olen ollut 60-luvulla 8 vuotta naimisissa eskimonaisen kanssa ja voin sanoa että eskomonaisilla on todella tiukka pillu. olen myös nussinut sen jälkeen kymmeniä eskimonaisia ja toden totta, eskimonaisen tavara on tiukkaa lihaa. monet kymmenet kaverit sanoo ihan samaa. jos sinulla on pieni pili niin mene Grönlantiin ja iske itsellesi eskimonainen niin tiedät mitä tarkoittaa naida molempia puolia yht'äikaa. ja anaali niillä vasta onkin oikea lypsylaite. eskimonaisen perseeseen kun työnnät kalusi niin tunnet todellisen puristuksen.
Eskimoilla tiukempi
loota!
94766
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
sekoittanut hyljettä eskimo naiseen??
mieleen. Haisiko kalalle?
kännipäissään moottorikelkkaa.
olin lomalla grönlandissa kerran. nukuin iglussa, kun ovivaate lehahti. kohta tunsin hamuilevat huulet hepin tuntumassa. sitten se siirtyi ylemmäs ja kohta tunsin lämpimän hengityksen kasvoillani. silloin pokkani peti ja kampesin päälle. olipas tiukka vako vastassa, nopeasti mälli laukesi sisään. nukahdin. aamulla eskimomies kysyi, miksi minun vieressä makaa hylje kuolleena!
Sitä hylkeenlihan syönti tekee!
Kaveritkin ovat kertoneet samaa, ohhoh, minä kun en tunne yhtään kaveria, joka olisi ollut eskimonaisen kanssa. Missä nämä kaverisi asuvat ja missä päässeet naimaan kymmeniä eskimonaisia. heh heh heee....uskotavain juttu, mitä koskaan olen lukenut.
Joku tutkimusmatkailija 50-60 -luvulta vois kertoa. Ne on todistetusti nussineet niitä. Niillä kun oli viinaa mukana niin isät laittoivat tyttäriään ostoksille ja valuutta kulki jalkojen välissä. Monella naisella se on lompsa.
Täältä löydät nopeasti sukupuolta, suhteita, treffit 👉 http://6811222.com/H/Q1yUe 👈
Täältä löydät nopeasti sukupuolta, suhteita, treffit 👉 http://6522333.com/H/4Ng2L 👈