Perustuslaki

Suomen perustuslaki:

2§ Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunnut eduskunta.
Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.
Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.

-----------------------------------

Mikäli eduskunta aikoo ratifioida Euroopan unionin perustuslain, tulee sen ensiksi muuttaa Suomen perustuslaki sellaiseksi, että valtiovalta ei kuulu kansalle, muuten perustuslait ovat ristiriidassa keskenää.

Mikäli eduskunta lainvastaisesti ratifioi EU:n perustuslain ilman Suomen perustuslain muuttamista, tulee kansan syrjäyttää eduskunta tarvittaessa vaikka voimatoimin.

Toisaalta siinäkin tapauksessa, että eduskunta yrttää kaapata vallan kansalta muuttamalla perustuslakia, tulee kansan syrjäyttää eduskunta tarvittaessa vaikka voimatoimin.
9331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Syynä vasemmiston ymmärrettävään pelkoon on se, että tuolloin päästäisiin käsiksi EU-tason toimijoiden taholta sen kovan luokan tason rikollisiin, joihin pelkureiden rohkeus ei riitä. Luhtanen lupasi EU:n kuulemisessa kylläkin jo, että Suomi sen perustuslain ratifioi puheenjohtajuuskaudellaan Suomen osalta, joten turhaa sossari rutiset vai haluatko että toveri Luhtanen ja samalla virallinen Suomi syö sanansa. Luotettavuutemme oikeusvaltiona on jo nyt tipotiessään, viimeisimpänä esimerkkinä Frykmannin voitto EIT:ssä. Läskiks on menny.

Äänestä
  • Suomi ja perustuslakimme on pelastettava, muulla ei ole merkitystä

    Äänestä

  • lyhytnäköisyys kostautuu kirjoitti:

    Suomi ja perustuslakimme on pelastettava, muulla ei ole merkitystä

    Eihän Suomi voi pelastua, jos Koiviston konklaavi täällä hilluu kun ei Suomen nykyinen perustuslaki ole meitä siltä tähänkään mennessä pystynyt säästämään eikä turvaamaan. Näillä nykyisillä eväillähän tähän ollaan tultu. Tätäkö samaa vellihousuilua haluat säilyttää tulevillekin sukupolville (niille jo nyt köyhdytetyille lapsille).

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    syy ei ole laeissa vaan sen kunnioittamisessa. Rangaistukset eivät siis toimi.

    Äänestä

  • seurattava kirjoitti:

    syy ei ole laeissa vaan sen kunnioittamisessa. Rangaistukset eivät siis toimi.

    EU:n perustuslaki pitää EU:n päättäjien kautta huolen, että lakeja kunnioitetaan sielläkin, missä omat, kansalliset päättäjät ovat vellihousuja kuten meillä. Nythän on tullut nähdyksi, että meidän omat "osaajat" eivät siihen ole kyenneet, joten siksi EU:n perustuslaki ja EU:n lainvalvojat.

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    EU:n perustuslaki pitää EU:n päättäjien kautta huolen, että lakeja kunnioitetaan sielläkin, missä omat, kansalliset päättäjät ovat vellihousuja kuten meillä. Nythän on tullut nähdyksi, että meidän omat "osaajat" eivät siihen ole kyenneet, joten siksi EU:n perustuslaki ja EU:n lainvalvojat.

    Taidat ihmisparka elää jonkinlaisessa keijupölyssä, kun luulet EU:n luovan Suomalaisille turvaa ja vakautta.

    Koko Eu on uusliberaalin talouden koeputki, jossa testataan sitä kuinka pitkälle voidaan ihmisille valehdella.

    Katso Argentiinaa, Suomea ja mitä Turkille ollaan tekemässä. Ne jotka ovat Suomea syöneet ja olojamme kurjistaneet ovat samaa porukkaa kuin ne, jotka tuhoavat kokonaisia kansallisvaltioita. He vain eivät voi toimia,jos poliitikot eivät siihen suostu. Nyt on suostuttu ja sitä viljaa tässä korjataan. Ehdoton EI EU:n perustuslaille. Liittovaltio vie päätöksenteon niin kauas, ettei voida enää vaikuttaa omiin asioihimme.

    Äänestä

  • Yksi Suomalainen kirjoitti:

    No mitä olet voinut vaikuttaa lamapankkiuhrien touhuihin ja Koiviston järjestelemiin tuomioihin ja niiden täytäntöönpanoihin, jotka vieläkin jatkuvat? Et mitään. Siksi tarvitaan isommat pojat kansainvälisestä yhteisöstä näiden meidän vellihousujen tilalle vahtimaan, ettei nyt sentään toiset 15.000 suomalaista tee itsaria oikeusmurhattuina. Sinulla, pelle pieni, on ollut mahdollisuus näyttää Suomen nykyisen perustuslain toimivuus, jos se olisi toiminut. Se ei toimi, se on kelvoton. Koiviston konklaavista vaikeneminen, parhaimpaan totalitäärivaltion tyyliin, todistaa tämän.

    Katso vaikka Wikipediasta:
    ERT
    Bilderberg
    300 komitea
    Trilateraalinenkomissio
    IMF
    Illuminaatti
    P2
    jne...

    Heistäkö sinulle turvaa ja pelastus?

    Äänestä

  • Yksi Suomalainen kirjoitti:

    Katso vaikka Wikipediasta:
    ERT
    Bilderberg
    300 komitea
    Trilateraalinenkomissio
    IMF
    Illuminaatti
    P2
    jne...

    Heistäkö sinulle turvaa ja pelastus?

    Hui, salaliittoja! Puurot ja vellit sekasin vellihousulla. Tyypillisiä näkemyksiä henkilöltä, jolla on vain pintapuoliset käsitykset siitä miten maailma pelaa. Kas kun et listannut mukaan Harry Potteria. Maailmassa on instituutioita ja organisaatioita loputtomiin, näkemyksesi oli tyypillisen stallarin. Hienoa, että olet päässyt raapaisemaan pintaa. Kun olet päässyt ala-asteelta, vaivaudun ehkä pitempään juttelemaan. Tui, tui,.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suomalainen sosialisti kirjoitti:

Suomen perustuslaki:

2§ Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunnut eduskunta.
Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.
Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.

-----------------------------------

Mikäli eduskunta aikoo ratifioida Euroopan unionin perustuslain, tulee sen ensiksi muuttaa Suomen perustuslaki sellaiseksi, että valtiovalta ei kuulu kansalle, muuten perustuslait ovat ristiriidassa keskenää.

Mikäli eduskunta lainvastaisesti ratifioi EU:n perustuslain ilman Suomen perustuslain muuttamista, tulee kansan syrjäyttää eduskunta tarvittaessa vaikka voimatoimin.

Toisaalta siinäkin tapauksessa, että eduskunta yrttää kaapata vallan kansalta muuttamalla perustuslakia, tulee kansan syrjäyttää eduskunta tarvittaessa vaikka voimatoimin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu