Heippa.
Olen huomannut että minulle on kehittynyt viime vuosien aikana salakavalan vähitellen jonkinlainen syömishäiriö. En tiedä mikä tämä olisi nimeltään tai onko tälle edes nimeä, mutta ei tämä ihan normaalia ole.
Ahmin suuria määriä makeaa / muroja / leipää ja poden sen jälkeen huonoa omaatuntoa. Ahdan aina salaa muilta, ollessani yksin kotona. Jälkeenpäin hävettää, inhottaa, kaduttaa. En oksenna, mutta poden huonoa omaatuntoa.
tuntuu että minulla ei ole juuri ikinä nälkä, koska pidän itseni koko ajan kylläisenä. Kylläisyyskeskus on sekaisin, makuaisti samoin. ruokamäärien hallinta on myös hukassa. Kun ennen jaksoin hädin tuskin puolikkaan pizzan, nykyään ahdan kevyesti kokonaisen ja vielä hamuan jotain makeaa pian sen jälkeen.
Mikähän tämän on laukaissut ja miten tästä pääsee eroon? Pitäisikö kokeilla paastoa?
Olen normaalipainoinen, työssäkäyvä, opintoja viimeistelevä nuori aikuinen ja elämäni on aivan kunnossa muuten kuin tämän mässäilyn osalta.
Olen huomannut että minulle on kehittynyt viime vuosien aikana salakavalan vähitellen jonkinlainen syömishäiriö. En tiedä mikä tämä olisi nimeltään tai onko tälle edes nimeä, mutta ei tämä ihan normaalia ole.
Ahmin suuria määriä makeaa / muroja / leipää ja poden sen jälkeen huonoa omaatuntoa. Ahdan aina salaa muilta, ollessani yksin kotona. Jälkeenpäin hävettää, inhottaa, kaduttaa. En oksenna, mutta poden huonoa omaatuntoa.
tuntuu että minulla ei ole juuri ikinä nälkä, koska pidän itseni koko ajan kylläisenä. Kylläisyyskeskus on sekaisin, makuaisti samoin. ruokamäärien hallinta on myös hukassa. Kun ennen jaksoin hädin tuskin puolikkaan pizzan, nykyään ahdan kevyesti kokonaisen ja vielä hamuan jotain makeaa pian sen jälkeen.
Mikähän tämän on laukaissut ja miten tästä pääsee eroon? Pitäisikö kokeilla paastoa?
Olen normaalipainoinen, työssäkäyvä, opintoja viimeistelevä nuori aikuinen ja elämäni on aivan kunnossa muuten kuin tämän mässäilyn osalta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
hei!
olen aika samassa tilanteessa olevan nainen. siis opinnot lopuillaan, teen jo töitä ohessa ja periaatteessa kaikki ok. oon myös himourheilija ja mulla nuo syömishimot laukaisi selkeesti "dieetti" jolloin pyrin laihduttamaan. mn syömishäiriö ei oo kovin paha, mutta aina silloin tällöin myös sorrun ahmimaan, joskus enemmän ja joskus vähemmän. mulla tuo liittyy siihen ruuan kotrollointiin jonka silloin dieetillä ollessani aloitin. nykyäänkin lasken huomaamattani koko päivän kalorit suunnilleen ja lasken et pysyn kohtuudessa.
älä missään tapauksessa paastoa tai yritä laihduttaa!!!
paras keino "parantua" on se että syöt täysin annettujen ravintosuositusten mukaan.. siis ne kunnon aamupalat välipalat lounaat jne! siis jos lähdet vähentämään ruokamääriä paniikissa ja kiellät itseltäsi jotain niin kohta ahminta on kahta kauheampaa. been there done that!
siis pyri terveelliseen syömiseen, sen avulla mä oon päässyt vähän eroon tuosta ongelmasta vaikka kyllä huonoja hetkiä vieläkin itselle tulee silloin tällöin.
tsemppia!!
