Olen seurustellut poikaystäväni kanssa kohta vuoden ja olen edelleen aivan yltiörakastunut häneen! Tunne jopa hieman pelottaa. Välillä tuntuu, ettei esim. opiskeluistani ja työnteosta tule mitään, kun kaikki aika menee vain haaveiluun yhteisestä elämästä.
Mietin myös, että onko jotain pielessä, kun kaikki tuntuu menevän niin hyvin!?
Viime aikoina olen huomannut alkaneeni laskelmoda, milloin poikaystäväni mahdollisesti kosii minua. Olen kauhea hääfriikki ja surffailen koko ajan netissä katselemassa, millaisen sormuksen ja puvun haluan sitten joskus. Tuntuu jopa ahdistavalta ja ennen kaikkea naurettavalta. Eihän minua ole edes kosittu!
Häistä ja naimisiinmenosta ollaan toki puhuttu ja naimisiin molemmat halutaan. Jotenkin varon ottamasta aihetta esille, ettei poikaystäväni ahdistuisi. Toisaalta tiedän, että voisin puhua hänelle yltiöromanttisuudestani, mutta haluan todellakin olla asettamatta minkäänlaisia paineita.
Tiedän myös, että poikaystäväni haluaa järki-ihmisenä mennä rauhallisesti eteenpäin eikä tehdä hätiköityjä ratkaisuja.
Olen lukenut, että haaveilu saattaa toteuduttuaan jättää ihmisen mieleen tyhjiön. Jos jo tässä vaiheessa suunnittelen häitäni, kun minua ei ole vielä edes kosittu, kuinkahan paha oma tilanteeni tulee olemaan joskus?! Entä jos poikaystäväni jättää? Pitäisikö minun olla varautuneempi, etten sitten putoaisi pilvistä liian lujaa, jos näin tapahtuisi?
Kertokaa, miten olette vastaavassa tilanteessa selvinneet tunnemyrskystä ja päässeet takaisin järkimaailmaan ja järjelliseen toimintaan koukuttavasta haavelumaailmasta!
Taustastani sen verran, että olen 26 vee, eli en mikään teini enää. Ja vakavia seurustelusuhteitakin minulla on ollut ennen nykyistäni. Tunteet eivät joskaan ole koskaan olleet yhtä voimakkaita...
Mietin myös, että onko jotain pielessä, kun kaikki tuntuu menevän niin hyvin!?
Viime aikoina olen huomannut alkaneeni laskelmoda, milloin poikaystäväni mahdollisesti kosii minua. Olen kauhea hääfriikki ja surffailen koko ajan netissä katselemassa, millaisen sormuksen ja puvun haluan sitten joskus. Tuntuu jopa ahdistavalta ja ennen kaikkea naurettavalta. Eihän minua ole edes kosittu!
Häistä ja naimisiinmenosta ollaan toki puhuttu ja naimisiin molemmat halutaan. Jotenkin varon ottamasta aihetta esille, ettei poikaystäväni ahdistuisi. Toisaalta tiedän, että voisin puhua hänelle yltiöromanttisuudestani, mutta haluan todellakin olla asettamatta minkäänlaisia paineita.
Tiedän myös, että poikaystäväni haluaa järki-ihmisenä mennä rauhallisesti eteenpäin eikä tehdä hätiköityjä ratkaisuja.
Olen lukenut, että haaveilu saattaa toteuduttuaan jättää ihmisen mieleen tyhjiön. Jos jo tässä vaiheessa suunnittelen häitäni, kun minua ei ole vielä edes kosittu, kuinkahan paha oma tilanteeni tulee olemaan joskus?! Entä jos poikaystäväni jättää? Pitäisikö minun olla varautuneempi, etten sitten putoaisi pilvistä liian lujaa, jos näin tapahtuisi?
Kertokaa, miten olette vastaavassa tilanteessa selvinneet tunnemyrskystä ja päässeet takaisin järkimaailmaan ja järjelliseen toimintaan koukuttavasta haavelumaailmasta!
Taustastani sen verran, että olen 26 vee, eli en mikään teini enää. Ja vakavia seurustelusuhteitakin minulla on ollut ennen nykyistäni. Tunteet eivät joskaan ole koskaan olleet yhtä voimakkaita...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja turhaan kiirehdit häitä ja muuta, avioliitossa ehtii olemaan vuosikymmeniä. Järjestä (naamiais)bileet, jonne pukeudut hienosti ja voit tuntea itsesi prinsessaksi. :)
Se varmaan pettää sua jo täyttä päätä, kaltaisesi sinisilmäiset haaveilijat eivät ikinä huomaa sitä. Noh, kyllä se siitä sitten. Eläkä sano ettei sua varoitettu.
Onpas täällä kyynisiä ihmisiä keskustelemassa.
Hassua, että joku täysin tuntematon tyyppi (EinariPP) heittää nonkin voimakkaan arvion suhteesta ja ihmisistä, joita ei lainkaan tunne. Ja kysymyshän ei ole ollut lainkaan suhteestani, vaan omista voimakkaista tunnereaktioistani, joita rakkaus minussa aiheuttaa.
Niihin olen täällä pyytämässä vertaistukea, en suhteeni laadun kehittämiseen tai sen ruotimiseen.
Ja mikä tekee minusta sinisilmäisen? Enkö juuri yritä olla kriittinen ja tarkastella suhdettani ja omia reaktioitani eri näkökulmista?
Pyrin nimenomaan siihen, ettei haaveiluni sokaisisi silmiäni elämän realiteeteilta.
Mutta aivan sama. Eipä tältä palstalta näytä saavan älykästä ja fiksua keskusteluseuraa, kommentteja, joissa olisi edes yhtään järkeä.
näkökulman asiaasi ?