Pelottavat lapset

Jostain syystä lapset pelottavat usein kauhuelokuvissa. Kuten pet semataryssa, the othersissa, no perkele nyt ei yhtäkkiä tulekaan enempää mieleen.

Joka tapauksessa, yleensä kauhuelokuvat menevät vain viihteen piikkiin. Mutta joskus lapset kauhuelokuvissa herättävät irrationaalista, mielenkiintoista kauhua.

Minä esimerkiksi pelkään korkeita paikkoja ja pimeää. Siksi hakeudun usein korkeisiin paikkoihin enkä polta valoja kotona juuri koskaan. Irrationaalinen pelko on kiehtovaa ja mielenkiintoista.

Lapsena jouduin kerran paniikkiin pimeässä huoneessa ja juoksin naama edellä ovenkarmiin. Nenä murtui, huuliin tarvittiin tikkejä ja puoli naamaa meni mustaksi. Silti muistan parhaiten miten kiehtova tuo tunne oli.
8676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kuukausi sitten Sisko, sen mies ja siskoni pojat oli käymässä. Niillä oli pinnasänky ihan mun tietokoneen vieressä ja pojat (2v ja 3v) seisoskeli siinä pinnasängyssä. Kun käänsin katseeni poikiin päin, niin kumpikin hymyili ja tuijotti ihan hiljaa siinä minua päin. Vähän aikaa tuntu, että hetkinen.. ihan puistutti, hämärä huone ja pimeä syysilta :D heheh!

Äänestä
  • Lapset kauhuleffoissa eivät ole ollenkaan pelottavia.
    On suorastaan typerää ja ärsyttävää laittaa kauhuleffaan jotain pikkulapsia demonien vallassa tai vastaavaa, hui kuinka kauheata...

    Kunnon kauhu on sellaista mitä nähdään Psyko-elokuvissa.

    Äänestä

  • kahva kirjoitti:

    Lapset kauhuleffoissa eivät ole ollenkaan pelottavia.
    On suorastaan typerää ja ärsyttävää laittaa kauhuleffaan jotain pikkulapsia demonien vallassa tai vastaavaa, hui kuinka kauheata...

    Kunnon kauhu on sellaista mitä nähdään Psyko-elokuvissa.

    missä leffassa on sellanen mekkoon ja polvisukkiin pukeutunut lettipäinen tyttö.tosi viattoman näkönen mut loppujen lopuks ihan piru?
    sellanen oikein perinteinen kauhu lapsi...

    jos joku tietää niin kertokaa kiltit pian!

    Äänestä

  • kahva kirjoitti:

    Lapset kauhuleffoissa eivät ole ollenkaan pelottavia.
    On suorastaan typerää ja ärsyttävää laittaa kauhuleffaan jotain pikkulapsia demonien vallassa tai vastaavaa, hui kuinka kauheata...

    Kunnon kauhu on sellaista mitä nähdään Psyko-elokuvissa.

    psykot on vaan tylsiä..........

    Mieltä olen myös että mitä pelottavaa pikku skideis on?? josain Ringis se aikanaan toimi mut nykyään se on joku perkeleen trendi käyttää naperoita kauhuleffois.

    Äänestä

  • Creeper kirjoitti:

    Mieltä olen myös että mitä pelottavaa pikku skideis on?? josain Ringis se aikanaan toimi mut nykyään se on joku perkeleen trendi käyttää naperoita kauhuleffois.

    Tarkoitin nimenomaan vanhoja oikeita kauhuelokuvia, en noita uusia paskoja.

    Äänestä

  • ripa kirjoitti:

    psykot on vaan tylsiä..........

    ...Sanot että Psykot on tylsiä???

    Katsopahan poika lauantaina kl 00.30 Psyko 3 (ikäraja muuten K-18, voi olla liikaa sinulle).
    Voi toki olla, että olet jo silloin nukkumassa, mutta ei sellaista elokuvaa voikaan näyttää kovin aikaisin.

    Vai pelottaako jo nyt ajatus siitä, että leffassa näytetään Norman Batesin "äitiä" :)

    Äänestä

  • kahva kirjoitti:

    Lapset kauhuleffoissa eivät ole ollenkaan pelottavia.
    On suorastaan typerää ja ärsyttävää laittaa kauhuleffaan jotain pikkulapsia demonien vallassa tai vastaavaa, hui kuinka kauheata...

    Kunnon kauhu on sellaista mitä nähdään Psyko-elokuvissa.

    AAARGH!!!! HEDHFLMLVETTI Teidän kaa.
    Molemmat on hyviä - Psykot ja pikkulapset! Psykot on varmaan parempia, mutta joskus pikkulapsetkin voi olla aika spookyja.
    Kerran mä ihan omassa elämässäni säikähdin ihan hemmetisti pikkupoikaa joka näköjää oli tuijottanut mua koko ajan lasioven takaa ja sil oli oudon isot silmät ja tummat silmänaluset. ja sit se katos jonnekin oudosti eikä sitä ollut missään lähettyvillä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kauha kirjoitti:

Jostain syystä lapset pelottavat usein kauhuelokuvissa. Kuten pet semataryssa, the othersissa, no perkele nyt ei yhtäkkiä tulekaan enempää mieleen.

Joka tapauksessa, yleensä kauhuelokuvat menevät vain viihteen piikkiin. Mutta joskus lapset kauhuelokuvissa herättävät irrationaalista, mielenkiintoista kauhua.

Minä esimerkiksi pelkään korkeita paikkoja ja pimeää. Siksi hakeudun usein korkeisiin paikkoihin enkä polta valoja kotona juuri koskaan. Irrationaalinen pelko on kiehtovaa ja mielenkiintoista.

Lapsena jouduin kerran paniikkiin pimeässä huoneessa ja juoksin naama edellä ovenkarmiin. Nenä murtui, huuliin tarvittiin tikkejä ja puoli naamaa meni mustaksi. Silti muistan parhaiten miten kiehtova tuo tunne oli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu