onko kukaan muu huomaanu että ystäviä alkaisi hävitä raskauden aikana? Mulla ainakin osa ystävistä on jotenkin jäänyt kun aloin oottaa, johtuuko kenties sit siitä etten heidän kanssaan pääse enää bilettämään sun muuta..
Luulis kuitenkin ettei tosi ystävät 'hylkää' vaikka en heidän kanssa enää diskoissa juoksiskaan.
On vaan jotenkin orpo olo kun jäljellä on enää muutama ystävä, hekin sellaisia jotka itse odottavat tai ovat jo äitejä.
-Vai muuttuuko elämä vaan tällaiseksi kun rupee perhettä perustamaan?
Itselle ei tulisi mieleenkään että pystyisin unohtamaan yhtäkään oikeeta ystävää vaan siks et hänellä kuviot muuttuu ja ei ehkä tavattaisi niin usein/samoissa merkeissä ku ennen..
Luulis kuitenkin ettei tosi ystävät 'hylkää' vaikka en heidän kanssa enää diskoissa juoksiskaan.
On vaan jotenkin orpo olo kun jäljellä on enää muutama ystävä, hekin sellaisia jotka itse odottavat tai ovat jo äitejä.
-Vai muuttuuko elämä vaan tällaiseksi kun rupee perhettä perustamaan?
Itselle ei tulisi mieleenkään että pystyisin unohtamaan yhtäkään oikeeta ystävää vaan siks et hänellä kuviot muuttuu ja ei ehkä tavattaisi niin usein/samoissa merkeissä ku ennen..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Oon huomannu saman. Harmittaa aika paljonki että moni "ystävä" ei enää soittelekkaan kun ei musta ole baariin lähtijäks jne..
Joo ja tällä hetkellä mun tän hetken ystävät on myös odottavia tosin yks niistä muutamasta sai tytön torstai aamuna :)
Kai se niin on että kun alkaa perhettä perustamaan ni uus lehti kääntyy elämässä myös ystävien suhteen.......
Mukavaa loppuodotusta sulle. :)
ja kiva tietää etten oo ainut jolta noita ystäviä on kadonnut.. =/ (ei sillä, että olisi jotenkin hyvä asia et muillekin on käyny samoin!)
Ei ole vaan helppoa ajatella et pidin heitä TOSIystävinä, olin kai väärässä.
oon kans huomannu ihan saman ilmiön. Nyt toinen raskaus menossa,esikoinen vasta vähän vajaa vuoden. Tuntuu että moni ajattelee raskauden olevan kuin sairaus, joka rajoittaa elämää hirveästi. Ja vielä kaiken lisäksi tarttuva sairaus. Mulla pari hyvää kaveria on edelleen maisemissa, mutta moni jäi.
Aina kun nähdään noiden entisten kavereiden kans, puhutaan et pitäs käydä kahvilla vaikka tiedetään että sitä ei tule tapahtumaan. Itse en ainakaan jaksa yksin pitää ystävyyttä yllä, haluan että toinenkin osapuoli ottaa joskus yhteyttä.
Nykyään ystäväpiiriini kuuluu aika paljon samassa elämäntilanteessa olevia, odottajia ja äitejä. Onneksi edelleen kumminkin ystäviä on,itse olen ainakin aika riippuvainen muista aikuiskontakteista.
Tässä tosiaan huomaa ketkä ovat oikeita ystäviä, parhaimpia ovat nimenomaan ne, jotka jäävät tukemaan tilanteessa kuin tilanteessa ja osaavat iloita toisen onnesta.
Oletteko itse pitäneet entiseen malliin yhteyttä ystäviinne ja olleet samalla tavalla kiinnostuneita kuin ennenkin heidän kuulumisistaan? vai onko juttu aina menny lopulta teidän raskauteen ja/tai lapsi asioihin?
En nyt syyllistä ketään, mutta itse olen huomannut kavereideni kohdalla, että he itse ovat pitkälti vaikuttaneet siihen onko kaverit kadonneet vai eivät.
Itseltäni eivät ole. Olen raskauden alusta asti osallistunut ihan entiseen malliin illanistujaisiin ym (ilman alkoholia tietenkin ja baariin en ole mennyt) ja niihin on vieläkin kutsuttu, vaikka loppuraskaus on jo ovella.
Ja olen käynyt ihan entiseen malliin kylässä ym, en ole raskauden antanut vaikuttaa elämääni sen suuremmin.
Tuttavani taasn puolestaa ei koskaan tullut mihinkään illanviettoihin raskaana ollessaan (vaikka siis kävi niissä aina ennen raskauttaan), joten eipä häntä ole nyttemmin enää niihin jaksettu kutsuakaan... kun tietää ettei hän koskaan tule. Ja aina kuulumisia kysyttäessä sai aina vain selvityksen raskaudesta ja nyttemmin vauvan kasvamisesta jne. Koskaan häntä ei kiinnosta muiden kuulumiset. Joten juttu on aika yksipuoleista...
Eli ainakin omassa tuttavapiirissäni on ollut "syy" näissä raskaana olevissa, että kaverit ovat "kaikonneet". Itse ollaan erkaannuttu kavereista, ja sitten vielä ihmetellään, että minne kaverit ovat kadonneet.
Arvasin et joku kirjottaa jutusta myös näin päin:)
En olisi kirjottanu koko juttua jos olisin tiennyt et olen itse se joka on jättäytynyt porukasta.
