Patriarkaalinen demokratia tuhoaa

kansanvallan kirjoitti:

”Patriarkaalinen demokratia toistaa kaikilla tasoillaan vanhoja maskuliinisen jumalan käskystöjä. Armeijat, hierarkiat puolueiden sisällä, puolueiden ja maiden väliset sodat; kaikki ne pitävät yllä patriarkaatin jatkumoa. Patriarkaatin jatkumo on fyysisestä ylivoimasta taistelemisen jatkumo – materiasta, rahasta, äänestäjistä taistelemisen, jotka kaikki merkitsevät valtaa. (Heidi Liehu; Perhosten valtakunta)

Vastuunalaisen poliitikon tuli Sokrateen mukaan olla totuuden ja viisauden rakastaja. Hän oli viisas vain mikäli tunsi rajoituksensa - toisin kuin Platonin ylpeä totuuden omistaja, jossa kiteytyy maaginen asenne tiedettä ja tiedemiestä kohtaan.
Sokrateen ihannefilosofi oli siis totuuden etsijä; hän suhtautui epäillen ammattimaiseen oppineisuuteen ja kannusti ihmisiä älynsä kehittämiseen ja itsenäiseen ajatteluun. Sokrates vertasi itseään kätilöön, hän halusi auttaa ’henkisen synnyttämisessä’. Hän uskoi yksilöön ja korosti ihmisten välistä älyllistä sidettä ja kykyä yhteistyöhön.

Edustuksellinen tai kapitalistis-patriarkaalinen puoluedemokratia (ED) on oman edun tavoittelun politiikkaa, jota ohjaavat ’miehistä parhaiden’ vallanhalu. Se antaa ’asiantuntijoiden joukolle’ valtuudet hoitaa ’yhteistä etua’, josta julkinen mielipide ei ymmärrä mitään. Siinä on leninistisiä piirteitä. Sen tarkoitus on pitää kansa kurissa, hiljaisena ja nöyränä palvelijana. Se ei perusolemukseensa kuuluvan itsekkyyden takia saa voimaansa kansasta. Siinä talouden ja rahan monarkit ovat kaapanneet poliittisen vallan ja samalla kääntäneet selkänsä ’yhteiselle hyvälle’.
Kun suorassa demokratiassa kansa ohjaa valtiota ja sen koneistoja, myös taloutta, niin ED:ssa valtaa käyttävät talouseliitti ja sen lakeijoiksi antautuneet poliitikot.

Vinoutuneesta kehityksestä eliitti ei ole aidosti huolissaan. Se päivittelee tekopyhästi äänestämättä jättäneiden suurta joukkoa ja korostaa ’totuuden omistajan’ rooliaan ja talouden tavoin toimii itse hankkeidensa arvioijana. Kansalaisten älyllinen ja luova potentiaali saa sammua. Niiden, joiden tulisi olla dialogin esikuva, ovat sortuneet vallanhimonsa vangeiksi.
’Edustusdemokratiassa’ (ED) vaalit ovat metsästys-show, jonka jälkeen vetäydytään puoluekoneistojen norsunluutorniin. Äänestäjää tarvitaan vain antamaan ääni. Tämä ’ajattelemme puolestasi – demokratia’ on näennäis-demokratiaa, jossa kansa ei voi määritellä arvoja. Tarkoitus ei ole kansan kuuleminen vaan asioiden ajaminen eliitin päättämällä tavalla, jonka sanotaan olevan ’kansan edun’ mukaista. Näin ED on kuin ’valtioaateli’, joka jättää kansan sivustakatsojaksi. Lauman tehtävä on ryntäillä säännöllisin väliajoin järjestettävissä vaaleissa milloin minkäkin johtavaa luokkaa edustavan ryhmittymän puolesta, sanoo Chomsky ja jatkaa:. ”’Vastuunsa tuntevat miehet’ eivät suinkaan saavuta asemaansa minkään erityisen lahjan tai tietämyksen ansiosta vaan alistumalla omasta tahdostaan valtajärjestelmän palvelukseen ja osoittamalla lojaalisuutta sen toimintaperiaatteille – ennenkaikkea on kyse siitä, että yhteiskunnan ja talouden suurista linjoista päätetään instituutioissa, joissa vallitsee ylhäältä alas suuntautuva keskitetty valta, ja ’pedon’ (rahvaan) osanotto rajataan politiikan vähämerkitykselliselle julkiselle sektorille.”
Pierre Bourdieu toteaa (HS 31.1.02): oikea poliittinen toiminta ei voi tapahtua puolueiden kautta. Politiikka on ajautunut vakavaan kriisiin eikä pysty vastaamaan aikamme haasteisiin. Se on alkanut eriytyä kansasta; poliitikot ovat alkaneet edustaa pääomaa ja tarvitsevat kansalaisia vain valtaan pääsyn turvaamiseksi.
ED:sta on tullut jopa keino paeta kansan tahtoa. G.H. von Wright toteaa, että teollis-teknistyneessä yhteiskunnassa on suuri vaara: koneisto tuhoaa demokratian ja alistaa sen poliisivaltioksi, jossa ihmistä manipuloidaan joukkoviestinnän propagandalla ja mainoksilla.
Yhteiskunta, jonka kehitykseen kansalainen voisi vaikuttaa, uhkaa kadota. Alpo Suhonen kirjassa Kausi sydämestäni sanoo: ”valmentaja lähestyy joukkuetta salkku kädessään sanoen tämä on minun systeemini, ruokkien herranpelkoa saadakseen ihmiset tekemään niin kuin haluaa.” Meitä yritetään nyt alistaa ´valmentajan peliin´. Se ei ole ’pelin henki’ vain vahvemman voimaan perustuvassa, miesenergian ohjaamassa jääkiekkokaukalossa. Moni vieraantuu, ei jaksa innostua tulevaisuudesta. Mutta meidän pitää esittää kritiikkiä aina, kun se on perusteltua ja antaa äänemme voimille, jotka haluavat rakentaa oikeudenmukaista, tasa-arvoista, kestävää ja solidaarista tulevaisuutta meidän – ei koneiston ja sitä sponsoroivan pääoman – tarpeista käsin. Mielenterveytemmekin näkökulmasta se on tärkeää. Jos uskomme vaikuttamiseen katoaa, katoaa toivomme ja putoamme yksilöinä maanrakoon.
Joskus kuulee tyrannimaisia lauseita, että “valta on jonkun otettava”. Harvemmin sen sijaan sellaisia, että valta on hajautettava. Kun valta suorassa demokratiassa tulee olla kansalla, niin tuntuu kummalliselta, että ’miehistä parhaat’ kehottavat silti jotakin ottamaan sen omiin käsiinsä. Tähän syyllistyi mm. Aatos Erkko jokin aika sitten. Vain tyranni sieppaa vallan kansalta ja käyttää sitä omien etujensa ajamiseen.
David C. Korten kirjoittaa: “Poliittinen tavoitteemme on korvata kuollut rahan demokratia osallistuvien ihmisten elävällä demokratialla. Demokratiassa suvereenisuus on kansalla. Kun poliitikot johtavat kyse on diktatuurista. Kun yksityiset ekonomiset edut johtavat kyse on korruptiosta. Kun diktatuuri sulautuu yksityisten taloudellisten etujen kanssa valloittaakseen maailman kyse on fasismista. Elävässä demokratiassa poliitikot eivät johda kansaa vaan kansa johtaa poliitikkoja. Politiikan tehtävä on etsiä kompromisseja sen saavuttamiseksi mikä on mahdollista. Kansalaisyhteiskunnan on tarjottava mahdollisuuksia muuttaa poliittista foorumia. Jotta demokratia voi toteutua kansan on organisoiduttava ja otettava johto, mitä kansalaisyhteiskunta edellyttää.” Kansalaisyhteiskuntaa ei siis kukaan johda vaan se johtaa itse itseään.

Suuri tulevaisuuden haaste on demokratian ’suoristaminen’: kansan-äänestysten lisäys ja edustajien määrän vähennys turhien kulujen karsimiseksi. Ihmisten täytyy voida vaikuttaa suoremmin, oman näkemyksen mukaisesti. Vain siten kansalainen voi tuntea lauseen ’valta kuuluu kansalle’ toteutuvan ja olevansa tasa-arvoinen. Ellei tässä haasteessa onnistuta niin ihmisen osa ei parane maailmassa. Se on ainoa tie jarruttaa ’miehistä parhaiden’ itsekkyyttä ja juuri siksi he tätä suoristamista myös vastustavat.
ED leimaa matalan äänestysaktiivisuuden negatiivisesti: se on apatiaa tai vastuuttomuutta. Mutta jo 1908 A. Drzewina osoitti, kuinka kotilonkuorissa asuvat erakkokravut nopeasti oppivat olemaan toimimatta. Kun kotilonkuoreen pantiin korkki ne yrittivät poistaa sitä aktiivisesti mutta jonkin ajan kuluttua oppivat, ettei siitä ole apua eikä korkinmuruja enää noussut pintaan. - Jos krapu oppii niin miksei ihminenkin.
Valtio-opin dosentti Pertti Timonen kirjoittaa HS:ssa 8.1.2000 Kansanäänestys neuvoo päätöksentekijää mm.: ”Kansanäänestystä voidaan puoltaa monin näkökannoin. Se toteuttaa demokratian ihannetta, antaa päätökselle legitimaation, hyväksynnän, torjuu kansalaisten poliittista apatiaa ja vieraantumista, tuo päätöksenteon ruohonjuuritasolle ja lisää sen avoimuutta. – Ehkä meidänkin olisi tulevaisuudessa syytä lisätä valtiollisia kansanäänestyksiä, sallia kansan-äänestysaloite myös valtakunnan tasolla ja kunnallinen kansanäänestys myös kunnallisvaalien yhteydessä. Kohti sitovaa, päättävää kansanäänestystä voitaisiin siirtyä siten, että neuvoa-antavan kansanäänestyksen tulos olisi sitova, jos äänestykseen osallistuisi riittävä määrä äänioikeutettuja ja jos jokin vaihtoehto saisi äänestystuloksessa selvän määrä-enemmistön”
Pan-Eurooppa instituutin johtaja prof. Esa Stenberg kirjoittaa (HS 01.04.01) Millaisen unionin oikeastaan haluamme?): ”EU on liian kaukana kansalaisista. Demokratian ja kansalaisten antaman vallan käytön oikeutuksen on toteuduttava nykyistä paremmin”.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä