VANHASEN EROTTAVA

Matti Vanhasen olisi syytä erota välittömästi. Vanhasella on selvästi luurankoja kaapissa ja hän on hoitanut tehtäviään lepsusti etenkin EU:n taholla. Vanhasta näyttää kiinnostavan jokin ihan muu asia kuin Suomen ja suomalaisten hyvinvointi.

Lisäksi Vanhanen kumppaneineen kannattaa kiihkeästi täysin epäonnistuneen EU:n perustuslain ratifointia.
Tämä on linjassa sen kanssa, että kaikki isommat asiat mitä Vanhanen on joskus kannattanut, on lopulta päätetty aivan päin vastoin.

Tämän päivän radiouutiset tiesi myös kertoa, että 70% keskustan kannattajista suhtautuu myönteisesti ns. julkkisehdokkaisiin, jotka ovat todistetusti täysin turhia ja kyvyttömiä hoitamaan tärkeitä asioita.
6310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Etkö ole lukenut lehtiä?

Eihän siellä muusta ole juuri kirjoitettukaan.

Äänestä

Tarkoituksellinen gallup-taas kerran.
Jos demareilla itsellään varteenotettavia julkkisehdokkaita-tulos olisi päinvastainen.
Vanhaseen kohdistuvilla syytteillä ja tällä gallupilla porvarimedia haluaa kääntää puheen pois todellisista rikollisista-jaskareista!

Äänestä

niitä kiinostaa!!!

Henry Makowia fil. tri.

Lähipäivissä ja viikot, sock-puppets? kuten George Bush haluaa, leukaluu, Iranin "ydinpolttoaineen rikastaminen-ohjelman" lopettamisesta.

Jos te ymmärrätte laajaa kuvaa, jonka te voitte virittää, kaikki se ulos. Jos se ei olisi ydinpolttoaineen rikastaminen, hän löytäisi vähän, toinen tekosyy Iranin uhkaamiselle. Tässä on, miksi:

Lontoossa sijaitseva Illuminatin keskeinen pankkiyhteys haluaa täydentää niiden vapaamuurarien maailmadiktatuuria laajentamalla niiden valtaa Venäjän ja Kiinan yläpuolella. (Illuminati on yliluonnollinen yhteisö, joka hallitsee vapaamuurariutta, suurin salaseura maailmassa. Se on niiden tunnuskuva USAn dollarilla.)

Julkaisussa "suuri shakkilauta" (1997) kuorma-ajuri kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Zbigniew Brzezinski sanoi Lähi-idän ja Keski-Aasian valvonnan, mukaan lukien Afganistan, ja Caspianin öljykentät olivat edellytys Venäjän ja Kiinan hallitsemiseen.

Antaakseen Afganistanin ja Irakin miehittämiselle oikeutuksen Illuminati järjesti syyskuussa 11 (kyllä, Bushin hallitus, Liittovaltion keskuspankki, CFR, CIA MI-6 ja Mossad olivat sen takana.) Kuten Brzezinski kirjoitti: "vallan tavoittelu ei ole tavoite, joka käskee suosittua intohimoa, poissulkekaa äkillisen uhkan tai haasteen olosuhteissa yleisön kotimaisen hyvinvoinnin tunteelle. Taloudellinen itsensä kieltäminen (toisin sanoen, puolustuksen kuluttaessa) ja ihmisuhri (tappiot, jopa ammattimaisten sotilaiden joukossa) vaadittu yrityksessä, on vastenmielinen demokraattisiin vaistoihin. Demokratia on vahingollinen keisarilliselle mobilisoinnille." (p.35)

(See Michael Ruppert, "sota suunnittelussa neljän vuoden ajan: Miten typerä ne arvelevat, että me olemme?" )

Vuonna 2001 Venäjä ja Kiina yhdessä neljä keskiaasian valtion pystytettynä kanssessa "Shanghain yhteistyö-organisaatio" karkottaa Yhdysvallat alueelta.

Iranille, Pakistanille ja Intialle myönnettiin tarkkailijastatus. Irania pidettiin keskeisenä tekijänä koko alueelle. Antavatko toisin sanoen ei missään tapauksessa Iranin voitetaan Venäjä ja Kiina. Sama koskee Talibania Afganistanissa. Maailmasota kolme panee länttä ottelemaan itää kanssa, Nato, SCO:ta vastaan.

Miksi on hienosti, jos Pakistanilla on ydinaseita, mutta ei Iran? Näennäisesti Pakistan on Illuminatin puppet-state. Toisin sanoen paitsi että Illuminati-runin osavaltioille myönnetään ydinaseet. Kuitenkin Pakistan lähestyy Kiinaan ja auttaa Talibania.

Miksi Bush ei havittele Pohjois-Korean ydinkäyttöistä asevarastoa? Se on kiinalaisen suojelun alla, sillä ei ole mitään öljyä ja ei ole Keski-Aasian keskeinen tekijä.

Niinpä kun Glennin vuoripuro messuaa CNN:lla, että Iran "aikoo tuhota meidän elämäntapamme", tunnistaa halvan huoran, joka pyytää NWO:n tykinruokaa teidän isiltänne ja pojoilta.

Ja kun israelilaiset kiljuvat olemisesta hyökkäyksen kohteena, antakaa niille läimäys päähän. Ne ovat hyökkääjät ja huipputekniikkaterroristit. Niiden Libanonin tarpeeton tuho ei ottanut mitään tekemistä uhkan kanssa, koska siellä ollut mikään. Sitä tarkoitettiin havaintoesimerkiksi Iranille. Kuitenkin israelilaisille annettiin opetusta. Kunpa ne oppisivat sitä.

