Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

perinteinen

Minkalainen on oikein perinteinen selkäsauna ?

Sellaisen olisin varmaan ansainnut, mutta ei ole löytynyt ketään piiskaamaan nuorta miestä.
5704
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

7 vuotta kiltist odotit, joten tässä vastaus.

Oikea perinteinen selkäsauna annetaan palkkana pahasta töppäilystä ja se annetaan paljaalle esim. risulla tai remmillä. Selkäsaunan saajan täytyy olla niin vanhan, että hän taatusti ymmärtää syyn lölytykseen. Uskoisin, että kysyjä on tarpeeksi vanha ottamaan kunnon selkäsaunan.

Selkäsauna on häpeärangaistus, siksi se annetaan paljaalle, väkisin ja koko ajan on voimassa uhkaus uusinnasta, jollei käytös korjaannu.

Tietenkin on eduksi, jos kurittaja on ylivertainen voimiltaan, silloin homma tulee hoidetuksi hyvin, eikä saamapuolikaan ala hautoa enää mitään typeryyksiä. Voimiltaan samanveroinenkin pystyy toisen piiskaamaan, jos hän on vain tarpeeksi päättäväinen. Jos on varma asiastaan ja tarpeeksi röyhkeä, niin toinen jää puolustuskannalle ja tällainen "altavastaaja" lopulta kuitenkin häviää, jos vastapuoli painaa vaan sitkeästi päälle. Tämä tietenkin edellyttää, että kumpikaan osapuoli ei käännä asiaa yleiseksi tappeluksi. Asiassa pysymiseen auttaa se, että saamapuolelle tehdään selväksi, että hän on töppäillyt ja saa sen vuoksi nyt selkäsaunan. Erityisen häpeän löylytykseen tuo se, että antajapuoli on samanveroisena pidetty tyyppi, eikä mikään tunnetu voimamies tai muu auktoriteetti.

Sen olen pannut merkille, että ei ole koiraa karvoihin katsominen, voima voi piillä varsin yllättävissä tyypeissä.

Äänestä

Kyllä seksileikkinä annettu selkäsauna olisi monelle mieleen, ainakin fantasioissa. Ei siinä tarvitsisi olla mitään kovaa piiskausta. Pelkästään tunne siitä, että et mahda itse tapahtumalle mitään. Vaikket olisikaan tehnyt mitään luvatonta, niin opetuksen vuoksi otettaisiin väkisin housut pois, ja piiskattaisiin pakarat punaisiksi. Sellaista kaveripohjalta tapahtuvaa leikittelyä, josta ei jäisi mitään kaunaa toista kohtaan, vaikka kyllähän se vähän aikaa kirvelisi ainakin mielen pohjalla.

Mutta fantasiathan ovat yleensä parhaita toteutumattomina, eikä niitä toteuttajiakaan kovin runsaasti ole tarjolla. Haluavat joutuvat aina tarjoutumaan leikkiin mukaan, ja silloin siitä menee usein se yllättävyys.

Äänestä

Yks hutero on ilmeisen oikeassa. Olisi jännä tietää, kuinka suuri osa porukasta pystyy vain teoriassa asiaan. Mahtaisiko vastapuolen vaihtaminen toiseksi henkilöksi auttaa asiaa. Jos estot johtuvatkin "henkilökemioista". Eihän mikään onnistu kaikkien kanssa.

Äänestä

Luulen, et haluaisin saada niin sanotusti isän kädestä, mut isäntäni ei tohdi toteuttaa sitä, vaik olen kertonut..palkaksi sain olla vuoden ihan omine leluineni..Nyt jo kadun, et menin ees kertomaan...En koskaan ole saanut selkääni mut jotenkin vaistoan et se olisi mun juttu...Mut ukkoin on liian kiltti siihen!!!

Äänestä
  • mailaappa santtuliini [email protected] niin tulee;;))
    Osaan antaa kivasti kunnolla.
    Itse sain eräältä vanhalta mieheltä hän antoi vyötä olin poikkittain polvella..Sattu pirusti ja se kesti joka neliösentin käsitteli.
    En ollut lapsena saana piiskaa ja olipa kokemus ja meinaa jäädä koukkuun...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


selkäsauna kirjoitti:

Minkalainen on oikein perinteinen selkäsauna ?

Sellaisen olisin varmaan ansainnut, mutta ei ole löytynyt ketään piiskaamaan nuorta miestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu