ENDS Europe-nettiuutispalsta on tehnyt uutisen viime torstain bioenergiaäänestyksestä teollisuusvaliokunnassa, erityisesti siitä, että valiokunta kannatti palmuöljystä tehdyn biodieselin tuontikieltoa EU:hun. Leijonanosa palmuöljystähän tuotetaan pelloilla, jotka on raivattu sademetsistä.
Norjan hallituksen asettama komitea sanoo, että Norja (jonka melkein kaikki sähkö tehdään vesivoimalla), voi vähentää kasvihuonekaasupäästöjään 50-80 % vuoteen 2050 vaarantamatta talouskasvua. Tärkeintä on tehdä uudet investoinnit ilmastoystävällisiin ratkaisuihin.
Suomessa saadaan vesivoiman lisäämisellä 600 MW lisä, vastaisi yhtä Ydinvoima yksikköä. Tuulivoimaakin lisätään mutta nollan saa jättää lopusta pois. Ja toisenkin nollan ja kolmennenkin kun tuulet vähenee, monesti silloin kun on pakkaskausi.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun lauhdevoiman tarve on pienimmillään (siis lämmityskauden ulkopuolella). Kuormituksen huippupiikkejä vastaan voidaan varautua esim. kaasuturbiinivoimalaitoksilla, sillä ne käynnistyvät nopeasti. Ydinvoimaloita ajetaan koko ajan täysillä ja ne tarvitsevat koko joukon talvilämpimiä kesämökkejä ja vesiputkien sulanapitokaapeleita, miljoonia lohkolämmittimiä perheen kakkosautoilta, miljoonia tarpeettomia mukavuuslattialämmityksia, miljoonia halogeenilamppuja koristeluvalaistuksista. Kyllä kansa maksaa, kun ei ymmärrä nykyisen kulutuksen yhä huonommaksi kehittyvää rakennetta.
Hasseja on liikaa viisine asuntoineen, ja lentokoneineen