petti taas kerrankin tuli kustua kintuille. Pillahda nyt vielä itkuunkin,väkivaltainen mies.Pulmuselta näytitkin. Vai ei mies kestä tutkintopyynnön aikaa? On sitä muutkin kestäneet ja syyttömäksi todettu. Entiset työkaverit toki vaihtavat vastaan tullessa kadun toiselle puolelle,hienoa oli "raakkua aikansa".
Poliitikon
Puhtoisuus
15468
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Vois pikkusen ehkä selventää tätä juttua?
Oletko sinä selvin päin?
Aamulehti tänään etusivulla. Teksti tv ja päivän kaikki uutiset. Mies itsekkin on tiedodotusvälineiden mukaan pitänyt tänään tiedotustilaisuuden asiasta.
katso netistä esim iltiksen sivut.
Kun juuri kolmosen uutisis ääni väristen vakuutti syyttömyyttömyyttään tampereen kova luu. Tallannut alleen ennenkin ,muita vastustajiaan ,nyt tuli JUMALA ja näytti,että kannaattaako,pyrkimyksissään yrittää kaikki alleen tallata. Muisti on pitkä!
kertoi poliitikko uutisissa.
Olinko väärällä työnantajalla aikoinani, kun pisti tutkintopyynnon päälle?
Toki kunnioitan poliitikon ilmeistä ajatusta;naisen paikka on hellan ja nyrkin välissä ja pankin päällä ei istuta vaan tavara tuottamaan.
Mistä sitä nyt mies voisi huomata, että virolainen tyttöystävä onkin huora. Vaikka tyttöystävä ei ole töissä niin ainahan se voi löytää kadulta rahaa.
Ja mistä sitä viriili mies aina muistaa kenellä naisilla on avaimet mihinkin asuntoon saatika maksaako ne vuokraa vai eivät.
poliitikko. Takana on tallattuja henkilöitä,nousukiitoa,rehvakkaita puheita,kunnon mahalasku. Voi että naurattaa..
No eipä tuo edes naurata, lähinnä hävettää. Niin helppo on syyttää muita ja heittäytyä martyyriksi.
Hyvä esimerkki politiikan takapuolesta. Jos ja kun politiikassa toimii on syytä muistaa, että omissa pusseissa on puhtaat jauhot.
pulmuset mossottaa ja toista arvostelee. Ollaan nyt olevinaan itse niin puhtosta niin puhtosta että vallan.
Säälittäviä tuollaiset toisen herjaajat tällä palstalla. Moniko itse teistä on yhtään sen puhtosempi ja miksi poliitikon tulisi olla sen puhtosempi kuin tavalliset tallaajat.
Riittää kun on keskiverto suomalainen. Tällä palstalla kirjoittelevat pulmustelijat saavat jäädä omaan arvoonsa vai hakkaako omatunto omassa rinnassa niin lujaa että pitää kurkkuputki suorana alkaa haukkua toista. Ja vaikkei edes tiedetä miten kaikki päättyy. On naiset ennenkin osanneet huijata ja lopuksi kostaa kun huijaus tulee ilmi.
Joten katkeroituneet ja häviölle jääneet kiipijät ja pulmustelijat, pitäkää vaan oma nokkanne pienemmällä kun ette mitään kuitenkaan tiedä.
Voi hellantettats tota hurskastelua!
Jos on politiikassa ja kovasti pyrkimässä vastuullisiin hommiin, niin kyllä nyt sen verran täytyy äijällä tolkkua olla, että tietää mitä kotona touhutaan.
kun nainen pettää miestä tai mies pettää naista. Ihmiset on kieroja ketaleita ja kovia pettämään hyväuskoista. Ja rakastunut on hyväuskoinen, ei sille mitään voi.
Sanokaa nyt joku teistä arvostelijoista miksi poliitikon pitäisi olla parempi ihminen kuin mitä esim. te synnittömät itse olette. Minä en keksi siihen yhtään syytä. Te olette vain niitä, jotka ulvotte sutena susien joukossa. Kansalaisrohkeutenne riittää tasan tarkkaan vain potkimaan lauman mukana maassa makaavaa, nimimerkin suojista.
Pahhempia itse ootte kuin se politiikko, jota haukutte. Se on jämpti niin.
Eipä tässä olla poliiitikkoa potkimassa eikä edes syyttelemässä sen paremmin. Jos on niin tyhmä että ei tiedä mitä omassa asunnossa tehdään niin ei voi olla pätevä hoitamaan minkään sortin julkista virkaakaan. Maailma on epäoikeuden mukainen, sanottiin minullekin kun ilman omaasyytäni sain kengänkuvan persuuksiini, johtajan sisaren tytär kun tarvitsi työpaikkani. Että sori vaan sen enempiä katkeruutta tai kostoa halajamatta.
Ja lopeta itte se hurskastelus!
Kokoomushan on vetänyt puhtoista ja moraalista imagoa, mutta todellisuushan näistä karjuista on vähän toinen. Ainakin niistä, jotka minä tunnen. Se on sitten äänestäjän asia, onko niin tyhmä, että uskoo poliitikkojen rakentamiin keinotekoisiin imagoihin. Nämä kokoomuksen ja keskustan miehet ovat vieneet ainakin naisäänestäjiä kuin pässiä (?) narussa.
Me emme ole teeskennelleet olevamme mitään muuta kuin olemme. Ja omalta kohdaltani voin vakuuttaa, että vaikka Virossa olen käynytkin, niin en ole ikinä käynyt siellä halvan viinan tai hinnoiltaan alennustilassa olevien nuorten naisten takia.
Kokoomus ottikin uudelta puoluesihteeriltä munat pois, tai siis ...
....tai hinnoiltaan alennustilassa olevien nuorten naisten takia....