En vaan saa yhtä asiaa mielestäni... mun yksi hyvä kaveri kertoi jokin aika sitten, että hänen miehensä oli raiskannut hänet noin vuosi sitten. He ovat olleet yhdessä ainakin 3-4 vuotta ja 1,5 vuotta kihloissa. Ja se ei ollut ollut mikään sellainen raiskaus, josta voisi jälkeenpäin miettiä, halusiko toinen vai ei. Kaverini oli huutanut "ei, ei, ei", mutta mies oli vain tehnyt sen ja vieläpä anaaliin. Onneksi mitään väkivaltaa siinä ei oltu käytetty.
Harmittaa niin pirusti tuon kaverin puolesta, koska hän ei tosiaan ansaitsisi mitään tollaista. Nyt niillä taas menee kuitenkin hyvin ja suunnittelevat naimisiin menoa ja lapsia. Ihmetyttää miten tuollaisen voi antaa anteeksi. Pelkäänpä vaan ettei se jää yhteen kertaan vaan toistuu ennemmin tai myöhemmin.
Vaivaa mieltä aika paljon tuo juttu, varsinkin kun itsellä miehenä on niin kielteinen suhtautuminen näihin asioihin. Miten joku mies voi saada jotain kiksejä siitä, että ottaa toisen väkisin. Ja vieläpä oman kihlatun!! Ei voi käsittää.
Harmittaa niin pirusti tuon kaverin puolesta, koska hän ei tosiaan ansaitsisi mitään tollaista. Nyt niillä taas menee kuitenkin hyvin ja suunnittelevat naimisiin menoa ja lapsia. Ihmetyttää miten tuollaisen voi antaa anteeksi. Pelkäänpä vaan ettei se jää yhteen kertaan vaan toistuu ennemmin tai myöhemmin.
Vaivaa mieltä aika paljon tuo juttu, varsinkin kun itsellä miehenä on niin kielteinen suhtautuminen näihin asioihin. Miten joku mies voi saada jotain kiksejä siitä, että ottaa toisen väkisin. Ja vieläpä oman kihlatun!! Ei voi käsittää.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jotkut naiset ihannoivat miehiä, jotka käyttävät korostetusti valtaa. Anaalinen raiskaus on vallan väärinkäyttöä pahimmasta päästä, mutta kyseistä naista viehättävät miehet, joille ei tuota omantunnontuskia käyttää karkeaa valtaa heikompiaan kohtaan. Mies on naisen silmissä kunnon "alfa-uros", niin hölmöltä kuin se voikin sinun tai minun korviini kuulostaa.
Tämä siis ei tarkoita että kaverisi haluaisi joutua raiskatuksi, tai että hän pitäisi siitä.
Tarkoitan vain sitä, että hän tuntee vetoa sellaisiin piirteisiin miehessä (röyhkeys, itsekkyys, vallankäyttö, jne), joista seksuaalinen väkivalta on vain yksi muoto.
Sellaista se on. Mutta kaverisi "ansaitsee" miehensä ja suhteensa koska on kyseisessä suhteessa tyytyväinen ja rakastaa miestään sellaisena kuin tämä on.
Joo ja kyllähän tuo varmasti tulee toistumaan - Tai sitten kaverisi on oppinut nyt siihen, ettei laita koskaan enää vastaan vaikka haluaisi. Seksuaalinen sadismi ei hänen miehestään poistu mihinkään, se elää ja voi hyvin - Kaverisi tukemana.
Parempi että unohdat koko jutun, et voi asialle yhtään mitään.
Todennäköisesti ystäväsi on joutunut lapsena isänsä tai miespuolisten henkilöiden kanssa kokemaan henkistä ja ehkä fyysistäkin väkivaltaa, hyväksikäyttöä, mitätöintiä ja alistamista, kun alistuu eikä näe siinä mitään ihmeellistä ja vielä "rakastaa" kiduttajaansa.
Hän tarvitsee ammattiapua itsetuntonsa korjaantumiseen.
kertaan, mutta vaikehan tuota on varmasti mennä sanomaan. Onhan tuo yksikin kerta jo liikaa.Yritä puhua asiata kaverisi kanssa.Poliisillehan tollasista kusipäistä pitäs ilmottaa.
Vedä lättyyn sitä äijää!!!
Ei ne muuten opi.Olen itsekin joutunut ojentamaan naistenhakkaajia sun muita idiootteja kaveripiirissä.Yhden raiskarinki jouduin telomaan ku yritti vaimoa raiskata,onneks olin lähistöllä silloin.Tollaset kaverit on yleensäki semmosia että ne pelkää kipua mutta tykkää tuottaa sitä muille.Sit ku niille itelle sattuu ni sit pillitetään.
sen keskenään tai jos nainen ei halua muistaa koko asiaa, saati puhua siitä, ikääkuin se ei olisi koskaan tapahtunutkaan, niin eipä siinä tilanteessa voi mitään tehdä. Seuraava kerta jos tapahtuu, niin ole tukena. Ihmissuhteet ovat valitettavasti sellaisia asioita, että niitten sisäisistä kuvioista eivät ulkopuoliset ymmärrä, eivätkä aina osallistujatkaan.