tanja linssilude

Tanja Saarelasta on tullut rasite jo lehtien lukijoillekkin. Samanlaista touhua kuin Matti Nykäsen revittelyt.
Matti Nykänen kuitenkin oli urheilijana huippujen huippu. Saarelan Tanjan nyt pitäis vetäytyä pois julkisuudesta, ennen kuin pahemmin käy.
Tanja sai luojan lahjana ulkonäkönsä. Matti Nykänen sen sijaan joutui treenaamaan tosi rankasti saavuttaakseen sen mitä harva voi saavuttaa. Me kansalaiset hurraamme menestykselle, mutta jopa pilkkaamme sankareitamme sitten kun heillä menee huonosti.
Olemme tosi inhottavia ja itsekkäitä eikö totta?
Tanja Saarelan olisi nyt parasta oman itsensä takia vetäytyä syrjään.
Kyllä juorulehdillä tilaajia piisaa senkin jälkkeen.
4143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sinunkin lööppiisi, kirjotítuksesi tosiaan rasittavat lukijoita,rasittuuko kirjoitus kätesi kirjoittaessa yhtä paljon?

Äänestä

Tanjan avustaja tarjosi Helsingin Sanomille yksinoikeutta juttuun, kun Tanja palaa pitkältä sairaslomalta töihin. Hesari ei tähän suostunut, mutta paikalla oli sitten tv-kamerat ja pari muuta lehteä. Sitten Taina Westin kirjoittamassa kirjassa hän valittaa, että hän ei sairaslomalta palatessaankaan saa olla medialta rauhassa. Onko Tanjalla lööppiaddiktio vai muuten vaan rakastunut julkisuuteen?

Äänestä
  • Ammammaaammammamamma, ammammaaammammamamma...

    Äänestä

  • Pulahalihalipula kirjoitti:

    Ammammaaammammamamma, ammammaaammammamamma...

    Kuka olikaan se demarien luottotoimittaja, joka kertoi Sinulle,että Tanjan avustaja tarjosi yksinoikeutta Hesariin sairasloman paluusta...

    Kun olet noin varma, kerro se meille, mekin haluamme tietää totuuden. Vai onko se sittenkin omaa unennäköäsi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


itse tunkee lööppeihin kirjoitti:

Tanja Saarelasta on tullut rasite jo lehtien lukijoillekkin. Samanlaista touhua kuin Matti Nykäsen revittelyt.
Matti Nykänen kuitenkin oli urheilijana huippujen huippu. Saarelan Tanjan nyt pitäis vetäytyä pois julkisuudesta, ennen kuin pahemmin käy.
Tanja sai luojan lahjana ulkonäkönsä. Matti Nykänen sen sijaan joutui treenaamaan tosi rankasti saavuttaakseen sen mitä harva voi saavuttaa. Me kansalaiset hurraamme menestykselle, mutta jopa pilkkaamme sankareitamme sitten kun heillä menee huonosti.
Olemme tosi inhottavia ja itsekkäitä eikö totta?
Tanja Saarelan olisi nyt parasta oman itsensä takia vetäytyä syrjään.
Kyllä juorulehdillä tilaajia piisaa senkin jälkkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu