Tuossa joku taivasteli sitä, että "jos otat koiran, olet sen kanssa 24/7. Kauppaan ei koiraa voi viedä..." Ja niin poispäin.
Hyvät ihmiset. Koiranpentu on nimenomaan pentu, pieni eläinlapsi. Miltä sinusta tuntuisi, jos sinut erotettaisiin äidistäsi esim kaksi vuotiaana ja vietäisiin uuteen paikkaan, jossa saisit olla yksinäsi päivät pitkät?
Ei kauhean mukavalta, arvaankin..
Lähisukulaiseni sai muinoin koiran naapuriltaan, kun naapurin haukku pyöräytti pesueen.
Pentu oli vissiin vielä ihan puhdasrotuinenkin (samojedi).
Kävi niin, että sukulaiseni sairastui vakavaan masennukseen, jonka takia hän joutui laitoshoitoon.
Koira jäi yksin, vaikka sukulaiseni täysi-ikäinen poika kyllä kävi melkein päivittäin lapsuudenkodissaan.
Pentu siis oli aina melkein koko vuorokauden yksin talossa. No, sukulaiseni toipui masennuksestaan sen verran, että hänet kotiutettiin pian. Vahvat mömmöt jne hän sai arkensa tueksi.
Arvaattekin, ettei sukulaiseni jaksanut juuri
olla koiran kanssa. Jätti vain ulko-oven auki, jotta koira voisi juosta pihalla ja sisällä mielensä mukaan.
Koirasta tuli hieman omituinen. Se ei pitänyt vieraista, sitä ei saanut rapsuttaa, vaan jos sitä vahingossakin hipaisi se murisi ja irvisti. Purrut se ei nuorempana, mutta 3 vuotiaana
se, kun kylään mentiin, niin aina oli pihalla vastassa ja haukkui ja räksytti ihan sekapäisenä. Vieraita se myös näykki. Kerran se kävi siskoni lahkeeseen niin, että housut menivät rikki.
5-vuotiaana koira lopetettiin.
Älkää ottako koiraa, oikeasti, jos ette ota sen hoidontarvetta vakavasti.
Kyllähän pentu kotosalla yksin selviää sillä aikaa, kun käyt kaupassa tai sen sellaisissa paikoissa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
tekstissäsi oli varmaan lainaus minun kirjoittamastani jutusta.
eli selvennykseksi: en tarkoittanutkaan että koiraa voisi jättää vuorokaudeksi yksin (vai löydätkö tekstistäni sellaisen kohdan jossa sanon että voisi?) vaan hämmästelin sitä, että miten ihmiset eivät voi käsittää sitä että joskus koira on vaan pakko jättää yksin esim. kauppassa käynnin ajaksi, töissä/koulussa käynnin ajaksi. on sula mahdottomuus olla koiran kanssa 24 tuntia vuorokaudessa. kyllä minä mielelläni koirani ottaisin kouluunkin mukaan, mutta kun se ei oikein käy.
Pieni yksikseen oleminen on toisaalta koiralle välillä ihan hyvästä.
Totta kai pentu pärjää yksikseen sillä aikaa, kun sinulla on välttämätön meno, etkä voi ottaa koiraa mukaasi.
Mutta koko päivää ei ole kiva olla yksin.