Sattumaako

Kalakukkopoika

Hämmästyin kun tielleni osoi toinen kalakukko tosin vastakkaista sukupuolta. Hämmästykseni oli vieläkin suurempi kun huomasin ihastuneeni ja lopulta jollakin asteella menettäneeni sydämmmeni tälle oliolle.

No, tämä pieneksi johdannoksi sille, että onko tavatonta, että tapaa toisen henkilön joka on sama horoskooppimerkiltään sekä länsimaalaisen että kiinalaisen horoskoopin mukaan ja sitten vielä rakastuu tällaiseen henkilöön?

Se mihin tässä ihmisessä ihastuin oli hänen silmänsä, joihin hukuin täydellisesti ja joista näin kaiken tarvitsemani. Tuntui kosmiselta yhteydeltä.

5

520

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Santtu

      Kaksi kukkoa yhdessä ei ole mikään ihme, että viihtyy, mutta riitojakin saattaa tulla aika lailla jos asioita ei osata selvittää molemmille sopivalla tavalla. Nokkiminen ei suhdetta ainakaan auta, eikä paranna. Se että olette Kalat niin on saattanut auttaa asiaa aika lailla. Kalat monesti hakeutuvat yhteen, koska ovat turvautuvia ja herkkiä persoonia molemmat. Koska molemmat tietävät toisensa heikkoudet, koitatte varmasti mahdollisismman paljon olla loukkaamatta toisianne. Voi ehkä olla, että teidän suhteessa kukkopersoonat hyppää esiin vain riidan tullen, mutta kalat on kyllä niin rauhaa rakastavat merkit, että luulisn teillä riitoja olevan aika vähän. Olette varmasti aika samanlaisia, mutta onko tuo aina haitaksikaan, kunhan muistatte tehdä välillä jotain jännä ja erilaista. Olkaa kokeilun halusia ja jännittäviä toisillenne :)

      Hyvää jatkoa ja paljon onnea!

      • kalakukkopoika

        siihen, että molemmat olemme tahoillamme naimisissa neitsyen kanssa : )

        Elämä on ihmeellistä

      • Santtu
        kalakukkopoika kirjoitti:

        siihen, että molemmat olemme tahoillamme naimisissa neitsyen kanssa : )

        Elämä on ihmeellistä

        Siihen en osaa sanoa muuta, kuin ettäm iettikää tarkasti mitä teette elämällänne. Punnitkaa tarkasti, että kannattaako avioliitto jos ei ole onnellinen ja haikailee muita? Entä kannattaako suhde joka nyt tuntuu hyvältä ja ei välttämättä myöhemmin tunnu? Olisiko avioliitto silti vielä se parempi viahtoehto vaikka olet selvästi sielunkumppanin löytänytkin. Teillä on nyt paljon mietittävää ja punnittavaa!

      • kalakukkopoikka
        Santtu kirjoitti:

        taitaa olla niin, että vaikka tämä Nainen onkin ihana ja ihmeellinen, en jostain syystä osaa kuvitella olevani hänen kanssaan intiimisti. Hassua, tunnen olevani hyvinkin läheinen hänen kanssaan ja kykeneväni lukemaan ilmeiden antamia viestejä ja nautin hänen läheisyydestään, mutta en ole varma tunnenko seksuaalista vetovoimaa (hän on muodollisesti hyvinkin pätevä)

      • Santtu
        kalakukkopoikka kirjoitti:

        Olet selvästi asiaa miettinyt ja pähkäillyt. Tunnut olevan viisaan puoleinen ihminen, joten kun teet sen oman ratkaisun niin pysy siinä. Voi olla, että niin olet loppuelämäsi ajan onnellisempi, kuin se, että tekisit nyt jonkun äkkinäisen päätöksen, jossa ei myöhemmin olisi mitään järkeä. Kyllä se silti monesti on, että vaikka kuinka ihana se toinen onkin niin se oma rakas on aina verrattavasti parempi. Varsinkin, kun seksi on ihmisille suhteessa silti tärkeätä ja et sitä asiaa voi tämän toisen naisen kanssa ajatellakkaan.

        Voimia sinulle päätöksesi tekoon!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      16
      457
    2. Näytät kivalta kun nukut

      *zoomaa palohälyttimen kameraa*
      Ikävä
      10
      412
    3. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      16
      347
    4. Arvaa mitä mies

      Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
      Ikävä
      3
      341
    5. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      13
      206
    6. Hyvää yötä

      Janne niminen mies🥰
      Ikävä
      1
      103
    7. 0
      90
    8. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      0
      90
    9. Kuinka moni palstalaisista on näin hyvässä kondiksessa

      76-vuotias rokkari Rick Springfield esittelee elämäntyyliään : https://www.youtube.com/watch?v=GbxHuNy6d68
      70 plus
      3
      67
    10. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      1
      61
    Aihe