Olen pistänyt jo useana vuonna samaan kóhtaa vadin, johon vien päivittäin leivän muruja ja
siemeniä. Sitten salaa ikkunasta käsin vakoilen lintuja, jotka käyvät syömässä.
Ne ovat niin suloisia ja pirteän näköisiä, vailla murheita.
Linnut, varpuset ja ne naamio-kasvoiset pikku tintit ovat elämäni ilo ja valo.
Silloin tällöin korea harakka käy kuistin kaiteella keikkumassa ja katsomassa, mitä vadista löytyy. Tällä harakalla on vaaleansiniset silmät, vaikka eikös niillä tavallisesti ole ruskeat?
Linnut jättävät jälkeensä joskus höyheniä ja
korren pätkiä. Olen kerännyt ne kaikki talteen.
Herttaiset pienet siivekkäät.
Hauskinta oli, kun keväällä kävi kuistilla kova tohina ja näin, kuinka pieni harmaanruskea varpunen lensi kaiteelle, pesäntarvikkeita nokassaan. Ajatteli varmaan, että hänpä muuttaa tänne asumaan, kun on näin hyvät tarjoilut.
Päivittäin vien vatiin kourallisen jyviä ja murusia ja jätän matalan vesilautasen lintusilleni, ettei niiden tarvitse lentää muualle juomaan.
Siitä on meille kaikille iloa.
Minä saan katsella lintuja, joista niin kovin pidän ja ne saavat aamupäivisin hiukan murua rinnan alle.
Tokihan ne jättävät jälkeensä kasoja,
mutta ne saa helposti puhdistettua ja raaputettua pois. Pieni vaiva on vähäinen hinta siitä, että ne käyvät kuistillani ja saavat minut hymyilemään ja joskus jopa nauramaan.
Olen hiukan kummallinen lintumummo, kun torillakin parasta on pulut. Ne tulevat ihan kädelle istumaan. Ja miten herttainen kurina niistä lähtee, pehmeä, kuin kissan kehräys.
siemeniä. Sitten salaa ikkunasta käsin vakoilen lintuja, jotka käyvät syömässä.
Ne ovat niin suloisia ja pirteän näköisiä, vailla murheita.
Linnut, varpuset ja ne naamio-kasvoiset pikku tintit ovat elämäni ilo ja valo.
Silloin tällöin korea harakka käy kuistin kaiteella keikkumassa ja katsomassa, mitä vadista löytyy. Tällä harakalla on vaaleansiniset silmät, vaikka eikös niillä tavallisesti ole ruskeat?
Linnut jättävät jälkeensä joskus höyheniä ja
korren pätkiä. Olen kerännyt ne kaikki talteen.
Herttaiset pienet siivekkäät.
Hauskinta oli, kun keväällä kävi kuistilla kova tohina ja näin, kuinka pieni harmaanruskea varpunen lensi kaiteelle, pesäntarvikkeita nokassaan. Ajatteli varmaan, että hänpä muuttaa tänne asumaan, kun on näin hyvät tarjoilut.
Päivittäin vien vatiin kourallisen jyviä ja murusia ja jätän matalan vesilautasen lintusilleni, ettei niiden tarvitse lentää muualle juomaan.
Siitä on meille kaikille iloa.
Minä saan katsella lintuja, joista niin kovin pidän ja ne saavat aamupäivisin hiukan murua rinnan alle.
Tokihan ne jättävät jälkeensä kasoja,
mutta ne saa helposti puhdistettua ja raaputettua pois. Pieni vaiva on vähäinen hinta siitä, että ne käyvät kuistillani ja saavat minut hymyilemään ja joskus jopa nauramaan.
Olen hiukan kummallinen lintumummo, kun torillakin parasta on pulut. Ne tulevat ihan kädelle istumaan. Ja miten herttainen kurina niistä lähtee, pehmeä, kuin kissan kehräys.
Vastaukset 2
Vanhimmat
lintujen ruokkiminen! Siinä samassa saavat osansa ateriasta oravat ja hiirulaisetkin.
Kokeilepas mennä istuskelemaan sinne ruokapaikalle ruokakippo kädessä: meillä ainakin hömötiaiset tulevat syömään kädessäni olevasta kupista.
Minusta se on upeata ja fantsua. Ei tarvitse varmaan sinunkaan enää salaa vakoilla, kyllä ne tulevat, vaikka sinut näkevätkin. Alat vain viemään ruokaa siten, että ne näkevät sinun sitä vievän sinne...
Meillä käy talitiaisia, vihervarpusia, hömötiaisia, sinitiaisia ja varpusia joka päivä. Närhiä ja harakoita myös. Ilonani ovat he kaikki.
Kyllähän ne linnut näkevät minut, kun vien ruokaa. Usein jäävät vartioon ja odottavat, että menen takaisin sisälle ja sitten tulevat aterialle.
Kokeilen kuitenkin tuota ruokakippo kädessä istumista, josko vaikka tulisivat.
Kivahan se olisi, mutta saas nähdä, uskaltavatkohan he.