Urpo Helkovaaralla yksi ohje. Jos se syö sen SM-liigan uuden tuomarilinjan pois liigajäiltä häiritsemästä peliä niin sille pojalle kasvaa hiukset päähän.
Onko oikeasti jotain järkeä että kokonainen kiekkoliiga pilataan sillä että yhdellä yksittäisellä kiekkopomolla on tuollainen perversoitunut fiksaatio tietynlaiseen peliin.
Ja kenellä on ylipäänsä oikeus määritellä se mikä on "taitokiekkoa" ja mikä "roskakiekkoa". Urpo Helkovaara on päättänyt että hänellä on yksinoikeus määritellä se koska hän "henkilökohtaisesti kokee niin" ja "uskoo että yleisö myös pitää uudesta tuomarilinjasta".
Se arvio että yleisö "rakastaa" uutta tuomarilinjaa perustuu ainoastaan SM-liigan toimitusjohtajan henkilökohtaiseen arvioon. Mitään markkinointi- tai mielikuvatutkimusta ei ole asiasta tehty. Eikä tarvitse koska Urpo tietää.
Jääkiekon SM-liiga on osakeyhtiö. Joka myy tutetta nimeltä jääkiekko. Mahtaisikohan esim. Coca-cola muuttaa tuotettaan niin että juoman sekaan kaadettaisiin kilo suolaa vain siksi jos se heidän toimitusjohtajansa mukaan olisi paremman makuista.
Urpo Helkovaara on koko toimitusjohtajan uransa aikana alisuorittanut pahasti. Nyt juuri ennen eläkkeelle siirtymistään hän on ylittänyt itsensäkin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Urpo uimalakista vittuun!