Olen pari kertaa ottanut poikaystävältäni suihin mutta en ole edes jatkanut niin kauaa että se ehtis laueta, kun tulee sellanen olo että en vaan osaa. En saa suuta silleen että se vois tuntuakin joltain, ilman että osuu hampaat.. Mikä tässä on vikana
Suihinottaminen on vaikeaa :/
10
4488
Vastaukset
- Lipilipi
Minustakin suihinottaminen tuntui alkuunsa jotensakin hankalalle, mutta onneksi poikaystäväni ohjaili kertoi mikä tuntuu hyvälle. Elikkäs tässä pari vinnkiä: Ota käsi avuksesi ja liu`uta sitä peniksen vartta ja esinahkaa pitkin samaan tahtiin kun imet suulla, (sopiva puristusvoima löytyy kysymällä). Ja mitä liukkaampisen parempi, ja jos oma sylki ei tunnu liukasteeksi riittävän apuna voi käyttää hajutonta ja mautonta liukuvoidetta (myös maku-liukkareita on olemassa, normi liukkareita löytyy esim. marketeista kortsuosastolta). Koko suihinoton aikaa ei tarvitse imeä (voi tulla rakkula huuleen niin kuin minulla tuli aluksi ;) ), vaan välillä voi vaikka nuolaista penistä kuin jäätelötötteröä ja katsoa poikakaveria samaan aikaan viettelevästi silmiin. Kieltä voi mös pyöritellä terskalla samalla kun imee. Pallejakin voi kokeilla nuolaista ja/tai HELLÄSTI puristella. Kaikista kovimman orgasmin minun poikakaverini saa kun työnnän liukkarilla voidellun etusormeni hänen anukseensa ja liikuttelen sitä edestakaisin.
Että ei muuta kun testailemaan vaan. Kerro toki oliko vinkeistäni mitään käytännön hyötyä? ;)- krhm
kyllä tosta apua oli. Ehkä ongelma on vaan se etten uskalla kokeilla kauheesti mitään kun luulen vaan etten osaa. Varmaankin kannattais sitä kättä käyttää enimmäkseen.. Eiköhän se siitä sitten onnistu, jos nyt uskaltaudun kokeilemaan kaikenlaista. Kai se sitten sanoo jos ei tunnu hyvältä :D
- sude
jep... mulla oli sama ongelma.. mutta nyt vasta tämän poikaysävän kanssa olen tullut rohkeammaksi... ja aika monesti kun musta tuntuu että nyt osuu hampaat, niin poikaystäväni sanoo että ei tunnu.. siispä huulet hampaitten eteen vaan ja silleen...
lipilipi.. miten sun poikaystäväs suhtautu tohon sormi anukseen juttuun? ksyitkö eka vai teitkö vaan? - Lipilipi
sude kirjoitti:
jep... mulla oli sama ongelma.. mutta nyt vasta tämän poikaysävän kanssa olen tullut rohkeammaksi... ja aika monesti kun musta tuntuu että nyt osuu hampaat, niin poikaystäväni sanoo että ei tunnu.. siispä huulet hampaitten eteen vaan ja silleen...
lipilipi.. miten sun poikaystäväs suhtautu tohon sormi anukseen juttuun? ksyitkö eka vai teitkö vaan?En kysynyt suoraan et haluatko sormen pyllyyn, vaan pikkuhiljaa suihinoton yhteydessä hieroin ensin palleja, sitten anuksen ja pallien väliä ja sitten poikakaverini sanoi itse että laita vaan sormi sisään. En itsekkään ole entisten kumppaneisen kanssa edes suostunut anaaliseksin saloihin kuin kerran ja silloin se ei tuntunut kivalle. Mutta nykyisin se on ihan ykkösjuttu minulle! Esim. 69-asennossa pidän siitä jos poikakaverini työntää sormen anukseeni samalla kun lipoo klittaani. Myös vasta pestyn pyllynreikäni nuoleminen tuntuu ihan mukavalle ja tietenkin itse anukseen nainti tekee gutaa (liukkaria pitää käyttää reilusti siinä hommassa ettei satu!) :) Eilen kokeilimme myös vasta hankkimiamme "leluja" ja pieni, siro vibralla varustettu silikonidildo tuntuu mukavalle. Ja mini-delfiini-vibra klitoris kiihottimena on huippu!!
