Jotenkin nykyisin koen viikonloput niin ahdistaviksi, että mielessä pyörii kummallisia asiota.
Pitäisin perhejuhlista, häissä olemisesta nauttisin, mutta kun ei ole ystäviä ja kun sukulaisetkaan eivät enää kutsu minua häihinsä, en varmaan ihan lähivuosina, jos enää koskaan pääse niihin edelleenkään. Viimeksi sain nauttia häätunnelmissa mukana olemisesta vuonna -93. Olen nyt 35-vuotias, joten jos olisi ystäviä niin minulla kai pitäisi parhaillaan olla tiukka hääjuhlaputki päällä ja osaltaan jo takanakin. Omista häistä ei kannata edes haaveilla, niitä ei todennäköisesti tule ikinä, sillä tuskin ikinä löydän miestäkään.
Muitakaan juhlia ei usein kohdalle osu. No, se hyvä puoli siinä tietenkin on, että ei sitten yleensä tule hautajaisiakaan, niistä kun en kummemmin piittaisi.
Kai se on se biologinen kello, joka ahdistelee. Ei ole enää montaa vuotta jäljellä ja rehellisesti myönnän että haluaisin lapsen, yksi riittäisi. Oman tai adoptoidun, miten vain. Tuli sitten mieleen, että eihän minulla ole edes ainoatakaan kummilasta, tuntuu että kaikilla, KAIKILLA, muilla sellaisia on. Eikä minulla taida olla edes minkäänlaista mahdollisuutta saada kummilapsia, kun ei ole ystäviä.
Taisipa tästä tulla tosi turha aloitus... :(
Pitäisin perhejuhlista, häissä olemisesta nauttisin, mutta kun ei ole ystäviä ja kun sukulaisetkaan eivät enää kutsu minua häihinsä, en varmaan ihan lähivuosina, jos enää koskaan pääse niihin edelleenkään. Viimeksi sain nauttia häätunnelmissa mukana olemisesta vuonna -93. Olen nyt 35-vuotias, joten jos olisi ystäviä niin minulla kai pitäisi parhaillaan olla tiukka hääjuhlaputki päällä ja osaltaan jo takanakin. Omista häistä ei kannata edes haaveilla, niitä ei todennäköisesti tule ikinä, sillä tuskin ikinä löydän miestäkään.
Muitakaan juhlia ei usein kohdalle osu. No, se hyvä puoli siinä tietenkin on, että ei sitten yleensä tule hautajaisiakaan, niistä kun en kummemmin piittaisi.
Kai se on se biologinen kello, joka ahdistelee. Ei ole enää montaa vuotta jäljellä ja rehellisesti myönnän että haluaisin lapsen, yksi riittäisi. Oman tai adoptoidun, miten vain. Tuli sitten mieleen, että eihän minulla ole edes ainoatakaan kummilasta, tuntuu että kaikilla, KAIKILLA, muilla sellaisia on. Eikä minulla taida olla edes minkäänlaista mahdollisuutta saada kummilapsia, kun ei ole ystäviä.
Taisipa tästä tulla tosi turha aloitus... :(
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ikää tosin 27 vuotta, mutta nyt jo tuollaista. Haaveilen kanssa omista häistä, mutta kuinka kauan jaksan haaveilua jatkaa. Ihmissuhteita ei ole. Ei siis mitään mahiksia päästä edes vieraaksi häihin. Miten jaksaa elää, kun kaikki vaikuttaa niin toivottomalta.. Ei siis vaan tuo hääasia ahdista.
Minun tekisi mieli naimisiin ennen kuin täytän kolmekymmentä mutta koska en juuri käy ulkona tai muutakaan niin pelkään että se jää vaan haaveeksi. Seurustelukokemuksista ei käytännössä ole juuri kokemuksia. Nettideittejä olen kokeillut mutta huijareita tai pelkureita kaikki tyyni ollut, valitettavasti. Mutta enpä ole menettänyt uskoani vielä...
Ja jos joku vapaa neiti pk-seudulta haluaisi tutustua niin voin jättää sähköpostini tänne, ei anneta elämän mennä hukkaan, eihän?
oon aika samassa tilanteessa ku sä...yksinäinen ja ei oo koskaan mitään tekemistä :(.....eli olis kiva saada se sun s-posti osote :)
Eipä minullakaan ole tekemistä, arkisin yleensä vain työssäkäyntiä ja siinä se usein onkin jos ei lenkkeilyä iltaisin katso tekemiseksi. Tässä on osoite:
[email protected]
vaan harrastamaan jotakin tai ihan minne vaan, missä liikkuu ihmisiä. Ja silmät auki, kyllä siellä joku aina sinuakin katselee...eli tutustumaan muihin..
Harrastuksia on vaikka kuinka monta, mutta kun en valitse niitä sen mukaan missä olisi tarjolla miehiä, vaan sen perusteella mikä itseäni oikeasti kiinnostaa. Harrastukset ajoittuvat arki-illoille, viikonloput ovat tyhjää täynnä.
Naispuolisia tuttavia on viime vuosina alkanut kertyä jossakin määrin, mutta ei ystäviä. Luokittelen ystävän niin että se on henkilö, joka haluaa olla vapaaehtoisesti kanssani tekemisissä. Sellaisia tuttuja minulla ei ole. Kukaan ei koskaan soita. Ja kun tilanne on tuollainen, en uskalla itse alkaa ahdistella ketään, kun en tietäisi millä verukkeella voisin toisia häiritä ilman että se koettaisiin epämiellyttävänä.
Siis sä haaveleit vaan että pääsisit johonkin perhejuhliin tai jonkun häihin? Minkä veikkaat syyksi miksi et ole saanut ystäviä?
tiedän että olen ollut koulukiusattu ja sitä kautta minusta tuli hyvin hyvin hiljainen, sekä menetin kaikki ystävät ja kaverit. Sen vuoksi minun on myöhemmin ollut myös erittäin vaikeaa luottaa ihmisiin. Nyt olen jo paljon enemmän keskivertoihmisen kaltainen, enkä enää ihan mahdottoman hiljainenkaan, mutta tuollainen historia kuitenkin vaatii veronsa. Tuntuu edelleen välillä siltä että elämä kulkee ohitseni ilman että pääsen kunnolla sen mukaan.
Sukulaiset eivät kai osaa suhtautua minuun ihan luontevasti, osa tuntuu vähän karttelevankin. Olen yrittänyt jutella kun on tullut siihen tilaisuus, mutta ei se ole välejä lämmittänyt. Outo lintu kai edelleen olen heidän silmissään.
Mutta kyllä se siitä, tänään on jo paljon iloisempi mieli kuin oli eilen. Parasta lääkettä mielialalle tuntuu olevan näiltä palstoilta pois pysytteleminen, suosittelen kyllä kaikille muillekin masentuneille samaa ratkaisua...