Minä tapaan sen ulos. Iranilla jo on ydinaseet ja Venäjän ja Kiinan tuki. Jos Iranin kimppuun käydään, Israel tuhoutuu. Paremmin Israelin tehdäkseen rauhaa sen naapurien kanssa ja korvatakseen sen Libanoniin ja palestiinalaisiin kohdistuvia rikoksia varten.

Iranin presidentti Ahmadinejad sanottiin äskettäin Iranin naapureilla, mukaan lukien Israel, ei ole mitään pelkäämiseen Iranista. Samaa ei voida sanoa Israelille.

Valitettavasti me olemme Illuminatin liukuhihnalla, liikkuen vääjäämättömästi tuhoamista ja näyttelemistä kohti aivan kuin se olisi ollut hayride?. Mikä on aikataulu? On vielä valmistelujen alot? tehtäväksi (raha). Minä luulen noin viisi vuotta. Siihen asti valtakirjasodat jatkuvat.

Meidän poliittiset "johtajamme" ovat saatanan palvojia, rikolliset ja petturit. Meidän uskonnolliset ja kulttuuriset johtajamme enimmäkseen ovat pelkureja ja/tai degeneroituneita. Joukkotiedotusvälineet osallistuvat valheisiin ja mielen kontrolliin.

Meidän täytyy lopettaa olla salaliitossamasta omassa moraalisessa alennustilassamme, orjuutuksessa ja lopullisessa tuhossa. Meidän täytyy hylätä sodan

Äänestä

Hyvä Matti Vanhanen!

Matti Pitko

Mitä? Kun pääministeri Matti Vanhasen (kesk) kertoi julkisuudessa, ettei ministerien tarvitse kertoa julkisesti kaikkia rikkeitään ja inhimillisiä heikkouksiaan, vastustajat herkesivät väittämään, että Vanhanen kannattaa pimeitä palkkoja ja suojelee hämäriä puuhia.

Kaikki alkoi siitä, kun STT:n toimittaja kysyi sähköpostilla Vanhaselta kolme kysymystä: Onko teillä televisio, oletteko maksaneet pimeää palkkaa ja onko teillä tv-lupa. Idea oli saatu Ruotsista, jossa ministeri erosi taloussotkujensa jälkeen.

n n n


Miksi: Vanhanen on oikeassa. Ministeriltä voi kysyä mitä tahansa, jos toimittajalla on siihen syy. Se ei ole syy kysyä olemattomia, jos Ruotsissa ministeri kärähtää.

Otan kuvitellun esimerkin:

- Täällä toimittaja Mats Längd, huomenta herra pääministeri. Olisin tiedustellut, mitä hallituksenne aikoo tehdä poistaakseen köyhyyden, mutta sitä ennen haluaisin tietää, vieläkö pääministeri käy vieraissa?

Pääministeri.

- Ei.

Tämä jälkeen toimittaja otsikoi jutun: ”Pääministeri ei käy enää vieraissa.”

n n n


Milloin: Toimituksissa tehdään päivittäin poliisikierros eli tarkistetaan, onko alueella uutisoitavaa.

Olisi järjetöntä, jos kierrokseen liitetään poliitikot ja muut johtavat ihmiset, joilta päivittäin tivataan, onko sakotettu, oletteko ajanut humalassa, oletteko varastaneet tai onko kiinteistövero maksettu.

Se joka ei vastaa, joutuu epäilyksen kohteeksi.

Vanhasen mielestä ministereiltä edellytetään laissa monien asioiden kertomista ja ministereitä seurataan julkisuudessa tarkasti.

Ministerin on nautittava eduskunnan luottamusta, ja uusi ministeri vannoo tuomarinvalan.

Luoja auttakoon meitä täydellisestä ihmisestä ja etenkin sellaisesta, joka luulee olevansa synnitön.

Äänestä
  • Vanhasella ei varmaankaan olisi mitään sitä vastaan vaikka Tony "Hörhö" Halme nimittettäisiin ministerin virkaan,jos kerran pääministerin mielestä rikollinen tausta ole mikään este ministeriksi nimittämiselle!!!

    Äänestä

siis come oon... Eihän valtion miehiä kiinnosta ollenkaan valtion hyvin vointi... Katsokaas nämä paskiaiset saavat jopa tuplasti palkkaa kuin normaali duunari... Ja hei kukas sen maksaa...
Siis välittääkö kansanedustajat kansasta vai itsestään...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskottavuus 0 kirjoitti:

Matti Vanhasen olisi syytä erota välittömästi. Vanhasella on selvästi luurankoja kaapissa ja hän on hoitanut tehtäviään lepsusti etenkin EU:n taholla. Vanhasta näyttää kiinnostavan jokin ihan muu asia kuin Suomen ja suomalaisten hyvinvointi.

Lisäksi Vanhanen kumppaneineen kannattaa kiihkeästi täysin epäonnistuneen EU:n perustuslain ratifointia.
Tämä on linjassa sen kanssa, että kaikki isommat asiat mitä Vanhanen on joskus kannattanut, on lopulta päätetty aivan päin vastoin.

Tämän päivän radiouutiset tiesi myös kertoa, että 70% keskustan kannattajista suhtautuu myönteisesti ns. julkkisehdokkaisiin, jotka ovat todistetusti täysin turhia ja kyvyttömiä hoitamaan tärkeitä asioita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu