Olen nyt lukion ensimmäisellä luokalla ja minua on alkanut kiinnostaa kielimatkat ja vaihdot. Itse en halua lähteä kesken lukiota minnekään vaan mieluummin niin, että menisin vaikka kesäksi kielimatkalle tai yhdeksi jaksoksi jonnekin. Tai sitten vaikka lukion jälkeen vähän pidemmäksi aikaa. Au-pair -jutut ei kiinnosta, kuulemma raskasta enkä ole koskaan hoitanut lapsiakaan.
Minkälainen matka minulle sopisi? En luultavasti haluaisi mennä vuodeksi vaihto-oppilaaksi kuitenkaan, koska vuosi on pitkä aika ja luulisin, että olisi aika vaikeaa olla tuntemattoman perheen luona (vaikka tutuiksihan siinä tultaisiin). Enemmän minua siis kiinnostavat jonkinlaiset kielimatkat. Olen kuullut, että siellä ryypätään. Totta? Jos siellä tuollaista on, niin itse en halua tuhlata rahojani sellaiseen. Mitä kielimatkoilla yleensäkin tehdään? Olen lukenut, että siellä on tunteja. Ovatko ne siis tavallisia oppitunteja, joilla kerrataan kielioppia ja opitaan kieltä? Käydäänkö sitten vapaa-ajalla ryhmässä vai yksin tutustumassa paikkoihin? Paljon maksaisi suurinpiirtein viikon kielimatka jossain maassa jos saa alennusta lukiolaistenkortilla?
Olisi kiva kuulla teidän omia kokemuksianne myös. :)
Minkälainen matka minulle sopisi? En luultavasti haluaisi mennä vuodeksi vaihto-oppilaaksi kuitenkaan, koska vuosi on pitkä aika ja luulisin, että olisi aika vaikeaa olla tuntemattoman perheen luona (vaikka tutuiksihan siinä tultaisiin). Enemmän minua siis kiinnostavat jonkinlaiset kielimatkat. Olen kuullut, että siellä ryypätään. Totta? Jos siellä tuollaista on, niin itse en halua tuhlata rahojani sellaiseen. Mitä kielimatkoilla yleensäkin tehdään? Olen lukenut, että siellä on tunteja. Ovatko ne siis tavallisia oppitunteja, joilla kerrataan kielioppia ja opitaan kieltä? Käydäänkö sitten vapaa-ajalla ryhmässä vai yksin tutustumassa paikkoihin? Paljon maksaisi suurinpiirtein viikon kielimatka jossain maassa jos saa alennusta lukiolaistenkortilla?
Olisi kiva kuulla teidän omia kokemuksianne myös. :)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tosiaan tarkoitus olisi parantaa kielitaitoa sitten jossain jo nyt osaamassani kielessä (englanti, ruotsi, saksa tai ranska) ja matkustaa maihin jossa jotakin noista puhutaan. En vielä ole päättänyt mihin maahan haluaisin. Olen itse myös hiljaisemmasta päästä, mutta luulen, että eiköhän siellä tulisi kuitenkin toimeen ja käytettyä kieltä ja opittua silti vai päästääkö ne matkaan vain sellaisia ihmisiä, jotka jo vaikuttavat aikuisilta ja ovat puheliaita ja sosiaalisia? Koska minua ei varmaan valita ohjelmaan, koska olen aika ujo, varsinkin uusissa tilanteissa ja siellä haastattelussa, joka kai järjestetään aina, en varmaan ole niin puhelias kuin muut vaikka osaanhan minä kysymyksiin tietysti vastata :D
Itse olin vuonna 2003 (25-vuotiaana) 2 viikkoa aikuisten kielikurssilla Englannissa. Kurssi oli kansainvälinen, olin ainoa suomalainen. Itsekin olen ujompi ja hiljaisempi mutta hyvin pärjäsin :). Asuin isäntäperheessä, josta en oikein pitänyt. Mutta asua voi myös opiskelija-asuntolassa. Se oli yleiskurssi, oppitunteja oli 4 päivässä (joka toinen päivä aamulla ja joka toinen päivä iltapäivällä) joten myös nähtävyyksille jäi aikaa. Se ei ole ryyppäämistä, tosin aikuisten kielikurssilla kun kaikki ovat "aikuisia" saa iltaisin käydä pubeissa yms. Kerron mielelläni lisää jos vielä haluat tietää jotain.
Kiitos vastauksestasi. Käydäänkö näitä nähtävyyksiä sitten katsomassa porukalla vai saako kaupungilla käppäillä yksin? Ja niihin discoihin/pubeihin ei ole varmaankaan pakko mennä?
Ja luuletko, että on parempi mennä kielikurssilla lukioikäisenä vai juuri lukion jälkeen? Itse nimittäin ehkä haluaisin mieluummin käydä kielikurssilla sen jälkeen, kun olen lukion suorittanut. Ja mikä siinä isäntäperheessä oli sellaista, että et oikein pitänyt siitä? Ja onko mahdollista asua jossakin asuntolassa yksin? Vai maksaako se sitten enemmän jos se on mahdollista?
Ei ole pakko mennä pubeihin yms., en itsekään ollut - mutta yksi syy siihen oli kun mulla loppu rahat kesken, Suomessa oli vähän huonosti tiedotettu asiasta."Äitini" siellä oli jotenkin töykeä mutta ehkä kaikki eivät ole sellaisia. Asuin kahden hengen huoneessa. Asuntolassa voi asua yksinkin mutta se tosiaan maksaa sitten enemmän. Itse olin Aspectin kautta, mutta ehkä EF:n tai jonkun muun kautta olisi tullut halvemmaksi. Kyseisten nettiosoitteet ovat www.ef.com ja www.aspectworld.com (tosin tästä jälkimmäisestä en ole varma vieläkö osoite on voimassa). Itse kiertelin nähtävyydet yksin, mutta koulukin järjesti välillä jotain- itse en voinut niihin osallistua rahapulani takia. En ole käynyt lukiota, joten en tiedä pitäisikö mennä sen aikana vai jälkeen-tee niin kuin parhaaksi näet :).
Itse olin Englannissa kielikurssilla lukiossa ollessani (3 viikkoa) ja tuttavapiiristani ihmisia oli myos muissa maissa 4-5 viikon kursseilla. Ei kannata lahtea lyhyemmaksi ajaksi, et ehdi oppia muuten mitaan.
Itse suosittelisin lukioaikana menemista, koska se auttaa kirjoituksia varten. Voit sitten lukion jalkeen lahtea uudestaan vaikka opiskelijavaihtoon.
Kielikurssilla tunteja on tosiaan muutama per paiva ja lisaksi jarjestetaan retkia yms. Toki ryhmissa on ryypiskelyyn taipuvaisia, ainakin pohjoismaalaisissa ryhmissa suosituimmissa kaupungeissa. Mutta eihan siihen tarvitse lahtea mukaan, jokainen saa tehda vapaa-aikanaan mita haluaa. Jos olet tosi hiljainen, voisi ehka olla hyva lahtea reissuun kaverin kanssa. Tosin varmasti parjaat yksinkin, ja nain opit enemman kielia. Mietipa kansainvaliselle kurssille lahtoa tai mene kielikurssille jossa tarjotaan myos harrastusvaihtoehto.
Kielikurssille paasee kaikki, ei ole paasykokeita.
Tosiaan itselläni ei ole mitään erikoisen läheisiä kavereita. Koulussa on tietysti niitä, joiden kanssa välillä aina välitunneilla olen. Ja muutenkin minusta tuntuu, että parempi lähteä matkalle yksin ja mieluiten vaikka paikkaan missä olisi retkikavereina paljon ulkomaalaisia.
