USA ylittää tänään 300 miljoonan asukkaan rajan
Julkaistu: 0:00
Pekka Mykkänen
helsingin sanomat

Washington. Yhdysvaltain väestö ylittää tänään tiistaina 300 miljoonan rajan, mutta maailman kolmanneksi runsasväkisimmässä maassa Kiinan ja Intian jälkeen ei asian johdosta juhlita. Maaginen hetki koittaa kello 14.46 Suomen aikaa.
Lukema saavutetaan poliittisesti herkässä ilmapiirissä, jossa yritetään tulpata Yhdysvaltain vuotavia rajoja siirtolaisilta. Marraskuussa pidetään kongressivaalit ja yksi jos toinenkin kansanedustaja varoittaa, että Yhdysvaltain kansallinen sielu tai vähimmilläänkin amerikkalaisten työpaikat ovat vaarassa etenkin meksikolaissiirtolaisten vuoksi.
Kukaan ei voi olla varma, onko Yhdysvaltain 300. miljoonas asukas suloinen jokeltaja jonkin piirikunnan pienessä synnytyssairaalassa vai nestehukasta kärsivä rajanylittäjä Latinalaisesta Amerikasta. Lukema on jossain määrin tuulesta temmattu, sillä se sisältää myös arvioidut 11–12 miljoonaa laitonta siirtolaista.
Yhdysvaltain väestö kasvaa yhdellä ihmisellä yhdentoista sekunnin välein. Joka seitsemäs sekunti maahan syntyy uusi ihminen, kun taas joku kuolee joka 13. sekunti. Joka 31. sekunti uusi ihminen muuttaa Yhdysvaltoihin.
Väestön kasvu perustuu siihen, että amerikkalaiset saavat lapsia nopeammin kuin kuolevat ja maahan halutaan muuttaa. Tämä yhdistelmä takaa, että maan taloudelliset asetelmat ovat paremmalla pohjalla kuin monien Euroopan unionin maiden tai Japanin, joissa väestö vähenee alhaisen syntyvyyden vuoksi.
”Väestö ylittää 300 miljoonan, missä juhlat?” kysyi USA Today -lehti maanantain pääkirjoituksessaan.
Lehden mukaan sadan miljoonan rajan rikkoutumista vuonna 1915 pidettiin pohjana Yhdysvaltain taloudellisen ja geopoliittisen painoarvon kasvulle. Kun väestö ohitti 200 miljoonan merkkipaalun 1967, presidentti Lyndon B. Johnson piti asian tiimoilta juhlavan ja innostuneen puheen.
Ainakaan maanantaihin mennessä ei ollut tiedossa presidentti George W. Bushin väestöpuhetta. Suitsuttavasta puheesta ei innostuisi ainakaan aktivistijärjestö NumbersUSA, jonka verkkosivulla 300 miljoonan rajan rikkoutumista pidetään todistusaineistona epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta.
Järjestön siteeraaman syyskuisen kyselyn mukaan vain kolme prosenttia amerikkalaisista haluaisi lisää maahanmuuttajia, kun 64 prosenttia toivoo määrän vähenevän.
Yhdysvalloissa asuu alle viisi prosenttia maailman 6 550 764 623 asukkaasta (Census Bureaun arvio maanantaina kello 16.05 Suomen aikaa), mutta maa käyttää noin neljänneksen maailman energiavaroista ja se on suurin kasvihuonekaasujen tuottaja.
Huolta suuri väestö aiheuttaa myös kaupunkisuunnittelulle. Wall Street Journal -lehden mukaan Yhdysvaltain asukkaat pakkautuvat tulevaisuudessa jopa 25 miljoonan asukkaan megakaupunkeihin rannikoille, kun maan keskiosat kumisevat tyhjyyttä jatkossakin.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/USA ylittää tänään 300 miljoonan asukkaan rajan/1135222361022

Vastaukset 1
Vanhimmat
jo loppukuusta taas usan väkiluku on alle 300 tuhatta