- Anonyymi
Lipilipi kirjoitti:
En kysynyt suoraan et haluatko sormen pyllyyn, vaan pikkuhiljaa suihinoton yhteydessä hieroin ensin palleja, sitten anuksen ja pallien väliä ja sitten poikakaverini sanoi itse että laita vaan sormi sisään. En itsekkään ole entisten kumppaneisen kanssa edes suostunut anaaliseksin saloihin kuin kerran ja silloin se ei tuntunut kivalle. Mutta nykyisin se on ihan ykkösjuttu minulle! Esim. 69-asennossa pidän siitä jos poikakaverini työntää sormen anukseeni samalla kun lipoo klittaani. Myös vasta pestyn pyllynreikäni nuoleminen tuntuu ihan mukavalle ja tietenkin itse anukseen nainti tekee gutaa (liukkaria pitää käyttää reilusti siinä hommassa ettei satu!) :) Eilen kokeilimme myös vasta hankkimiamme "leluja" ja pieni, siro vibralla varustettu silikonidildo tuntuu mukavalle. Ja mini-delfiini-vibra klitoris kiihottimena on huippu!!
MInä opetin täysin kokemattomalle vaimolleni suihinottamisen ja hän siinä onnistui,ehkäpä se kannattaa opettaa ja opetella,ei sexikään tule kenellekkään itsestän selvyytenä vaan voi kysyä toiselta mitä ja kuinka homma tehdään.
Vaimoni ei niele mutta minulle se ei merkitse mitään,ketään et voi pakottaa mihinkään jos niin tekee hommat kyllä lopahtaa lyhyeen ja suhteesta tulee aikaamyöden sexitön. - Anonyymi
ystäväni opetti itse ottamalla suihin syvälle kuinka se tehdään lopuks näin kun imivät toisiaan
- Anonyymi
anna vaan pehmeesti liukua syvälle alota kova imu niin mennään
- Anonyymi
Sama, en vaan aluksi osannut mutta onneksi poikaystävä opasti mitä tehdä ja se suuhun laukeaminen oli aluksi tosi ällöä oli vähältä laatta lentää kun vielä nielin.
- Anonyymi
Ei se suihinotto mitenkään välttämätön miehelle ole muualla kuin pornossa, on siis aivan turhaa apinoida pornoa. Luonnon omaa viagraa ei tarvi kaukaa etsiä, pillun nuoleminen on takuu varma seisottaja ja jo alastoman naisen näkeminen stimuloi munaa kovaksi ja haluja tappiin. Vartti, puoli, täysi ja kaappi homoilla on erektio ongelmia ja heille suihin otto on aina pakollinen, eikä heillä siten ole mitään haluja nauttia luonnon omaa viagraa ja nainen on vain väline ja toisen miehen korvike, kuten heidän oma käsi tms. tavoitteeseen pääsyyn.
- Anonyymi
Ei todellakaan ole välttämätöntä,minä opetin oman vaimoni ottamaan kun e iikinä ollu edes kokeillu ja hyvin hän oppi,ei niele mutta en ole vaatinukkaan.
ihan omasta halustatekee kun on huonmannu sen tekevän mulle hyvää,mikään väline ei oma vaimoni ole eikä itsellä ole mitään homotaustaakaan jotenka ihan muuten tuo ollaan tehty.
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv4183423On ilmiselvää, että väärä maahanmuutto on Suomea pilannut jo paljon
Väärä maahanmuutto tarkoittaa siis tulijoita Lähi-Idän ja Afrikan islamilaisista maista, eli muslimeita. He ovat kiistat1162568Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k1062553Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,12379Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll332125Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1891576Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue
"Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel491475Sukupuolen merkitys elämässäsi?
Jäin tuossa toista ketjua lukiessani miettimään seuraavaa ... Kuinka paljon koet sukupuolesi vaikuttavan/vaikuttaneen el2021220Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne
niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,451216- 941135