Meidän lapsemme on kuusi vuotias. Minun vanhempani ovat kuolleet muutama vuosi sitten. Mieheni äiti on lapsemme ainoa isovanhempi. Hän asuu noin 200 km:n päässä meistä. Hän ei ole viettänyt lapsemme kanssa päivääkään yhdessä lukuunottamatta siellä käymiämme kyläreissuja. Kovasti valokuvaa ja kehuu lapsenlastaan, muttei pidä häneen mitään yhteyttä. Tämä on hänen ainoa lapsenlapsi ja hänestä on muka ihanaa olla mummi. Lastenhoitajaa emme hänestä kaipaa, mutta isovanhempaa lapsellemme. Lapsemme on aina ollut helppo ja kiltti. Viihtyy kylässä ja on kummilassa ollut vauvasta asti yöhoidossa.
Ei vaan tajuta. Olen myös kysynyt asiaa suoraan mummilta. Ei tullut selkeää vastausta. >Hän vaan suuttui meille puoleksi vuodeksi.
Ei vaan tajuta. Olen myös kysynyt asiaa suoraan mummilta. Ei tullut selkeää vastausta. >Hän vaan suuttui meille puoleksi vuodeksi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Anna hänen olla mummi valitsemallaan tavalla. Jos mummista kyläilyt puolin ja toisin riittävät yhteydenpidoksi, niin se on hänen oma asiansa. Me isovanhemmat olemme ensisijaisesti omien lastemme vanhempia ja vasta toissijaisesti lastenlastemme isovanhempia. Suhde lapsenlapseen muodostuu oman lapsen kautta.
Isänäiti on eri asemassa kuin äidinäiti, joka voi auttaa tytärtään käytännön asioissa ja siten tutustuu paremmin lapsenlapsiinsa. Ehkä anoppisi soittelee miehellesi ja kysyy kuulumisianne häneltä. Miehesi on avainasemassa. Pitäköön hän paremmin yhteyttä äitiinsä. Kutsukaa vaikka mummi käymään luoksenne.
Monet äidit eivät koskaan ole hoitaneet muita lapsia kuin omia lapsiaan, joten ajatuskin lapsenlapsen yökylään tulosta voi olla heille outo.
Kylään on kutsuttu, matkoille on pyydetty jne. Viimeksi kysyin hänen jouluaan, haluaisiko tulla meille. Ei vielä osaa ajatella niin pitkälle!
Miehelleni soittaa kerran viikossa ja kertoo minkälainen sää on ja siinä ne tärkeimmät.
Harmittaa vaan kovasti. Minun vanhempien lasten mummi on ollut aina lasten elämässä ja kuuluu siihen vieläkin. Samoin oli minun äitini, mutta ikävä kyllä hän kuoli muutama vuosi sitten. Lapset muistelevat mummilavierailujaan haikeudella. Nuorimmainen jää tästä kaikesta paitsi. Olen kuullut mm työkavereiltani (mummeilta), että isovanhemmuus on heille suuri rikkaus ja lapsenlapset soittelevat heille ilojaan ja surujaan.
Olen siis toisessa liitossa ja tästä liitosta on yksi lapsi, jonka mummista on nyt puhe.
Outoa on se, ettei hän ole mitenkään mummi lapsellemme, vaikka puhuu toista. Ristiäisiinkään ei meinannut tulla, ennenkuin mieheni sanoi, että olisi paras tulla.
Käy muutaman kerran vuodessa ja soittelee sitten kaikki sukulaiset läpi ja kertoo miten on taas käynyt katsomassa lapsenlapsia.
Sitten kun asiasta tulee puhetta muiden kanssa, niin ihmettelevät että eikö mummi vierailekkaan ihan jatkuvasti, kun heillä on sellainen käsitys.
En ole oikein keksinyt että mitä peliä tuollainen on, mutta veikkaan että hänellä on sosiaalinen paine mummouteen, mutta ei muuten kiinnostusta.