Pekkarinen on myynyt itsensä. On aivan käsittämätönä, että hän on jakamassa kansallista varallisuutta ulkomaisille rohmuille. Kyllä kaivosten suhteen pitäisi olla kansallismielisempi eikä antaa niitä ilmaiseksi vieraiden valtojen käyttöön.
Pekkarinen ei pidä
huolta mineraaleista
2145
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
... olla semmoisia kaivosfirmoja, jotka olisivat kiinnostuneita tai ymmärtäsivät mitään uraanin louhinnasta.
Mutta jos joku ulkolainen saa aikaan kaivostoimintaa, niin suurin hyötyhän siitä jää tänne.
Hupaisaa on, että kansaa pelotellaan uraanikaivosten säteilyvaaralla. Eihän siinä ole mitään perää.
Ulkomaalaisten kaivosyhtiöiden tulosta Suomeen toistakymmentä vuotta sitten on ollut maallemme tavattoman suuri hyöty. Nämä yhtiöt ovat jo nyt löytäneet maaperästämme malmeja ja mineraaleja, joista Outokummulla ei ollut aavistustakaan ja joita kohtaan sillä ei ollut edes kiinnostusta.
Outokummun malminetsintä rajoittui pintakivien raaputteluun ja kansalaisten lähettämiin näytteisiin. Geologisessa tutkimuskeskuksessakin ja yliopistoillamme vallitsi asenne, ettei Suomen maaperässä voi olla enää suuria määriä arvokkaita esiintymiä, vaikka ulkomaiset tutkijat olivat vakuuttuneita, että nimenomaan Suomen kallioperässä, joka on Etelä-Afrikan tapaan maapallon vanhimpia, niitä pitäisi olla.
Kun sitten nämä ulkomaalaiset yhtiöt alkoivat malmien ja mineraalien etsinnän omin voimin, uusia esiintymiä alkoi löytyä kullasta lähtien. Yhdeksi parhaimmista esiintymisalueista on osoittautunut Pohjanmaa, jonka suomalaiset olivat jättäneet pääosin tutkimatta ”eihän siellä ole juuri maanpäällistä kalliotakaan” –asenteella. Mutta ulkomaalaiset keksivätkin porata reikiä turvekerrosten alle.
Jos Suomessa ei ole riittävää tietoa eikä taitoa, on aivan oikein, että ulkomaalaisetkin saavat valtauslupia. Outokumpu on hyvä esimerkki monopolien haitoista.
Uraanikaivosten riskeihin en ota kantaa. Ne ovat joka tapauksessa samat, on asialla sitten kotimainen tai ulkomainen yhtiö.