Ongelma alkoi muutama viikko sitten, kun edellinen iso päivityspaketti teki tuloaan. Käyttiksenä winxp pro. Ilmeisesti automaattinen päivitystoiminne sai ohjelmat "melkein" ladattua koneelle, mutta ei asennettua. Homma junnasi paikoillaan kymmenisen tuntia, tuli sähkökatko ja sen jälkeen mikään ei ole oikein toiminut.
Eilen alkoi sitten uusi päivityspaketti tehdä tuloaan. Yritin poistua koneelta ja sammuttaa sen, ja käyttis ilmoitti asentavansa ensin ohjelmat ja sitten sulkeutuvansa. Se jäi tilaan, jossa osa 1/13 oli asentumassa. Siinä samassa tilassa se aamullakin. Sininen ruutu, windowsin logo ja ilmoitus, että asentaa päivitystä 1/13.
Jotain on mennyt pahasti pieleen.
Outlook express on kadottanut kaikki file associationit eli esimerkiksi jpg kuvat eivät aukea enää automaattisesti. Olin myös siirtänyt emailien säilytyskansion d-levylle, nyt polku yhtäkkiä osoittaa alkupetäiseen paikkaan.
Oma veikkaukseni on, että viimeksi kun tuli näitä päivityspaketteja, sähkökatko iski juuri kesken selaimen ja outlookexpressin päitiyksiä ja kaikki jäi puolitiehen.
Mutta: Mitä nyt? Onko tilanteeseen mitään muuta ratkaisua kuin format c ja kaikki uusiksi?
Minulla on "hiukan vanha" kone. Eli prossu on giganen intelin tuplaprossu, muistia ei ole kuin 512 MB ja kiintolevytilaa 80 Gt (tosin 250 gt ulkoinen löytyy). Laajakaista ei ole kuin 256 nopeudella. Mietin tässä kauhuissani, että kaikki päivitykset pitää tehdä siis vuodelta 2001 vuoteen 2006 jos vetäisee clean installin. Ja noilla nopeuksilla ja vanhalla koneella se tulee tosiaan kestämään ikuisuuksia.
Keksiikö kukaan mitään muuta ratkaisua? Windows Xp on minulla ollut siis ihan "aikojen alusta" eli se romppu ei sisällä edes Sp1-päivitystä valmiina kun ostin sen käyttisrompun erikseen. Aikaisempi käyttis winME nostattaa vieläkin karmeita muistoja:-)

Vastaukset 7
Vanhimmat
Eli valitse käynnistä ... kaikki ohjelmat... apuohjelmat... järjestelmätyökalut ja sieltä järjestelmän palauttaminen.
Valitse ohjatusta toiminnosta ajankohta joka on enne sähkökatkosta sekä näitä päivityksiä ja valitse palauta..
kerro jos auttoi
System Restore ei ole enää käytössä. Otin sen pois käytöstä kun erään viruksenpoiston yhteydessä se piti otta pois käytöstä ja koneen toiminta nopeutui kummasti, kun se ei enää ole ollut käytössä.
(Kirjoitan tätä töissä, joten en pääse tarkistamaan, josko muuten joku suojauspäivitys olisi sen automaattisesti "pakottanut" takaisin käyttöön - ei olisi eka kerta).
Ei koskaan pitäisi pelkkien huhupuheiden ja luulojen mukaisesti toimia.
Ei Järjestelmän palautustoiminnan päällä pitäminen hidasta konetta tippaakaan!
Koneesi nopeutuminen johtui yksinomaan siitä kun siellä Restore eli Järjestelmän palautustiedostoissa oli joku örkki, jonka sait poistettua vasta kun otit järjestelmän palautuksen pois päältä örkin poistamisen ajaksi.
Järjestelmänpalautus olisi pitänyt laittaa takaisin päälle, kuten nyt konkreettisesti asian tiedostatkin.
Järjestelmän palauttaminen ei ole koskaan onnistunut. Olen kokeillut kuuden eri ihmisen koneella moista toimintoa, palannut jopa kuukauden ajassa taaksepäin --- kenenkään kohdalla se ei ole ratkaissut ongelmaa. Tietoa sen sijaan on kadonnut kiitettävästi matkan varrella. En tiedä, kenellä se järjestelmän palauttamistoiminne toimii, koska tuntemistani ihmisistä kukaan ei enää sitä suostu käyttämään toimimattomuusongelmien takia.
Lataa ensin sp2 paketti ja asenna xp uudestaan ja sp2 perään. Voit myös koota itse asennuslevyn, jossa on sp2 ja haluamasi päivitykset mukana:
http://www.google.fi/search?q=unattended xp&ie=utf-8&oe=utf-8&rls=org.mozilla:en-US:official&client=firefox-a
Siinä tulee noi aikaisemmat päivitykset kerralla ja sitten vaan annat automaatin hoitaa siitä eteenpäin.
Ei kyllä käy puuhan määrä kateeksi.
Koetas peruuttaa noi ongelmapäivitykset, meet ohjauspaneeliin ja valitset ne jotka aiheutti ongelmia ja peruuta. Jos et ole poistanut päivitysten uninstallointipaketteja, saattais olla mahdollista.
ihmisillä on pitää varsinkin vanhemmilla koneilla päällä tuota automaattipäivitystä?
Liikaa peloteltu?
XP sisään ja siihen sp2.
Automaattipäivitykset pois.
Siinä se.
Virustorjunnan kun pitää ajan tasalla
ja katsoo vähän missä surffaa niin turvassa on.
Minulla 4 konetta näin totetutettuna jatkuvasti netissä ilman "turhia" päivityksiä.
Ei ongelmia.