Eikös sekin ole mahdollista, että retkikavereina on ulkomaalaisiakin, jotka puhuvat muuta kuin suomea? Vai onko ne sitten eri opettajien opetuksilla niillä opetustunneilla vai? :)
mun kurssilla mun "luokalla" oli monia kansallisuuksia. Ja myös opettajat oli paikallisia joten hekään eivät puhuneet suomea.
kielikursseilla (yhteensä 15 viikkoa) kolmena kesänä englannissa ja ympäri kännissä. menin yksin, mutta heti tuli muista kurssilaisista tuttuja ja melkoisen märkää oli alusta loppuun kaikki kurssit. olishan siellä niitä oppituntejakin ollut mutta niiltä pääsi ihan kivasti liukeneen ja viinaa sai jokapaikasta ihan helposti (ikää oli 15v, 16v ja 17v). vaihtarina olin vuoden jenkeissä (18 v.) ja vedin kerran täyskännin koko aikana. muuten kävin koulua normaalisti.
Tarkoitatko siis että kahdeksantoistavuotiaana olit tarpeeksi kypsynyt että ymmärsit mitä varten olit matkalla.
Varmasti toisille käy niin kun sinulle mutta luulisin että ehkä sinun tyylisi oli vähän samantapainen kotimaassakin. Olenko oikeassa?
HEI HALOOOOOOOOOOO?????????!!!!!!!!!!!!
a) viikon pituisia kielimatkoja EI ole..
b) lukiokortista ei ole hintoihiin mitään vaikutusta!
c)sinun on itse päätettävä millainen matka sinulle sopii...yksi typerämpiä kysymysksiä joita olen koskaan kuullut..."millainen kielimatka minulle sopisi" KUKAAN EI VOI PÄÄTTÄÄ PUOLESTASI MILLAISELLE KIELIMATKALLE HALUAT TAI MILLAINEN SINUU SOPII.. kysymys on sinusta itsestäsi: luonteesta,kuinka paljon haluat opiskella, haluatko asua hotellissa vai isäntä perheessä, haluatko seikkailumatkan vaiko kenties rentoutua rannalla "koulu päivän" jälkeen???????????????????????????
D)OLETKO KUULLUT SANAA INTERNET? EIKÖ OLISIKIN HeLPPOA MENNÄ GOOGLEEN TAI WWW.FI:HIN JA LAITTAA HAKUSANAKSI KIELIMATKAT.. JA VAIHTOEHTOJA ILMSTYY TOLKUTTOMASTI
JÄRKI KÄTEEN??
Edelliselle kirjoittajalle malttia. Kyllä viikoksikin pääsee kielikurssille, kielimatka on ihan sama asia, mutta nimi on vain hienompi. Viikon kielikursseja siis löytyy, mutta pitää etsiä muitakin firmoja, kuin EF tai STS. Tosin näilläkin on yli 16-vuotiaille tarkoitettuja kieliKURSSEJA, joiden pituuden saa ihan itse päättää, viikosta vuoteen.
Kaikki on juuri rahasta kiinni, jos vain rahaa löytyy ja paljon, niin voit vaikka asua luksushotellissa New Yorkissa ja saada yksityisopetusta ihan vaikka päivän verran. Kärjistettyä, mutta niin se vain menee. Tietty kielikursseja löytyy ihan joka makuun ja jokaisen lompakolle sopivia, mutta kannattaa muistaa, että aika moni rahastaa kielikurssibisneksessä. Vaikka kurssi vaikuttaisi halvalta, niin majoitus, kuljetukset, ruokailut, retket ym. saattavat tehdä ison loven kukkaroon.
Pointti on kuitenkin se, että (muutaman) viikon kielikursseista ei hirveästi jää käteen, kannattaisi viettää ulkomailla ainakin kuukausi, mielellään enemmän.
Kansainvälinen opiskelijakortti voi olla ihan hyödyllinen hankinta. Sillä saa ainakin joitain alennuksia, esim. lentolipuissa ja joissain kaupoissa. Tämä vaihtelee eri maissa.
Joten arvoisa edellinen kirjoittaja, otahan ensin itse selvää asioista, ennen kuin paasaat Googlen käytöstä. Siinä kyllä olet ihan oikeassa, että toisen puolesta on mahdotonta sanoa, mikä kurssi on sopivin. Se on vain itse löydettävä...