Onko rihmamainen uloste normaalia palettikaloilla?

nellero

Minulla on akvaario jossa on 19 kalaa ja 2 niistä onpalettikaloja. Molemmilla peleteilla on rihmamaista ulostetta, lieneekö tämä normaalia?

14

1542

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fish KING

      Tarkenna hieman akvaariosi hoitomenetelmiä, akvaarion tilavuutta, vesi arvoja, kalalajeja jne.

      Rihmamainen uloste voi olla joko muutto stressistä aiheutunutta oireilua tai pahimmassa tapauksessa parantumatonta kalatuberkuloosia johon siis ei ole hoito keinoa.

      Vesi arvojen heittelyt saattaa aiheuttaa kaloilla sairauksia, liian korkeat NO2 ja NO3 arvot ovat kaloille hengen vaarallisia.

      Kerros nyt miten oot viimeisen kuukauden ajan hoitanut akvaariotasi niin tarkkaan kuin mahdollista. Vastaa myös noihin yllä esitettyihin kysymyksiin.

      • nellero

        Akvaarioni koko on 140 litraa ja siellä ui siis 2 palettikalaa, 6 raitanuoliaista, 6 kuparitetraa, 3 kardinaalitetraa, 1 leväbarbi, 1 täpläpartamonni. pH arvo. 7,1
        Siivoan akvaarioni kerran viikossa. imuroin pohjan, vaihdan yksi 3. osan vedestä. Olen viimeisen kuukauden aikana hoitanut täysin samalla tavalla kuin ennenkin, mitä nyt on vähän paastopäivät heitelleet..
        T.nellero

      • nellero
        nellero kirjoitti:

        Laitan myös joka viikko uuteen veteen vedenparannus ainetta ja kasvilannoitetta.

      • fish KING
        nellero kirjoitti:

        Akvaarioni koko on 140 litraa ja siellä ui siis 2 palettikalaa, 6 raitanuoliaista, 6 kuparitetraa, 3 kardinaalitetraa, 1 leväbarbi, 1 täpläpartamonni. pH arvo. 7,1
        Siivoan akvaarioni kerran viikossa. imuroin pohjan, vaihdan yksi 3. osan vedestä. Olen viimeisen kuukauden aikana hoitanut täysin samalla tavalla kuin ennenkin, mitä nyt on vähän paastopäivät heitelleet..
        T.nellero

        Minkä ikäisiä noi paletit on?

        Ja muiden kalojen uloste on normaalia?

        Kuinka pitkään toi rihmamainen ulostaminen on jatkunut?

        Jos yli kuukauden on syytä epäillä kalan sairastumista johonkin tautiin.

        Minkä väriset ovat palettiesi värit normaalit, haaleat, ei olenkaan, jotain muuta?

        Vaikka vaihdatkin vettäsi säännöllisesti, ootko mittaillut vesi arvoja ennen ja jälkeen veden vaihdon?

        Kun ollaan saatu tuo juttu selvitettyä voitaisiin hieman puuttua kalastoosi yleensä. Liikaa siellä ei ole mutta haluaisin tietää tuon akvaariosi lämpötilan ensin.

        Kuinka syvältä imuroit pohjaa?
        Jääkö liete veteen lillumaan vai saatko kaikki varovasti lapottua pois?

      • nellero
        fish KING kirjoitti:

        Toinen paleteista on jo ikäloppu mutta toinen on vasta alle vuoden. Muilla kaloilla ei ole rihmaa. Rihma on ollut kaloillani ihan alusta asti eli n. ½ vuotta. toisen kalan värit ovat melko haalet mutta toisella ihan kirkkaat. En ole mitannut vesi arvoja ennen ja jälkeen (voisi olla hyödyllistä) akvarioni lämpö tila on kesäisin 28-29 (aika korkea) ja talvisin n.25-26
        Imuroin pohjaa vain päältä. Saan kaiken lapottua pois. Ainakin melkein. Ongelmana on vain se että hiekastani on vaikea erottaa kakkoja ja siitä syystä sitä jää sinne lultavasti aikas paljon.

        kokeillaas suolen tyhjennys operatsjuunia.

        Maanantaina taas normaalisti ruokaa, mikä on sun normaali.

        Tarkkaile kalojen ulostetta nyt ja sitten taas maanantaina...

      • nellero
        fish KING kirjoitti:

        kokeillaas suolen tyhjennys operatsjuunia.

        Maanantaina taas normaalisti ruokaa, mikä on sun normaali.

        Tarkkaile kalojen ulostetta nyt ja sitten taas maanantaina...

        En oikein tajunnu että milloin minun sitä ruokaa pitää antaa?

      • fish KING
        nellero kirjoitti:

        En oikein tajunnu että milloin minun sitä ruokaa pitää antaa?

        rihmamaista ja saman väristä pötköö peräreiästään?

        Onko tämä jotenkin poikkeavaa.

        Kaloilla voit pitää pari päivää viikossa taukoa ruokailussa jotta saavat tyhjennettyä välillä suolistonsa. Tottuvat samalla taukoihin jos sulla tulee välillä vaikka viikonlopun mittainen matka jonnekin niin ei tarvitse kutsua silloin hoitajaa kaloja ruokimaan...

        Selvä ja kiitos enköhän nyt itese selviä tästä luulen....

    • fish KING

      Onko se uloste vaaleata rihmamaista vai ruskeaa ja välissä sittimäinen jakso ja taas kiinteätä ruskeata paskoo?

      • nellero

        Se on sellaista tummaa yhtenäistä pötkylää.

      • fish KING
        nellero kirjoitti:

        Se on sellaista tummaa yhtenäistä pötkylää.

        Siis EI valkoista helmimäistä tai vaalean sävyistä erittäin hentoa ohutta vaan ihan pitkää ruskeata ulostetta joka välillä katkeilee?

        Selitäs nyt vielä tarkasti?

        Jos se on noin kuin selitit eikä niin kuin mä kuvailin; SE ON NORMAALIA KALAN PASKAA JOTA SEN ON PAKKOO TUUTATA ULOS VÄLILLÄ ETTEI TUU UMMETUSTA, VÄHÄN NIINKU MEILLÄ IHMISILLÄKIN ON VÄLILLÄ TAPANA.

        Rihmamaisella tarkoitetaan tuota ekaa selittämääni esimerkkiä...

        se on sellaista tumman ruskeaa joka katkeilee välillä mutta joskus se on aivan yhteinäistä pökälettä

      • fish KING
        nellero kirjoitti:

        se on sellaista tumman ruskeaa joka katkeilee välillä mutta joskus se on aivan yhteinäistä pökälettä

        Ollaan tässä päjkäilty kalan normaalia ulostus tapaa muutaman päivän ajan, toivottavasti kaikille tuli nyt selväksi mikä on kalan normaalin schaichen cäri ja muoto ja milloin pitäisi hälytys kellojen soida jos kalan uloste on "rihmamaista, siimamaista, ei niin kiinteätä ulostetta".

        kiitos

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      261
      3195
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      74
      1254
    3. 66
      1183
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      180
      988
    5. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      47
      886
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      60
      856
    7. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      47
      819
    8. Mitä tekisit jos

      Aamulla vierestäni heräisit
      Ikävä
      46
      745
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      40
      731
    10. Minkä alan

      Ihmisiä kaivattunne on🤔
      Ikävä
      39
      698
    Aihe