KOKOOMUKSEN

Jaskarin nainen myi sihteeriopiston sivuilla seksipalveluja ja otti välillä selkäänsä. Ruotsin tuoreella porvarihallituksella menee, jos mahdollista vielä heikommin:

PERJANTAI 6.10. hallitus astuu virkaansa. Jo seuraavan päivän lehdet tietävät kertoa, että kulttuuriministeri Cecilia Stegö Chilò ja kauppaministeri Maria Borelius ovat maksaneet pimeästi lapsenvahdeille. Molemmat myöntävät.


TIISTAINA 10.10. Borelius sanoo maksaneensa pimeästi, koska hänellä ei ollut neljän lapsen äitinä varaa muuhun.


KESKIVIKKONA 11.10. iltapäivälehdet paljastavat, että Boreliuksen miehellä on huomattavat tulot. Ministeri selittää, että pariskunta piti rahansa erillään ja hän maksoi lastenhoidon. Paljastuu myös, että yleisradiotoiminnasta vastaava kulttuuriministeri Stegö Chilò ole ikinä maksanut tv-lupamaksua. Myös Borelius ja maahanmuuttoministeri Tobias Billström osoittautuvat lupamaksulintsareiksi.


TORSTAINA 12.10. tv-lupia hal- linnoiva virasto Radiotjänst tekee poliisille rikosilmoitukset Stegö Chilòsta, Boreliuksesta ja Billströmistä. Myös pääministeri Fredrik Reinfeldtin vasta nimittämä valtioneuvoston kanslian päällikkö Johan Forsell tunnustaa olevansa lupamaksulintsari. Ympäristöministeri Andreas Calgren tunnustaa antaneensa 1998 vääriä tulotietoja valtiopäivien kanslialle ja saaneensa sen takia liikaa tulonmenetyskorvauksia. Expressen-lehden haastattelema Boreliuksen entinen lapsenvahti kertoo perheen yläluokkaisesta elämästä.


PERJANTAINA 13.10. paljastuu, että Boreliuksen 200 neliön huvila Skånessa on Jerseyn veroparatiisissa rekisteröidyn yhtiön omistuksessa. Häntä epäillään tehokkaasta verosuunnittelusta tai pahimmillaan veronkierrosta. Lisäksi hän on jättänyt ilmoittamatta osakekauppoja säädetyssä ajassa. Pääministeri määrää lakimiehen tutkimaan Boreliuksen raha-asiat.


LAUANTAINA 14.10. paljastuu, että Boreliuksella on Ranskan Cannesissakin loma-asunto, jonka senkin omistaa veroparatiisissa toimiva yhtiö. Paljastuu myös, että Boreliuksen omat yhtiöt ovat olleet huterasti hoidettuja ja verottaja on hakenut niitä laiminlyöntien takia konkurssiin. Pääministeri ilmoittaa Boreliuksen eroavan.

Aika veijareita nuo kokoomuslaiset niin meillä kuin muualla?
197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

..kun asuu hienossa talossa!
Perssonhan ennen vaaleja sai pyyhkeitä siitä, että asuu liian hienosti? Nyt joku huijari, mukana hänen arvostelussaan mainitaan "asuu öykkärimäisesti"....

heti herää kysymys, miksi henkilökohtainen asuminen raivostuttaa siksi ,koska sehän on sitä perisuomalaista kateutta!

sosiaalidemokratian suurin huoli: mitä säää siellä kotonas teet!

Muistan aina kun Björn B. :stä tehtiin dokumentti elokuva. Elokuvan perusteemana oli kuinka Bori tienasi rahaa niin ja niin paljon ja kuinka hänen vanhempansa olivat mukana tässä "irvokkaassa rahan haalimisessa"...

Muualla maailmassahan tennistähden arvo kyllä tunnettiin.

Mutta ruotsalainen yhteiskunta on sdp:n muovaamassa sosialismissa. Ihmiset ovat sairaita, työtä ei saa tehdä, koska se on "piikatyötä", toisaalta juoppoja ja pummeja on ennätysmäärin.
Ruotsi on kauhea paikka. Toivottavasti oikeistosuuntaus on pysyvää, ja ruotsalaisista tehdään ihmisiä, taas....

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


PAINAJAINEN kirjoitti:

Jaskarin nainen myi sihteeriopiston sivuilla seksipalveluja ja otti välillä selkäänsä. Ruotsin tuoreella porvarihallituksella menee, jos mahdollista vielä heikommin:

PERJANTAI 6.10. hallitus astuu virkaansa. Jo seuraavan päivän lehdet tietävät kertoa, että kulttuuriministeri Cecilia Stegö Chilò ja kauppaministeri Maria Borelius ovat maksaneet pimeästi lapsenvahdeille. Molemmat myöntävät.


TIISTAINA 10.10. Borelius sanoo maksaneensa pimeästi, koska hänellä ei ollut neljän lapsen äitinä varaa muuhun.


KESKIVIKKONA 11.10. iltapäivälehdet paljastavat, että Boreliuksen miehellä on huomattavat tulot. Ministeri selittää, että pariskunta piti rahansa erillään ja hän maksoi lastenhoidon. Paljastuu myös, että yleisradiotoiminnasta vastaava kulttuuriministeri Stegö Chilò ole ikinä maksanut tv-lupamaksua. Myös Borelius ja maahanmuuttoministeri Tobias Billström osoittautuvat lupamaksulintsareiksi.


TORSTAINA 12.10. tv-lupia hal- linnoiva virasto Radiotjänst tekee poliisille rikosilmoitukset Stegö Chilòsta, Boreliuksesta ja Billströmistä. Myös pääministeri Fredrik Reinfeldtin vasta nimittämä valtioneuvoston kanslian päällikkö Johan Forsell tunnustaa olevansa lupamaksulintsari. Ympäristöministeri Andreas Calgren tunnustaa antaneensa 1998 vääriä tulotietoja valtiopäivien kanslialle ja saaneensa sen takia liikaa tulonmenetyskorvauksia. Expressen-lehden haastattelema Boreliuksen entinen lapsenvahti kertoo perheen yläluokkaisesta elämästä.


PERJANTAINA 13.10. paljastuu, että Boreliuksen 200 neliön huvila Skånessa on Jerseyn veroparatiisissa rekisteröidyn yhtiön omistuksessa. Häntä epäillään tehokkaasta verosuunnittelusta tai pahimmillaan veronkierrosta. Lisäksi hän on jättänyt ilmoittamatta osakekauppoja säädetyssä ajassa. Pääministeri määrää lakimiehen tutkimaan Boreliuksen raha-asiat.


LAUANTAINA 14.10. paljastuu, että Boreliuksella on Ranskan Cannesissakin loma-asunto, jonka senkin omistaa veroparatiisissa toimiva yhtiö. Paljastuu myös, että Boreliuksen omat yhtiöt ovat olleet huterasti hoidettuja ja verottaja on hakenut niitä laiminlyöntien takia konkurssiin. Pääministeri ilmoittaa Boreliuksen eroavan.

Aika veijareita nuo kokoomuslaiset niin meillä kuin muualla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu