Ihmettelen

Epäilemättä hallitus yhtä hyvin kuin kansalaisetkin ovat huomanneet suomalaisten yritysten tasaisesti lisääntyvän liukumisen ulkomaiseen omistukseen.

Kun aikaisemmin ulkomaisen omistuksen raja suomalaisissa pörssiyhtiöissä oli reilusti alle 50 %, veikkaan, että tällä hetkellä niistä alle 50 % on suomalaisten omistuksessa.

Ihmettelen, ettei tämä tilanne soita hälytyskelloja misään puolueessa, saati hallituksessa. Seuraukset siitä, että isäntämme ovat ulkomaisia pörssijoittajia, saamme nähdä kuukausittain ja tulevaisuudessa yhä enemmän.

Suomalaiset, mutta ulkomaalaisten omistamat yritykset siirtyvät sinne, missä tuotto on hyvä, palkat pienet ja valvonta vähäistä.

Mutta miten tähän on tultu? Aikaisemmin suomalaista omistamista kannustettiin mm. lainsäädännöllä. Pörssiosakkeen voi myydä viisi vuotta omistettuaan ilman satunnaisen voiton veroa. Riskihän oli silti jäljellä, yrityksen menestymättömyys ja tappio yhtä hyvin ja inflaatio lisänä.

Entä nyt? Suomalaista omistamista kannustetaan olemalla myöntämättä verotuksessa pienintäkään inflaatiohyvitystä kymmeneen vuoteen ja tästä inflaatiohyvittämättömästä kuvitteellisesta "myyntivoitosta" on maksettava kova vero. Samoin mahdollisista, yleensä pienistä osingoista, joista omistettu yritys on jo veron maksanut.

Ei ihme, että tavalliset suomalaiset ovat äänestäneet jaloillaan ja ovat poistumassa suomalaisten yritysten omistajista.

Oliskohan syytä ottaa järki käteen ja palata entiseen käytäntöön suomalaisen yritysomistamisen kannustamisessa? Paljon se ei välttämättä vaatisi, vain tilanteen tunnustamista ja myös rahoittamisen riskiluonteen myöntämista ja sen huomioon ottamista myös lainsäädännössä.
Mutta mikä puolue ottaa tämän koko Suomen elinkeinoelämää koskevan ongelman korjaamisen
ohjelmaansa?
064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


lyhytnäköisyyttä kirjoitti:

Epäilemättä hallitus yhtä hyvin kuin kansalaisetkin ovat huomanneet suomalaisten yritysten tasaisesti lisääntyvän liukumisen ulkomaiseen omistukseen.

Kun aikaisemmin ulkomaisen omistuksen raja suomalaisissa pörssiyhtiöissä oli reilusti alle 50 %, veikkaan, että tällä hetkellä niistä alle 50 % on suomalaisten omistuksessa.

Ihmettelen, ettei tämä tilanne soita hälytyskelloja misään puolueessa, saati hallituksessa. Seuraukset siitä, että isäntämme ovat ulkomaisia pörssijoittajia, saamme nähdä kuukausittain ja tulevaisuudessa yhä enemmän.

Suomalaiset, mutta ulkomaalaisten omistamat yritykset siirtyvät sinne, missä tuotto on hyvä, palkat pienet ja valvonta vähäistä.

Mutta miten tähän on tultu? Aikaisemmin suomalaista omistamista kannustettiin mm. lainsäädännöllä. Pörssiosakkeen voi myydä viisi vuotta omistettuaan ilman satunnaisen voiton veroa. Riskihän oli silti jäljellä, yrityksen menestymättömyys ja tappio yhtä hyvin ja inflaatio lisänä.

Entä nyt? Suomalaista omistamista kannustetaan olemalla myöntämättä verotuksessa pienintäkään inflaatiohyvitystä kymmeneen vuoteen ja tästä inflaatiohyvittämättömästä kuvitteellisesta "myyntivoitosta" on maksettava kova vero. Samoin mahdollisista, yleensä pienistä osingoista, joista omistettu yritys on jo veron maksanut.

Ei ihme, että tavalliset suomalaiset ovat äänestäneet jaloillaan ja ovat poistumassa suomalaisten yritysten omistajista.

Oliskohan syytä ottaa järki käteen ja palata entiseen käytäntöön suomalaisen yritysomistamisen kannustamisessa? Paljon se ei välttämättä vaatisi, vain tilanteen tunnustamista ja myös rahoittamisen riskiluonteen myöntämista ja sen huomioon ottamista myös lainsäädännössä.
Mutta mikä puolue ottaa tämän koko Suomen elinkeinoelämää koskevan ongelman korjaamisen
ohjelmaansa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu