Mulle rakkain ihminen on todella masentunut.Hän sanoi,että on jaksanut eteenpäin vain koska ei tahdo satuttaa minua mutta nyt ne viimeisetkin voimat ovat lopussa. Hän on jo kerran ollut todella lähellä itsemurhaa, mutta sain hänet uskomaan hetkeksi elämään kun tein kaikkeni. Mutta pahinta tässä on,että mustakin tuntuu että mun voimat ei ole ehtymättömät; kauanko jaksan rientää apuun viimehetkellä,montako kertaa jaksan enää itkusta sekaisin ajaa hänen luokseen keskellä yötä ja mitä erilaisemmilla teoilla ja sanoilla lopulta kääntää hänen päänsä taas vain hetkeksi kohti valoa.. Pelkään sitä hetkeä kun niitä voimia ei enää ole tai en ehdi enää hätiin,enemmän kuin mitään muuta tähänastisessa elämässäni.
Hän kokeili syödä jotain pillereitä jotka vei pahimman terän masennukselta hetkeksi,mutta nekin on aika kalliita eikä muutenkaan tahdo leimautua "hulluksi" vaikka olen yrittänyt kertoa että neljäsosa suomalaisista popsii masennuslääkkeitä.Lähinnä ongelma on se,että hänen itsetuntonsa on olematon(ja kyllä,uskokaa huviksenne että olen yrittänyt kehua häntä kaikella tavalla,ehkä liikaakin..). Ei kuulema ole syytä elää(paitsi minä,mutta minunkin kuulema parempi ilman häntä tuomassa surua elämään koko ajan,kuulema löytäisin kyllä uuden joskus). Mua ei ole koskaan satuttaneet mitkään sanat enempää kun noi.
Oon tässä tilanteessa jo itekkin aika paskana ja tuntuu välillä että helpointa kai olisi vaan antaa olla ja uskoa kun hän ensikerralla sanoo että ei nähdä enää koskaan kulta.. Että älä soita enää koskaan ole kiltti rakas. Mutta mä en vaan voi,en vaan voi. Mitä mä voin tehdä että tää kaikki loppuisi hyvin? Ja onko tää enää mun käsissäni, mä en tiedä kestäisinkö kantaa sitä muistoa(ja syyllisyyttä) mielessäni loppuelämän.i. Se elämä olisi aika pitkä kun oon vasta 20.
Hän kokeili syödä jotain pillereitä jotka vei pahimman terän masennukselta hetkeksi,mutta nekin on aika kalliita eikä muutenkaan tahdo leimautua "hulluksi" vaikka olen yrittänyt kertoa että neljäsosa suomalaisista popsii masennuslääkkeitä.Lähinnä ongelma on se,että hänen itsetuntonsa on olematon(ja kyllä,uskokaa huviksenne että olen yrittänyt kehua häntä kaikella tavalla,ehkä liikaakin..). Ei kuulema ole syytä elää(paitsi minä,mutta minunkin kuulema parempi ilman häntä tuomassa surua elämään koko ajan,kuulema löytäisin kyllä uuden joskus). Mua ei ole koskaan satuttaneet mitkään sanat enempää kun noi.
Oon tässä tilanteessa jo itekkin aika paskana ja tuntuu välillä että helpointa kai olisi vaan antaa olla ja uskoa kun hän ensikerralla sanoo että ei nähdä enää koskaan kulta.. Että älä soita enää koskaan ole kiltti rakas. Mutta mä en vaan voi,en vaan voi. Mitä mä voin tehdä että tää kaikki loppuisi hyvin? Ja onko tää enää mun käsissäni, mä en tiedä kestäisinkö kantaa sitä muistoa(ja syyllisyyttä) mielessäni loppuelämän.i. Se elämä olisi aika pitkä kun oon vasta 20.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minulla oli vuosikausia rakas ystävä joka on edelleenkin vakavasti masentunut ja itsetuhoinen.
En edes jaksa laskea miten monta kertaa hän on yrittänyt itsemurhaa alkoholilla ja lääkkeillä.
Loppu ajasta sai olla jatkuvassa valmius tilassa,oma elämäni kärsi pahasti ja työ samoin,jouduin käymään lääkärillä itsekin.
Oma lääkärini sanoi etten voi elää hänen elämää,se on lääkäreiden ja psykiatrinan asia hänestä huolehtia.
Hän oli hoidossa ja kotona vuorotellen,joskus meni viikkoja hyvin ja se alkoi.
Kerroin hänelle että olen edelleen hänen tukenena mutta minulla on oma elämä ja raskas työ.
Hän ajoi minut ulos ja ei soitellut pitkään aikaan.
Nyt alkusyksystä sain tietää että hän on pakkohoidossa,joka minusta on ainut oikea ratkaisu.
Yhteyttä hän ei halua pitää ja sille en voi mitään.
Meillä jokaisella on se oma elämä jossa on jo ihan tarpeeksi,liiaksi ei voi kenestäkään huolehtia ja sairastua itse samalla.
En halua antaa sinulle mitään kummoisempaa ohjetta kuin se että muista se että olet nuori ja et voi koko ajan huolehtia ja pelätä ystäväsi puolesta.
On löydyttävä toisia vaihtoehtoja hänenkin auttamiseksi.
Kaunista ruskan aikaa sinulle.
kiitän sinua, että kerroit tälle nuorelle ihmiselle hänen omista rajallisista voimistaan.
Jokaisen tulee joskus jopa uhrautua lähimmäisen hyväksi, mutta hyväksikäyttöön ei tule suostua.
Sinun kohdallasi suostumattomuus masentuneen kanssakulkijan hyväksikäyttöön sai ystävyyden loppumaan ja jo siitä tiedät, että hän tarvitsi sinua vain itsensä tukijana, ei rakkauden ja ystävyyden kohteena. Olen puolestasi iloinen, että sait voiman panna asiat tärkeysjärjestykseen, ensin itse ja sitten muut, sillä jos omat voimavarat loppuvat ei voi olla mitenkään kenellekään avuksi, kun ei jaksa enää itsensäkään kanssa.
Minäkään en anna sinulle ketjunaloittaja mitään neuvoja vaan rukoilen puolestasi, että saat itseesi viisauden ja elämääsi tasapainon ja rukoilen tämän ihmisen puolesta, joka masennuksen keskelläkin on vielä niin ylpeä, että "kasvojensa" menettämisen pelossa ei apua hae.
Hyvää jatkoa sinulle.
Kiitos sinulle sanoistasi,olet harvinainen ihminen joka ymmärtää minua.Toivottavasti viesti oli minulle tarkoitettu.
Olen saanut lukuisia kertoja kuulla miten julma olen ollut,kukaan ei tiedä miten paljon minä yritin ja välitin.
Kellään ei ole oikeutta arvostella jollei ole itse kokenut samaa,hänkin vetosi aina että on sairas ja niinhän hän onkin.
Nyt olen alanut elää omaa elämääni ja voin paremmin.
En toivo ystävälleni mitään pahaa,mutta meillä on vain tämä yksi elämä elettävänä ei enempää.
Kaikkea hyvää simulle ja myös alkuperäiselle kirjoittajalle.
tuntea itsesi ja voimavarasi. Älä välitä muiden sanomisista, sillä useimiten he ovat sanomassa, jotka eivät puhu kokemuksesta.
Olen iloinen puolestasi, että olet saamassa voimiasi ja luottamustasi takaisin ja sitten kyllä jaksat taasen lähimmäisiäsikin auttaa, kun itse voit hyvin. Näinhän Jumala meitä ohjaa, huolehtimaan itsestämme, että jaksamme muistakin huolen pitää. Minä oikein siunaamalla siunaan sinulle luvan vapaaseen, hyvään ja voimistuttavaan elämään ja toivon, että luet evankeliumin ilosanomaa, sillä sieltä tulee tieto pysyvästä rauhasta ja tasapainosta, joka meillä jokaisella on saatavissa, jos tahdomme.
Minä tahdoin antaa elämäni Jeesukseen turvaan ja olen todella rauhallinen ja tasapainoinen ja elämäni sujuu hyvin Hänen suojassaan.
Luin aiemmat vastaukset, enkä vastusta kirjoittajien ajatuksia. Mutta haluan lisätä yhden toisenlaisen kommentin.
kirjoituksestasi välittyy että tämä ihminen on sinulle kaikesta huolimatta todella tärkeä. jos haluat vielä kerran pinnistää ja yrittää tehdä jotain hänen hyväkseen, niin koita ohjata hänet hoitoon. hän ei ole hullu, vaan masennus on sairaus, josta voi parantua. sinun ei tarvitse parantaa häntä eikä hänen itsetuntonsa kohoa mistään mitä hänelle sanot (valitettavasti näin on vaikka kuinka haluaisit auttaa). hänen tulee päästä ammattilaisen hoitoon. siis heti lääkäriin! monet masennusläkkeet ovat nykyään todella halpoja, muutamia euroja kuussa. niillä pääsee alkuun ja sitten voi hakea Kelalta tukea psykoterapiaan.
olette ilmeisesti nuoria, siksi kysynkin olisiko tämän ystävän maailmassa jotakuta (isä, äiti, sisarus, mummo, joku muu) jonka kanssa voisi puhua luottamuksellisesti, ja kenties jopa pyytää rahallista tukea lääkäri- ja psykologikäynteihin? puhu tälle rakkaalle ihmiselle ja pyydä häneltä lupaa puhua jonkun toisen aikuisen kanssa hänen sairaudestaan.
se voi aluksi tuntua vaikelta mutta siitä alkaa vähitellen vyyhti purkaantua. yhdessä voitte kannustaa häntä hoitoon. kun hän on ammattilaisen hoidossa, taakka vierähtää pois sinun harteiltasi. tiedät että joku muu ottaa vastuuta ja auttaa. masennuksesta voi parantua!
kaikkea hyvää ja jaksamista sinulle!
Olen itsekkin ollut tuossa tilanteessa vaikka olenkin
vasta 16. Äitini masentui myös syvästi monia vuosia sitten ja koitti tappaa itsensä lukemattomia kertoja.
Koitin aina olla hänen tukenaan ja koitin saada hänet ajattelemaan tulevaa ja kaikkea hyvää mitä elämä tuo tullessaan. Lopulta murruin ja annoin kaiken vain mennä omalla painollaan. Äitini kuoli silmieni edessä , kukaan ei pystynyt enää auttamaan...hänen maksansa oli lopettanut toiminnan ja sydän pysähtynyt. Kaikki tärkeä mitä minulla oli on nyt mennyttä ja tekisin mitä vain että en olisi luovuttanut... Jos olisin ollut hiukankin vahvempi hän eläisi... En voi muuta kuin toivottaa sinulle onnea ja voimaa niin paljon kun voit vain kantaa! Jos annat periksi et tule koskaan antamaan sitä anteeksi itsellesi! Toivoa on aina!!!