Tästä asiasta haluaisin keskustella...

Mutta mitä olet sinä asiasta mieltä? Eli onko ihminen lihansyöjä vai vihannestensyöjä? Mitä luulet voiko esimerkiksi lihansyöjä sairastua syöpään, ennemmin kuin vihannesten syöjä?
241112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

että ihmisen elimistö on sekoitus molempia; ehkä paljolti hedelmien syömiseen soveltuva. Sitä en muista mistä luin ja milloin, mutta jonkinlaisen asiantuntijan lausunto sen piti olla. Ja muutamia kymmeniä vuosia sitten sen luin.
Kohtapa varmaan joku kertoo parempaa tietoa.

Äänestä
  • Tutkiat ovat tutkineet asioita jokakantilta, siis vastauksia on puolelta toiselle. On aivan samoin eri mieltä, kuten me tavallinen kansa. olemme kaikista asioita omaa mieltämme.

    Äänestä

perusteella lihansyöjäksi. Täytyy huomioida ettei vihanneksia saatu talvisin pohjoismaista yksi vuosituhat sitten.

Äänestä
  • Mutta olen välillä aatellut toisinkin. Koska kokeilin itse lopettaa kaiken lihan, niin laihduin olemattomaksi ja rupesin kärsimään kaiken maailman hivenaine puutosta.

    Äänestä

eivät ukkelit huolineet lautaselle,muutama kymmen
vuosi sitten.

Äänestä
  • Lehmän ruokaa?

    Äänestä

  • Angi * kirjoitti:

    Lehmän ruokaa?

    että salaatit ovat lehmänruokaa, muistan hyvin ne sanomiset ja suolan lisäämisen annokseen ennen maistamista. Nytthä on eri ukkelit, terveyttä vahditaan liiankin kanssa.

    Äänestä

  • olavi... kirjoitti:

    että salaatit ovat lehmänruokaa, muistan hyvin ne sanomiset ja suolan lisäämisen annokseen ennen maistamista. Nytthä on eri ukkelit, terveyttä vahditaan liiankin kanssa.

    aika pitkälle tässä elämässään kun ovat ruvenneet hiukan tarkkailemaan mitä suuhunsa laittavat. Niitä on paljon eläimiä jotka eivät syö lihaa ja taas paljon niitä jotka syövät lihaa. Mutta onko sellaisia eläimiä jotka söisivät kumpaakin lihaa sekä vihanneksia? Siksi sitä ei voi oikeastaan lehmiin verrata. Vaan ihmisen on syötävä vihanneksia sekä lihaa jos on aikomus selvitä terveenä halkielämänsä. Sitten ihmisen tulisi syödä vain sen verran kun tarvitsee eikä ylenpalttisesti että lihoo liikaa.

    jos saa, siis myös lihaa, siksikö juutalaiset eivät syö sianlihaa.

    Äänestä

  • sehän syö molempia kirjoitti:

    jos saa, siis myös lihaa, siksikö juutalaiset eivät syö sianlihaa.

    Kumma ettei minulle tullut tuo mieleen. Luultavasti siksi eivät syö sianlihaa kun sika on liiaksi inhimillinen kun syö molempia lajia.

    Äänestä

Molemmat sapuskat pelaa, tiedäthän sinäkin sen
useimmat kuitenkin sairastuvat vaikka nauttisivat pyhässä hengessä keitettyä kaalia.
Joten ravintoa on turha syyttää, jos ei syö
itseään sairaanlihavaksi.

Äänestä
  • Lihoa ei pitäisi itsensä antaa. Se on ensimmäinen vaara tekijä. Mutta kun nyt olen huomannut että vegetaristilla on syöpää myös vaikka on absolytisti lihan suhteen, niin silti on sairastunut syöpään? Kummallinen asia joka vaivaa minua. Ja otetaan huomioon että on sukunsa ainoa syöpäpotilas.

    Äänestä

..kaikkiruokaisia. Oma valinta on sitten, jos haluaa syödä valikoiden. Itselleni yritän tehdä selväksi, ettei ihan kaikkea pidä syödä!

Äänestä
  • Syön itse sekä lihaa että kasviksia,mutta lihaan
    en kai koskaan kyllästy.Niin kasviksiin kuin li-
    haankin lisätään säilymisen vuoksi erilaisia aineita.Niitten taas puolestaan on sanottu aiheuttavan sairauksia.

    Äänestä

  • ruokia mahdollisimman pitkälle. Pitäisi tehdä itselleen selväksi että lukee aina sisältö selostuksen jos on kaksi E- numero merkintää niin ei ota sitä vaan sen jossa on korkeintaan yksi merkintä.

    Äänestä

  • Mäkisen Manta kirjoitti:

    Syön itse sekä lihaa että kasviksia,mutta lihaan
    en kai koskaan kyllästy.Niin kasviksiin kuin li-
    haankin lisätään säilymisen vuoksi erilaisia aineita.Niitten taas puolestaan on sanottu aiheuttavan sairauksia.

    kaatanut keitinliemen johtoon? Siinä menevät samalla suurin osa väriaineista ja säilytysaineista pois?

    Minä syön nykyisin myös lihaa ja vihanneksia. Syön hyvin vaihtelevaa ruokaa päivittäin.

    Äänestä

  • Angi * kirjoitti:

    ruokia mahdollisimman pitkälle. Pitäisi tehdä itselleen selväksi että lukee aina sisältö selostuksen jos on kaksi E- numero merkintää niin ei ota sitä vaan sen jossa on korkeintaan yksi merkintä.

    on varustettu E-koodein. EVIRA julkaisee vihkosta näistä koodeista. Esim. makkarassa on käytettävä nitraattia tai nitriittiä säilöntäaineena, muutoin se voisi olla hengenvaarallinen bakteerien muodostaman botuliinin vuoksi.

    Äänestä

  • sinihelmikki kirjoitti:

    on varustettu E-koodein. EVIRA julkaisee vihkosta näistä koodeista. Esim. makkarassa on käytettävä nitraattia tai nitriittiä säilöntäaineena, muutoin se voisi olla hengenvaarallinen bakteerien muodostaman botuliinin vuoksi.

    aineita. Mutta pakko on joskus ostaa sellaista missä on tuo E merkintä. Olen kuitenkin esimerkiksi jäätelön lopettanut kokonaan koska siinä on E merkintöjä paljon. Jossain jo mainitsin että jätän ostamatta jos E merkintöjä on enemmän kuin kaksi.

    Äänestä

näistä E-merkeistä?

Äänestä
  • Sen olen tiennyt kauan,että E-merkkisiä säilykkeitä eikä muitakaan tuotteita pidä syödä.

    Äänestä

  • lisäaineet ruuassa --niin saat tietoa niinpaljon kun vaan viitsit lukea . Onnea matkaan.
    Lycka till!!

    Äänestä

  • E-merkki on pahaksi kirjoitti:

    Sen olen tiennyt kauan,että E-merkkisiä säilykkeitä eikä muitakaan tuotteita pidä syödä.

    numero, nämä merkinnät löydät tuoteselostuksen joukosta.

    Äänestä

minun mielestäni. Koska ihmisellä on sellaiset mekanismit kehossaan, että voi hyödyntää sekä eläin-, että kasvisperäistä ravintoa, mieltymykset ratkaiskoon. Itse suosittelen kasvisvoittoista, mahdollisimman vähän kuljetettua ja prosessoitua ruokaa.

Äänestä
  • enemmän vihanneksia ja vähemmän lihaa. Punasta lihaa kerran kaksikertaa kuussa että saa tuon b12hivenaineen itselleen varastoon. Jos lopettaa lihan niin täytyy ottaa B12-vitamiiniä purkinkautta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

angi kirjoitti:

Mutta mitä olet sinä asiasta mieltä? Eli onko ihminen lihansyöjä vai vihannestensyöjä? Mitä luulet voiko esimerkiksi lihansyöjä sairastua syöpään, ennemmin kuin vihannesten syöjä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu