi dominasta. Älä pety, jos miehesi ei heti lämpeä ajatuksillesi, voihan olla, että hänkin joutuu tekemään itseensä löytöretken... Hyvä keino ainakin on aloittaa miehesi alistaminen aluksi, olisi vaikka leikin varjolla. Pienessä hiprakassa pistät roolileikin pystyyn...

Äänestä
  • Kiitos teille "Yks domina", "Karttakeppi" ja "Switchmies" kommenteistanne. Olen ehkä ajatellut kaikkea liian vakavasti. Niinkuin kirjoitatte, leikkiähän se kaikki on eikä sitä tule sen vakavammin ottaa. Leikkiä, ja sellaistakin vain siihen saakka kun molemmat nauttivat. Ehkä sitä voisi ajatella jonkinlaisena kahdenkeskisenä roolipelinä, larppina. Aikanaan rakastin larppaamista, mutta nyt minulle olisi kerrankin tarjolla joku muu rooli kuin metsänhaltiatar tai joku muu keijukainen tai ahdistunut teinigootti ;)

    Te kokeneet saatte asian tuntumaan niin luonnolliselta. Olemme ja haluammme tulevaisuudessakin olla tavallista arkielämää viettävä pariskunta töinemme, harrastuksinemme ja ystävinemme. Miksikäs roolileikki silloin tällöin sitä muuttaisi? Tuskinpa me irstaan perverssin näköisiksi muuttuisimme ja rakentaisimme talostamme jonkun vankityrmän. Mitään 24/7-juttuja en ole koskaan ymmärtänyt edes fantasioiden tasolla. Minulle fantasioiden pitää olla välähdyksiä turvallisen arjen keskellä ja turvallisen ihmisen kanssa.

    Switch, ymmärrän sinua hyvin, koska itsekin koen mieltymyksiä akselin molemmista päistä.

    Äänestä

Sinulla ei ole mitään syytä häpeään, eikä todellakaan pienintäkään perustetta mennä hoitoon/terapiaan. Nauti seksuaalisuudestasi! Miehesihän tuntuu kirjoituksesi perusteella nauttivan alistuvasta roolistaan ihan yhtä lailla. Te voitte tuoda todella kihelmöiviä uusia ulottuvuuksia välillenne pikku hiljaa. Pyydäpä vaikka miestäsi seuraavan kerran lisäämään jalkojesi hierontaan oraalisen palvonnan piirteitä. Saatat nauttia moninkertaisesti, kun miehesi nuolee varpaitasi polvistuttuaan hieromaan jalkojasi...

Kaunis oli kirjoituksesi, todella kaunis.

Äänestä

En näe mitään syytä miksi sinun terapiaan pitäisi hakeutua. Ihmisillä on aika monenlaisia haluja ja niin kauan kun kaikki osapuolet ovat mukana omasta vapaasta tahdostaan ei siinä ole mitään sairasta tai moraalisesti arveluttavaa.

Meitä alistuvia miehiä on aika paljon ja luulen että aika monikin on kateellinen miehellesi. Jos miehesi nauttii kivusta ja alistettuna olosta niin tottakai hän rakastaa ja palvoo sinua entistä enemmän kun teet hänelle asioita mistä hän nauttii ja jos tai kun nyt olet itsestäsi Dominoivan puolen löytänyt niin se varmasti tuo suhteeseenne ihan uudenlaista syvyyttä...

Mukavaa jatkoa teille molemmille

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Dominako? kirjoitti:

Mitä seksifantaisoihin tulee, olen pitänyt itseäni aina enemmän alistuvana kuin dominoivana. Kilttinä tyttönä ainakin :)

Minulla on ihana rakas aviomies, jonka kanssa seksikin on ihanaa. Mutta ihan viime aikoina olen hänen kanssaan löytänyt itsestäni puolia, joita en tiennyt olevan olemassakaan.

Kaikki alkoi niin viattomasti, kun eräänä kerran pyysin miestäni hieromaan työpäivän jälkeen väsyneitä jalkojani istuessani tuolilla. Odotin, että hän pyytäisi minut pitkälleni sohvalle ja nostaisi jalkani syliinsä, kuten hän aina tekee. Mutta hän kävikin polvilleen lattialle ja hyväili minua siinä. Jokin siinä asetelmassa sykähdytti minua valtavasti, mutta rohkenin avautua siitä vasta vähän myöhemmin.

Mies ei ollenkaan tyrmännyt ajatuksiani, päinvastoin. Olemme jo kokeilleet pieniä juttuja. Edessäni polvistuva ja kättäni suuteleva mies on jotakin aivan ihanaa, samoin taivaallinen suuseksi, joka yleensä päättyy asetelman "oikaisemiseen", ihanaan ja kiihkeään rakasteluun, jossa saan tuntea olevani haluttu ja samalla palvottu naaras.

Mutta haluaisin yhä lisää. Haluaisin piiskan, jolla ohjailla kevyesti rakastani hänen hyväillessään minua. Tai tarvittaessa jonkin pienen leikin varjolla hiukan kurittaa häntä. Lyödä häntä, ei liian kovaa mutta vähän, ja sen jälkeen suudella piiskan jättämiä jälkiä hänen lämpöisellä ihollaan.

Haluaisin siis... niin. Tätä on kamala myöntää, mutta haluaisin ensin satuttaa häntä ja senkin jälkeen kuulla, miten paljon hän rakastaa ja palvoo minua. Tiedän, että tämä on aivan sairasta. Jos toista rakastaa, ei häntä haluaisi satuttaa edes molemminpuolisen leikin varjolla. Vaikka sanoinkin olevani perinteisesti alistuva, emme ole koskaan leikkineet mitään, jossa hän millään tavoin satuttaisi tai nöyryyttäisi minua. En haluaisikaan kokea sellaista.

Yritän katsoa peiliin ja vakuuttaa itselleni, että näin viattoman ja kiltin näköinen otus ei vain voi olla mikään syntinen domina. Ei edes jakkupuvussa, ja korkkareissa, nuttura päässä (nahka/latex-linjalle en olisi itsekään valmis, tuntuu liian vieralta). Yritän vakuuttaa itselleni, että tämä on jokin mielen pimeimmistä koloista nouseva harha, mitä en oikeasti edes tahdo.

Tiedän, että näistäkin asioista pitäisi puhua. Mutta pelkään ottaa asiaa esille näin suoraan. Pelkään päästää suustani lausetta, joka kertoisi, että haluaisin fyysisesti satuttaa rakastani.

Onko kellään kokemusta näin kipeän (sanatarkasti ehkä...) aiheen käsittelystä parisuhteessa?

Vai olisiko syytä mennä suoraan terapiaan? Sitäkin nimittäin olen vakavasti harkinnut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu