Kaksi syytä:
a) Pelkään olevani vahingossa epäkohtelias
(äänenpainoa on vaikea hallita juuri haluamakseen, samoiten kasvojen ilmeitä)
b) Pelkään sanovani jotain aivan ääliömäistä
(yläasteella keksittiin, etten olisi normaaliälyinen, vaan kehitysvammainen)
Siinä syyt. En ujostele varsinaisesti naisia ja miehiä. Uskallan vallan mainiosti näyttää tunteeni ja sen, jos pidän jostakin henkilöstä. Mutta minulla on kuitenkin esteitä jonkin verran siihen, miksen pysty menemään rennosti ryhmään mukaan. Tuossa nuo esteet ovat sanottuina. En pidä itseäni ujona, vaan traumoja saaneena.
Olen nainen. 20-vuotias.
a) Pelkään olevani vahingossa epäkohtelias
(äänenpainoa on vaikea hallita juuri haluamakseen, samoiten kasvojen ilmeitä)
b) Pelkään sanovani jotain aivan ääliömäistä
(yläasteella keksittiin, etten olisi normaaliälyinen, vaan kehitysvammainen)
Siinä syyt. En ujostele varsinaisesti naisia ja miehiä. Uskallan vallan mainiosti näyttää tunteeni ja sen, jos pidän jostakin henkilöstä. Mutta minulla on kuitenkin esteitä jonkin verran siihen, miksen pysty menemään rennosti ryhmään mukaan. Tuossa nuo esteet ovat sanottuina. En pidä itseäni ujona, vaan traumoja saaneena.
Olen nainen. 20-vuotias.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei ihme, että olet kipsissä.
Kuule, ei ihmiset lasista ole eikä ne niin kauhean herkästi mieltään pahoita.
Ala vaan jutella rohkeammin, vaikka miten mukavia tyyppejä saatat kohdata. Jos joku näyttää nyrpeältä, on se hänen ongelmansa, ei sinun. Joillakin on aina huonoja päiviä, ei se sun vika ole.
Vähennä itsesi kontrolloimista ja ole luonteva, sellainen kuin olet. Jos alat vetää jotain roolia, se paljastuu kyllä ja ei tunnu kivalta.
Kanssakäymistä pitää harjoitella. Päätä, eyttä aloitat jo huomenna. Päiväpäivältä se käy helpommin.
mutta en mahda siitä huolimatta tunteilleni mitään. :(
Kun tuntuu siltä, että olisin tyly, sitten tuntuu enkä pysty menemään puhumaan.
Siitä huolimatta ei ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä tulta päin ja sanoa ihmisille asioita. Ihmiset ovat yleensä hyviä sellaisessa jota he ovat harjoitelleet paljon. Niinpä harjoittelemalla myös estyneisyys ryhmässä häviää.
mulla on kans vaikee tota ääntä säädellä ku juttelee jonku uuden ihmisen kanssa, yleensä puhun liian hiljaa ku aina tulee mitä vastaukseks.
ja kyllähän sieltä suusta sit kans aina niitä sammakoita tulee mut ei voi mitään, koitan kans aina kyl miettii mitä vastaan mut sit sit sielt kummiski tulee jotai tyhmää.
mitähä traumoi sulla sit on?
ammattiapua? Auttaisi varmasti. Ihmisiltä voi pyytää anteeksi jos nyt sattuisi jotenkin loukkaamaan, eikä sinua enää kukaan täysjärkinen aikuinen pidä millään lailla outona, varsinkaan kun itse ajattelet itsestäsi hyvää etkä pidä itse itseäsi outona.
Se on juuri siinä, jos on liian nöyrä, ihmiset alkavat vahingossa ylimielisiksi. Jotenkin alitajuinen juttu, että jos alistelet, sinua aletaan alistaa. Tarkoitan lievästi alistamaan. Siksi en viitsi pyytää anteeksi. Ja tämä vika on minun päässäni: tuskinpa olen loukannut yhtään ketään. Mutta en voi ylivarovaisuudelleni mitään, koska minulla on ollut menneisyydessä eräs kaveri, joka toistumiseen sanoi minulle ahdistuneena: "ethän ole vihainen? ethän? näytät vihaiselta! mitä minä nyt teen??". Aivopesi minut uskomaan, että olisin tylyn kuuloinen.
entisen tuttavuuden enää rajottaa elämääs. Olet edelleen hänen otteessaan, näemmä.
Siis: itseluottamusta, uskallusta.
Kun itsekin puhut traumoista, kyse on todennäköisesti siitä, että sinulla on negatiivisia tunteita, jotka ovat vieläkin sinussa sisällä, mistä et ole päästänyt irti - et ole pystynyt tai olosuhteet ovat olleet mahdottomat että olisit pystynyt reagoimaan oikealla tavalla.
a) Pelkään olevani vahingossa epäkohtelias
(äänenpainoa on vaikea hallita juuri haluamakseen, samoiten kasvojen ilmeitä)
Minä voin omasta kokemuksestani sanoa, että itse olen kokenut samaa ja minulla kyse on ollut siitä, että oikeasti minulla on ollut niin paha olo sisälläni johtuen syistä, mitä en ala tässä erittelemään, että alitajuntani on näin uusiin ihmisiin tutustuttaessa tuonut sen esiin. Asia mikä on ollut liikaa minulle käsitellä tai en ole saanut käsitellä sitä turvallisessa ympäristössä jolloin siitä on tullut osa minua ja olen opetellut elämään sen kanssa tiedostamatta sitä. Näin se asia aina muistuttaa itsestään uusiin ihmisiin tutustuttaessa.
Olen mies. 21-v.