Masennus alkoi noin vuosi sitten. Meni monta kuukautta nukkumatta. Paino tippui 40kg. Sitten sain lääkettä unettomuuteen, eivät auttaneet. Ero tuli jouluna.
Lopulta päädyttiin mirtazapiiniin, ensin 15mg ja sitten 30mg. Paino nousi 23kg. Terapiaa 1 - 2 x/kk. Sairaslomalla tammikuussa 3 viikkoa ja kesällä 2 viikkoa.
Nyt on diagnoosi keskivaikea masennus ja ahdistuneisuus. Sairaslomaa ei enää anneta, vaan lääkärit sanoo, että työ on parasta lääkettä. Ehkä se on, en tiedä. Nyt vain olen töissä. Joskus päivät menee haahhuillen, ei saa mitään aikaa. Onneksi on kuitenkin vakityö...
Elämä tuntuu ei-tarkoituksenmukaiselta, päämäärättömältä, kurjalta. Päivät olen töissä, illat puolihorroksessa sängyssä. Mitään ei saa aikaiseksi harrastaa.
Tapailen erästä skitsofreenikkoa, jolla se on paranoidinen. Ja psykoosi oli vasta ja on nyt laitoshoidossa. Hän on ihana ihminen enkä haluaisi jättää häntä sairauden takia.
Pari viikkoa sitten psykiatri anto reseptin Sepramiin, 10mg. Viikon käytin. Voin pahoin, oksetti ja huimasi. Sitten yöllä heräsin kaameaan pelkokohtaukseen, päässä ei ollut yhtään selvää ajatusta. Tuntui, että hajoan. Ei tiennyt mitä tekisi. Meinasin jo soittaa ambulanssin. Sitten menin sänkyyn maate ja keskitin ajatukset yhteen ainoaan, pysyvään ajatukseen ja niin se "kohtaus" meni ohi. En uskaltanut enää ottaa Sepramia...
Onko teillä kokemusta vastaavasta? Mikä sen aiheuttaa? Miltä elämäni vaikuttaa ulkopuolisen silmin? Miten pääsisin eroon masennuksestani?
Lopulta päädyttiin mirtazapiiniin, ensin 15mg ja sitten 30mg. Paino nousi 23kg. Terapiaa 1 - 2 x/kk. Sairaslomalla tammikuussa 3 viikkoa ja kesällä 2 viikkoa.
Nyt on diagnoosi keskivaikea masennus ja ahdistuneisuus. Sairaslomaa ei enää anneta, vaan lääkärit sanoo, että työ on parasta lääkettä. Ehkä se on, en tiedä. Nyt vain olen töissä. Joskus päivät menee haahhuillen, ei saa mitään aikaa. Onneksi on kuitenkin vakityö...
Elämä tuntuu ei-tarkoituksenmukaiselta, päämäärättömältä, kurjalta. Päivät olen töissä, illat puolihorroksessa sängyssä. Mitään ei saa aikaiseksi harrastaa.
Tapailen erästä skitsofreenikkoa, jolla se on paranoidinen. Ja psykoosi oli vasta ja on nyt laitoshoidossa. Hän on ihana ihminen enkä haluaisi jättää häntä sairauden takia.
Pari viikkoa sitten psykiatri anto reseptin Sepramiin, 10mg. Viikon käytin. Voin pahoin, oksetti ja huimasi. Sitten yöllä heräsin kaameaan pelkokohtaukseen, päässä ei ollut yhtään selvää ajatusta. Tuntui, että hajoan. Ei tiennyt mitä tekisi. Meinasin jo soittaa ambulanssin. Sitten menin sänkyyn maate ja keskitin ajatukset yhteen ainoaan, pysyvään ajatukseen ja niin se "kohtaus" meni ohi. En uskaltanut enää ottaa Sepramia...
Onko teillä kokemusta vastaavasta? Mikä sen aiheuttaa? Miltä elämäni vaikuttaa ulkopuolisen silmin? Miten pääsisin eroon masennuksestani?
Vastaukset 4
Vanhimmat
parisuhde ongelmien ja eron takia?
Jos niin on, niin vaatii oman aikansa löytää uutta tilalle, sillä ero jättää aina tyhjää tai vaikeita tunteita jälkeensä. Joskus tilalle voi tulla nopeastikin hyvääkin ja hyviäkin tunteita, ainakin silloin, jos on ollut liitossa kaikella tavalla kiusattu ja pääsee ahdistavasta liitosta vapaaksi.
En tiedä mikä aiheutti masennuksen. Ikäkriisi? Tuntui, että tässäkö tämä elämä on.
kolmekymmentä olekin jostakin syystä monien ihmisien kriisinpaikka.
Itsekin sairastuin masennukseen siinä iässä, mutta olen jo aikoja sitten siitä selvinnyt.
Elämä tuossa iässä on melko alkutaipaleella, mutta tuoko tuo ikä enemmän vaatimuksia itseen päin. Huomaako sitä siinä iässä yhtäkkiä, että on aikuinen ja pitäisi saavuttaa sitä ja sitä.
Sitä olisikin syytä pohtia.
kirjoittaa tuon eikä sanan sijaan eikö sana.
Nyt, kun ajattelen tässä tuota kolmenkymmenen vuoden ikää, tulee mieleeni useampikin, jotka ovat siinä vaiheessa käyneet jonkinasteisen kriisin läpi. Ehkä se kuuluu ihmisen kehitykseen ja näin on tarkoituksen mukainen. En tiedä, nämä ovat vain ajatuksiani.