Olen kolmekymppinen mies Helsingistä ja kärsin mm. masennuksesta. Lievempää masennusta on ollut jo useita vuosia, keskivaikea masennus diagnosoitu viime keväänä ja huonompaan suuntaan ollaan menossa. Työpaikan jouduin jättämään noin vuosi sitten kun en vaan enää pystynyt tekemään sitä työtä. Monia mielialalääkkeitä on kokeiltu, mutta olen lähinnä kärsinyt sivuvaikutuksista.
Olen tähän asti pystynyt huolehtimaan itsestäni (asun yksin) varsin hyvin. Viime aikaiset itsetuhoiset ajatukset ja myös teot, ovat kuitenkin alkaneet huolestuttaa. Olisiko syytä mennä "itseltään turvaan" sairaalaan, silloin kun oikein pahalta tuntuu?
Kertokaapa kokemuksia masennuksen takia Auroraan joutuneet! Millaista hoitoa siellä saa ja mitä kustantaa?
Olen tähän asti pystynyt huolehtimaan itsestäni (asun yksin) varsin hyvin. Viime aikaiset itsetuhoiset ajatukset ja myös teot, ovat kuitenkin alkaneet huolestuttaa. Olisiko syytä mennä "itseltään turvaan" sairaalaan, silloin kun oikein pahalta tuntuu?
Kertokaapa kokemuksia masennuksen takia Auroraan joutuneet! Millaista hoitoa siellä saa ja mitä kustantaa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
itsensä parantaminen on vaikeaa.
Ympäristön vaihdos voi auttaa, jos sitten vaikka Aurora.
Jos sulla on rahaa riittävästi etelän matkaan niin suosittelisin valohoitoa. Kirjaimellisesti. Aurinko auttaa paljon masennukseen ja jos saat bongattua sieltä jonkun tipun kainaloon vaikka sitten rahalla jollei muuten niin se auttaa lisää. Hoitoa on monenlaista, siinä pitää vaan varoa ettei jää liikaa koukkuun.
Viikko auringossa ei riitä, ota kaksi tai kolme, halvasta maasta ja ilman puolihoitoja, kun käyt ostamassa safkat torilta niin säästät hyvin.
Kunhan saat itsesi kuntoon ja menet töihin, ehkä parempi hakea uusi ympäristö siinäkin ja kääntää uusi sivu, niin elämä saa uuden lähdön.
Vaikeinta on päästä pois itsesäälistä ja tunnustaa se itselleen. Hitto: Ensin voi joutua määräämään itsensä ottamaan askeleen, mutta pikkuhiljaa se lähtee taas sujumaan.
Itselläni diagnosoitiin yli vuosi sitten vaikea masennus. Välillä olen itse myös harkinnut hoitolaitokseen hakeutumista, vaikka en olekaan itsetuhoinen.
Jokunen aika sitten sain tietää, että serkkuni oli muutama vuosi masentunut ja kärsi vaikeista unihäiriöistä. Hän oli ilmeisesti avohoidossa, sillä kävi hoitolaitoksessa päivittäin, mutta asui yhä kotonaan.
En tiedä, millaista hoitoa saat, mutta ehkä tuo avohoitosysteemi päivittäisine visiitteineen hoitolaitokseen olisi hyvä vaihtoehto sinulle. Varmaan kannattaa käydä kyselemässä paikan päältä erilaisista hoitomahdollisuuksista.
...on sen verran kokemusta, että nyt viime kesäkuussa hakeuduin (tukijoukkojeni avustamana) sinne juttusille, koska lopultakin selvisi se paikka, että minne hesalaisen, 3-kymppisen, keskivaikeasta masiksesta kärsivän tyttösen pitää mennä..! Aurora on paikka, jonne voi vai kävellä suoraan ovesta sisään, ilman mitään ajanvarauksia. Ottivat minut heti jo ovella todella avosylin vastaan ja sitten pääsin ensin hoitajan juttusille, jossa vuodatin jo heti kaiken. Sitten piti jonkun aikaa odotella, kunnes pääsin lääkärin juttusille. Siellä ei enää tarvinnut niin paljoa omasta tilanteesta kertoa, koska hoitaja oli jo kirjoittanut muistiinpanoja. Lääkäri sanoi kyllä heti, että tilanteeni on aika paha ja että minusta heti näkee, että olen todella ahdistunut..! No, sitten juttutuokion jälkeen piti taas odotella jonkun aikaa ja menin tukijoukkoineni siihen sisäpihalle kahvilaan odottamaan. Ja siellä ulkosalla sitten näimme vaikka mitä hulluja, siis ihan OIKEASTI hulluja..eli Auroran potilaita. Eräskin tyyppi jutteli omalle peilikuvalleen ja toinen syljeskeli taukoamatta. Silloin tajusin, että ei saamari, tää ei olekaan mun paikka; että ei mun asiat ihan NOIN huonosti sentään ole, enhän mä ole hullu, vaan todella masentunut! Ja ne on todellakin kaksi ihan eri asiaa, vaikka olin siihen saakka koko ajan miettinyt, että olen varmasti jo hullu. Tajusin, että jos jään Auroraan hoitoon, niin siellä niiden oikeiden hullujen seurassa ainakin sekoaisin..!
No, sitten lääkäri kutsui minut takaisin juttusilleen ja hänkin heti ekana sanoi, että hänestä mun ei pidä jäädä pakkohoitoon Auroraan, vaan mennä avohoitoon eli hän oli varannut minulle jo heti seuraavaksi päiväksi ajan Laakson sairaalan psykiatriselta osastolta, sairaanhoitajalta sekä psykiatrian erikoislääkäriltä (=Laakson akuuttityöryhmä). Siellä sitten aloin käydä säännöllisesti (ensin joka viikko, sitten joka toinen) juttelemassa, sain lääkkeet, jotka lopulta alkoivat auttaa n. 5 vkon käytön jälkeen. Ja nyt minulla on todella mahtavan elinvoimainen olo! Olen saanut elämäni taas järjestykseen ja tunnen itseni vahvemmaksi kuin koskaan. Tiivistettynä: annan täydet pisteet sekä Auroran että Laakson sairaalan henkilökunnille upeasta ja ammattimaisesta toiminnasta!! Tulen olemaan heille ikuisesti kiitollinen.
Kaiken kaikkiaan olin töistä sairaslomalla lähes 5kk ja lopulta minulta meni työpaikka alta. Mutta olinkin asiasta lopulta vain hyvilläni, sillä masennukseni johtui osittain myös liian stressaavasta työstä. Nyt olen aloittamassa innolla työt uudessa paikassa 23.10.
Koko sairaslomani ajan asuin vanhemmillani (vaikka sekin oli yhtä tuskaa), sillä en uskaltanut/pystynyt olemaan yksin, koska pelkäsin, että teen jotain itselleni. Ja tätä pelkäsivät myös vanhempani. Eli sinullekin suosittelen, ettet olisi yksin!
Sitten heti elokuun lopulla, kun tunsin oloni paremmaksi ja jaksoin taas nousta sängystäkin ylös ja tehdä asioita, "muutin" takaisin omaan kotiini ja olen pärjännyt paremmin kuin hyvin.
Tällainen oli tarinani tiivistettynä ja minulle kävi hyvin. Toivottavasti käy sinullekin ja uskon vakaasti, että käykin!! Kunhan vain et missään vaiheessa luovuta tai jää ihan yksin! Tsemppiä ja voimia, kirjoittelehan kuulumisiasi tänne palstalle!
...sekä Auroran että Laakson sairaalan hoito on ilmaista!!!