En kuollutkaan.

Hei sinulle!

Moni on yrittänyt tota samaa epätoivoissaan ja ajatellut, että saankohan mistään enää apua. Mäkin otin sellaisessa vaiheessa yliannostuksen lääkkeitä, en tosin halunnut tappaa itseäni, vaan jotenkin tainnuttaa vähäksi aikaa. Se tapahtui vasta vähän aikaa sitten. Nyt olen osaksi tuon tapahtuneen johdosta päiväsairaalassa käsittelemässä ongelmiani ja koen sen tosi hyväksi sekä elämääni tukevaksi. Se hoitotapa ei ole laitosmaista, mutta tehokkaan oloista silti ja sopivan rentoakin silti tietyllä tapaa. Toivottavasti jaksat ottaa yhteyttä psykiatriin ja keskustella vaihtoehdoista, jotka sopii tilanteeseesi. Itsensä hoitaminen kannattaa ja apua kannattaa ottaa vastaan.

moi,

kuulostaa että sulla olis vielä joku halu elää. kokeilisin ite jotain sellaista, että marssisin lähimpään terveyskeskukseen tai sairaalaan. myös mielenterveysklinikat ja kriisikeskukset on hyviä ideoita tässä. mene sinne yksin ja kerro, mikä on tilanne. pistä vaikka rähinä päälle jos eivät kuuntele tai pyytävät tulla "huomena uuestaan". älä kuitenkaan huitase ketään, pelkkä äänekäs keskustelu riittää. uhkailuki lienee turhaa.

älä päästä ketään - myöskään äitiäsi sotkemaan tuota aloitusta.

ennen ku tapat ittes, kokeile edes. ota ensin selvää, mistä tuo sinun olotila johtuu. mulle vastaavasta tiedosta oli ja on suuri apu.

ite olen ollu muutaman kerran tuossa tilanteessa, aina siitä on sitte jollaki selvitty. milloin köysi, millon vyö kaulassa, toisinaan laiturilla tai sillalla. nyt on sitte paniikkihäiriölääkityksen vuoro. tuntuu tepsivän, olisimpa alottanu aiemmin.