Mahtaa maanantaina olla taas eskarin tädit ihmeissään, kun poika tulee nenä sinisenä ja otta ruvella ;o )
Mä voin kuvitella, kuinka opet kattoo sitä suruissa silmin, et nonni, nyt ei saa enää äiti turpaan, nyt saa jo laps, voi voi ja soitto sossuun. Mä voin lyödä vaiks pääni pantiks, et ne kyl ainaki mulle soittaa...
Poika nimittäin auras nokallaan pihaa tänään hetken, kun se polkupyöräl ajo ei oo helppoo, jos kattelee vaan taaksepäin. Nyt on nekku turvoksis ja otta ruvel. Onneks ei pahemmin käyny...
Mut oon miettiny, ja teidän muiden juttuja lukenu, ja oon alkanu miettiin, et kuin äkkiä on lapsi ja vanhemmat saaneet jonkun tietyn leiman otsaan hoito-,eskari-,kouluhenkilökunnalta. Kun tuntuu, et poika on saanu jo erityislapsen leiman ja me vanhemmat väkivaltasuuden leiman ohtalohkoihimme. Ja miten, kun on sitten asioita selvitelty ja ne ovat selvinneet ehkä jopa ihan joksikin muuksi, kun näiden ammattilaisten mielestä on ollut kyse.
Onko teillä vanhemmilla ollut voimia selvittää heille,mistä oikeasti on ollut kyse.
Koska mulla on (edelleen) voimat vähissä. Enkä todellakaan tiedä,mistä sitä lisää saisi.
Olen raskaana, pitäisi naimisiin mennä parin kuukauden päästä, syksy yrittää masennusta tuoda takaisin. Itken kun poika aamuisin lähtee iloisena kouluun. Koska mua vi***ttaa kun tiedän, millaista "paskaa" se poika saa niskaansa päivän aikana. Sen takia mies laittaa pojan joka aamu valmiiksi ja matkaan. Koska itse en pysty. Yritän pojan takia näytellä vahvaa, mutta en tiedä, kuinka kauan se menee enää läpi. 6 vuotias kun huomaa jo kaikenlaisia asioita.
Mä voin kuvitella, kuinka opet kattoo sitä suruissa silmin, et nonni, nyt ei saa enää äiti turpaan, nyt saa jo laps, voi voi ja soitto sossuun. Mä voin lyödä vaiks pääni pantiks, et ne kyl ainaki mulle soittaa...
Poika nimittäin auras nokallaan pihaa tänään hetken, kun se polkupyöräl ajo ei oo helppoo, jos kattelee vaan taaksepäin. Nyt on nekku turvoksis ja otta ruvel. Onneks ei pahemmin käyny...
Mut oon miettiny, ja teidän muiden juttuja lukenu, ja oon alkanu miettiin, et kuin äkkiä on lapsi ja vanhemmat saaneet jonkun tietyn leiman otsaan hoito-,eskari-,kouluhenkilökunnalta. Kun tuntuu, et poika on saanu jo erityislapsen leiman ja me vanhemmat väkivaltasuuden leiman ohtalohkoihimme. Ja miten, kun on sitten asioita selvitelty ja ne ovat selvinneet ehkä jopa ihan joksikin muuksi, kun näiden ammattilaisten mielestä on ollut kyse.
Onko teillä vanhemmilla ollut voimia selvittää heille,mistä oikeasti on ollut kyse.
Koska mulla on (edelleen) voimat vähissä. Enkä todellakaan tiedä,mistä sitä lisää saisi.
Olen raskaana, pitäisi naimisiin mennä parin kuukauden päästä, syksy yrittää masennusta tuoda takaisin. Itken kun poika aamuisin lähtee iloisena kouluun. Koska mua vi***ttaa kun tiedän, millaista "paskaa" se poika saa niskaansa päivän aikana. Sen takia mies laittaa pojan joka aamu valmiiksi ja matkaan. Koska itse en pysty. Yritän pojan takia näytellä vahvaa, mutta en tiedä, kuinka kauan se menee enää läpi. 6 vuotias kun huomaa jo kaikenlaisia asioita.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuulostat uupuneelta. Ehkä tulkitsetkin ylireagoiden päiväkotitätien soittoja? Heidän työpäivänsä ovat varsin kiireisiä, joten tuskin soittavat turhan helposti tai aiheetta.
Luotathan siihen, että päiväkodin tädit ajattelevat lapsen ja koko perheenne parasta. Voi olla, että kuvittelevat vääriä asioita, jos epäilevät väkivallasta (Onko se totta, että epäilevät vai arveletko vain? Tiedätkö, että päiväkodin velvollisuus on selvittää asia, jos on epäily onnettomista väkivaltaisista olosuhteista?)
...mutta sinun tehtäväsi on korjata väärät käsitykset jossain muualla kuin täällä palstalla eli siinä tulevassa puhelinkeskustelussa tai kasvokkain. Entäpä jos lapsen käytös muutenkin huolestuttaa aikuisia päiväkodissa? Lapset vaistoavat hyvin helposti äidin huolet ja saattavat niitä hoidossa purkaa levottomuutena.
Luota vain itseesi, tee olosi hyväksi ja samalla kokoperhe nauttii. Onnea häihin!
Sympatiani ovat puolellasi h-nanna. Omassa perheessäni on adhd:ta ja sen olen oppinut, että ihmiset joilla ei ole omia kokemuksia adhd:sta saattavat loukata pahastikin tietämättömyydellään ja asiantuntevilla kommenteillaan. Mieltäni myös askartaa ajatus, että kasvatustieteellisestä valmistuneilla on aika akateeminen käsitys lapsen kehityksestä ja kasvusta. Ja monesti epäilevät ensin väkivaltaista kasvuympäristöä kuin tarkkaavaisuushäiriötä.