Lyöntien väistäminen

phoenix

Laitan tämän tarkoituksella tänne potkunyrkkeilyn puolelle, koska täällä hengaa tyyppejä, joiden tiedän ainakin yrittävän antaa asiallisia vastauksia (AndyS, Lepa jne.). Näin voi olla myös nyrkkeilypuolella, mutta olen seurannut sitä vähemmän.

Paras tapa harjoitella väistämistä (slip) lienee pariharjoittelu niin, että valmentaja katsoo ja korjaa virheitä?

No, haluaisin kuitenkin kuulla, että onko jotain juttuja, joihin kannattaisi erityisesti kiinnittää huomiota? Kuten esimerkiksi, että väistöliike on mahdollisimman minimaalinen jne. Nämä voisivat olla hyödyksi, jos treenaa väistämistä peilin edessä ja yrittää saada väistöt osaksi varjoharjoittelua (olen todella huono liikkumaan ja väistelemään varjossa).

Kun aloitin potkunyrkkeilyn, löin lyöntejä pelkillä käsillä (ei juurikaan minkäänlaista vartalonkiertoa) olkapäät jäykkänä jne. Aloin tehdä paljon varjoa, jossa yritin keskittyä varalonkiertoon, lyöntien palautuksiin jne.

Huomasin jo suhteellisen pian merkittävää parannusta tässä suhteessa tehdessä välineharjoittelua.

Tästä olen saanut käsityksen, että kaikkia tekniikoita kannattaisi tehdä paljon varjona, että homma pysyisi rentona ja tulisi treenattua ohi menneitä lyöntejä, potkuja jne.

2

1244

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AndyS

      Väistöt eivät ole koskaan olleet leipälajini, mutta tässä nyt muutamia tärkeimpiä pointteja, missä vähemmän treenanneilla on usein ongelmia.

      - Vartalo ei saa kallistua. Tämä on se yleisin virhe, eli väistetään kallistamalla vartaloa sivulle. Lyönti kyllä vältetään, mutta jatkotoimet ovat hankalia. Toinen samantyyppinen virhe on kallistaa päätä.

      - Katse vastustajaan väistön aikana.

      - Silmät eivät saa räpsähtää, vaikka hanska kolhaisisikin omaa suojausta.

      - Taakse väistössä leuka rintaan. Se nousee helposti ja sitten toinen lyönti nukuttaa.

      - Pieni liike. On ihan sama, kuinka paljon vastustaja lyö ohi. Tai itseasiassa jos ollaan lähellä, on nopeampi tehdä oma vastatekniikka.

      Jos väistöä harjoitellaan parin kanssa, on tärkeää, että pari lyö ne lyönnit nimenomaan siihen, missä väistäjän pää aluksi on. On mahdoton harjoitella, jos lyönnit eivät osu, vaikka ei väistäkään. Toinen viheliäinen tapa on "lämpöhakuisuus". Eli että kun lyöjä tietää toisen väistävän, hän alkaa seuraamaan väistöä lyönnillä osuakseen. Tämä pakottaa tekemään ylisuuria liikeratoja väistöihin.

      Väistöjä voi harjoitella myös erilaisin omatekoisin välinein, kuten langassa roikkuvat pallot, mutta en lähde analysoimaan niitä, kun en ole itse kokeillut.

      • phoenix

        Kiitos, on hieno homma, että ihmiset jaksavat kirjoitella tänne neuvoja, asiallisesti.

        Potkunyrkkeilyä on vaikea oppia netissä tai kirjoista. Tämä on yksi hyvä esimerkki. Täytyy kuitenkin koittaa keskittyä noihin sitten kun saa taas seuraavan kerran treenata väistöjä kaverin kanssa.

        Tuo vartalon kallistumisilmiö on minulla vahva ongelma. Ainakin tästä on minulle huomautettu treeneissä. Väistäessäni peilin edessä olen yrittänyt keskittyä pitämään päätä suorassa käsien avulla painamalla kädet kevyesti leukaan kiinni, jolloin pää ei pääse kallistumaan.

        Toisaalta, olen yrittänyt keskittyä vartalon suorana pysymiseen pitämällä väistön linjassa peilistä näkyvän ovenkarmin kanssa.

        Väistön pitäisi ilmeisesti tapahtua vain jaloilla? Eli oikeakätinen väistää vasemmalle siirtämällä painoa tavallista enemmän vasemman jalan päälle ja toisaalta oikealle ikään kuin "tyhjän päälle"?

        Olen ajatellut, että liikkuessa olisi hyvä siirrellä painoa koko ajan vähän puolelta toiselle, jolloin väistö tai kiertopotkublokki on helpompi tehdä. Onko tämä kanssa yksi juttu, jota kannattaisi pitää yllä varjoa tehdessä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      352
      1051
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      721
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      646
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      568
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      39
      542
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      461
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      451
    Aihe