Hei, kirjoituksesti kuulostaa ihan kuvaukselta omasta tilanteestani. Olen yksinasuva, pitkälle kouluttautunut, työssäkäyvä nuori aikuinen, jonka luulisi keksivän arkeensa muutakin kuin ahmimista ja siitä johtuvaa syyllisyyttä. Osaksi ajattelen syyksi sen, että koen itseni melkoisen ykinäiseksi... Helposti sorrun iltaisin ja etenkin viikonloppuisin syömään ajankuluksi, kun ei muutakaan tunnu olevan. Olen huono lähtemään yksin minnekään. Syömisen aloittaminen saa aikaan kierteen, jossa syön melkein mitä tahansa uskomattomia määriä. Helposti epäterveellistä makeaa ja suolaista, mutta myös vaikkapa ruisleipää. En saa katkaistua syömistä ja sen jälkeen poden hirveää syyllisyyttä ja itsesyytöksiä. Se taas saa aikaan sen, että tuntuu, etten voi edes ajatella lähteväni minnekään, koska "ahmimiseni näkyy päällepäin". Oloni on hyvä silloin, kun pidän itseni kurissa, mikä muistuttaa teini-iässä kärsimääni anoreksiatyyppistä syömishäiriötä. Eli taustalla on selkeä taipumus syömishäiriöihin, jotka ilmenevät nyt ahmimisena ja syömisen hallitsemisen toiveena. Tunnistan itsestäni yhä vuosien jälkeen sen, että syöminen kiinnittää huomiotani sairaalloisen paljon ja pyrin kontrolloimaan elämääni syömisellä. En vain tällä hetkellä pysty siihen ja se aiheuttaa itsesyytöksiä ja syyllisyydentunnetta. Tuntuu kuin mikään ei olisi omassa hallinnassa, kun syöminen on kaaoksessa. Tästä kirjoituksesta ei ehkä ole kaipaamaasi apua sinulle, kun en itsekään tiedä, miten auttaisin itseäni, mutta ajatuksenani oli ehkä antaa jonkinlaista "vertaistukea" eli että tutulta kuulostaa, et ole yksin.
Voi kuule, kyllä tuo jollain tapaa auttoikin, ehkä juuri sen "vertaistuen" muodossa... :)
Joo, ihan tutulta kuulosti tuo kirjoittamasi. Mullakin saattaa upota illan mittaan hurja määrä vaikkapa sitä ruisleipää (tai omenoita, kuten tänään - mutta sehän ei liene millään lailla huono vaihtoehto...).
Itselläni asiaa ei ainakaan auta, että niin minä itse kuin miehenikin olemme ravintolaliiketoiminnan palveluksessa. Eli ruoka on työni, tavallaan. Seuraan alan trendejä, käymme paljon ulkona syömässä jne. Mutta töissä on usein niin kiire, ettei työpäivän aikana kertakaikkiaan ehdi syödä mitään. Ja kun työni rytmittyy asiakkaiden ehdoilla, en voi vaan päättää että 'nyt muuten otan sitä aikaa ja pidän tauon' - niin ei vaan ole mahdollista tehdä. Minun ei kerta kaikkiaan ole aina mahdollista pitää työpäivän aikana edes sitä yhtä taukoa. Olen huomannut, että pitkät kiireiset päivät töissä ovat ihan pahimpia suistamaan mässäilyni raiteiltaan. Kai se on sitä, että elimistö huutaa korjausta energiavajeeseen, ja sitten kun systeemi on sekaisin niin tulee ahmittua tarpeettomankin paljon.
En käsitä sitä, että ihmisillä jotka tekevät itsenäistä työtä toimistoissaan ei muka ole aikaa syödä muuta kuin joku suklaapatukka lennossa. Jos ja kun itse pääsen joskus asiakaspinnasta pois, työhön joka on mahdollista keskeyttää niin halutesaan, niin ihan taatusti sen teen. Kun joutuu pakon edessä työskentelemään tauotta ja tuntee nahoissaan, mitä se aiheuttaa, niin ei haluaisi vapaaehtoisesti sitä tehdä.
Periaatteessa siis kyllä tiedän ihan hyvin, mitä pitäisi syödä, miten usein ja millaisia määriä. Myös elimistö kertoo sen, jos vain on tilaisuus sitä kuunnella. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, ettei mikään toimi kuten pitäisi - eivät aistit eikä itsehillintä. Jos se nyt siitä itsehillinnästä on kiinni... En osaa ajatella itseäni bulimikkona tai BED-tapauksena, vaikka piirteitä molemmista liittyykin tähän toimintaani.