Olen ollu ja mennyt mukana sikäli ku on pyydetty, ei mua häiritse se jos kaverit ottaa juomaa. Olen myös baarissa istunu savuttomalla puolella, sillon ku ei viel mahaa näkynyt, mut nyt ei oo vähään aikaa tullu mieleenkää lähtee baareihi tän mahan kanssa, varsinkaa mihikää diskoihin kamalaan pauhantaan.
Pointti olikin siinä et on 'unohdettu' samantien kun sain asukin mahaani. En rupee itseeni kellekkään tyrkyttämään ja väkisin tunkemaan illanistujaisiin mukaan jos ei pyydetä. Enkä aio olla ainut joka soittelee ja kyselee kuulumisia.
Mun mielestä ystävyydessä on kyse PALJON muustakin kuin siitä et ketkä 'sun' kanssa käy bilettämässä.
Ole onnellinen että sulla on sitten AITOJA ystäviä:) jos he eivät sinua ole unohtaneet.
Harmi sinun puolestasi, ystäväsi eivät todellakaan taida olla arvoisiasi. =(
Itse olen todella onnellinen, että ystäväni ovat nyt raskauteni aikana olleet aivan samanlaisia ystäviä mitä ennenkin. Ja todellakin aitoja ystäviä. =)
Heti kun kaverit sai tietää niin tippu pari kaveria pois ja nyt tässä raskauden aikana niitä on hävinnyt kokoajan, itse kohta loppusuoralla ja ainoastaan yksikaveri niistä "lapsettomista" jäljellä, kaikilla muilla nyky ystävillä on lapsia.
Uskon että mun tapauksessa johtuu ainakin siitä että musta on tullut ehkä heidän mielestä tylsä kun en enää käy baareissa juomassa ja sitten kerro kaikesta viikonloppuna tapahtuneesta, toki käyn vieläkin joskus kuskinroolissa ja silloin istun tupakoimattomien puolella joka tuntuu suuresti häiritsevän joitakin mukanaolijoista, vaikkakin luulisi että ei se ole niin vaikee mennä tupakalle muutaman metrin päähän ja tämän vuoksi on välillä käynyt niin että olen huomannut istuvani pöydässä suurimman osan ajasta yksin. -eihän selvät ja savuttomat ole niin kivoja, tuntuu olevan mielipide. Tämän vuoksi olen jättänyt kuskin roolin muille ja tuntuu myös että minulla ystävänä ei ole enää muuta virkaa kuin toimia kuskina ryyppyreissuilla ja sitten viikolla ei pidetä mitään yhteyttä minuun päin, niiin kyllä se pistää ittensäkin aika kylmäksi lopulta.
Itse en raskaudesta muille puhu kuin kysyttäessä joten ei pysty sanomaan että he sen takia olisivat kaikonneet, toki muiden äitien kanssa siitä tulee kyllä turistua enemmän ja vähemmän samoin oman äitini ja siskoni, joten en näe tarpeelliseksi siitä hoilottaa ympäri maailmaa. Tuntuu vaan että kaikki entiset ystävät pitävät minua jollain tavalla sairaana kun minua ei voi enää mukaan edes kahville tai kylälle muuten vaan, eikä minulle voi soittaa joten enpä näe että minunkaan pitäisi, tuntuu välillä aika raskaalta kun muistelee aikaa ennen raskautta kun ei tuntunut ulkopuoliselta. Nykyään ainut mitä vanhoilta ystäviltä saa on törmättäessä " moi, mites maha kasvaa?" ja sitten kiiresti pois.
Onhan se totta että ei sitä enää jaksa aina olla kiinnostunut muiden kännisekoiluista ja ei sitä jaksa olla viikonloppuisin montaa tuntia jossain bileissä tai jossain nuoriso baarissa joissa kaikki on sika kännissä ja porukkaa on niin paljon että saa vähän väliä kyynärpäästä ja illan lopuksi saa aamu viideltä potkia sammunutta porukkaa pois autosta välillä melkein itku kurkussa että pääsis lopulta itse kotiin nukkumaan. onhan se totta että ei se minusta enää ole kivaa ja ehkä olen tylsä kun näistä reissuista nykyään kieltäydyn.
Onneksi on sentään pari todella hyvää "äiti" ystävää joilta saa tukea silloin kun tuntuu vaikealta ja saa tukea heitä silloin kun he sitä tarvitsevat ja saa olla oma itsensä eikä tarvitse esittää jotain mitä ei ole...
Muutin noin vuosi sitten pikkukaupungista pääkaupunkiseudulle ja koin ison kultturishokin entiseen siinä et suurin osa ystävistä jäi asumaan muualle ja ne ketkä asui lähellä oli kovin kiireisiä. Uusia tuttuja oli vaikea saada ja tunsin itseni yksinäiseksi miehen seurasta huolimatta.
Nyt olen raskaana 18 1 ja nämä lähellä asuvat kaverit pitääkin yllättäin paljon enemmän yhteyttä kuin aiemmin ja heillä ei itsellään ole lapsia...
Ehkä sinun tapauksessa vaikuttaa sinun nuori ikäsi, mulla vuosia on reilusti enemmän mut kieltämättä kaverini ovat kyllä nuorempia kuin itse olen eli en nyt sitten tiedä asian yleistä laitaa, mut siis mua ystävät ei ole hyljänneet..päinvastoin.