Suomalaiselle Parkinson-tutkimukselle

tukea Yhdysvalloista

Silmiini osui tämä Mediuutisten sivuilla vieraillessani:

Suomalaiselle Parkinson-tutkimukselle tukea Yhdysvalloista

[17.10.2006, 08:04]


Helsingin yliopiston biotekniikan instituutin johtaja, professori Mart Saarman koordinoima tutkimusryhmä on saanut tutkimusapurahan Yhdysvaltalaiselta Parkinsonin taudin tutkimusta tukevalta Michael J. Fox Foundation for Parkinson's Research -säätiöltä.

Apurahan suuruus on 125 000 dollaria vuodessa ja sen jatkuminen arvioidaan vuosittain uudestaan.

Myöntävä säätiö on nimetty Hollywood-näyttelijä Michael J. Foxin mukaan. Näyttelijä on tukenut Parkinsonin taudin tutkimusta siitä lähtien, kun hänen diagnosoitiin sairastavan kyseistä tautia.

Apurahan myöntämisen perustana on Saarman tutkimusryhmän löytämä uusi hermokasvutekijä, joka on tärkeä aivojen dopamiinihermojen kehittymisessä.

Tutkimusryhmän jäsen, professori Raimo Tuominen farmasian tiedekunnasta kertoo, että Parkinsonin taudissa dopamiini vähenee aivoissa niillä alueilla, jotka säätelevät kehon liikkeitä. Alustavien soluviljelmillä ja koe-eläimillä tehtyjen kokeiden tulokset viittaavat siihen, että uusi kasvutekijä voi estää dopamiinihermovaurion synnyn.

Tuomisen arvion mukaan uuden hermokasvutekijän avulla kehitetystä lääkkeestä voidaan nopeimmillaankin saada apua Parkinsonia sairastaville vasta 5-10 vuoden kuluttua.

Michael J. Fox Foundation for Parkinson's Research -säätiö tunnetaan tiedemaailmassa siitä, että se antaa tukensa innovatiiviselle perustutkimukselle, jolla on merkitystä Parkinsonin taudin uusien hoitomuotojen kehittämisessä.

Hanna Koivisto

0

826

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

        https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
        Maailman menoa
        70
        4908
      2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

        Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
        Maailman menoa
        11
        3339
      3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

        Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
        Maailman menoa
        19
        2574
      4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

        🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
        Ikävä
        56
        1653
      5. Miksi pitäisit enemmän

        Minusta kuin siitä toisesta?
        Ikävä
        47
        1556
      6. Tämmönen höpsö

        Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
        Suhteet
        44
        1326
      7. Mitä meidän välillä

        Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
        Ikävä
        94
        1282
      8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

        Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
        Maailman menoa
        217
        1037
      9. Hiljaisuus

        Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
        Ikävä
        71
        975
      10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

        Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
        Sanaristikot
        51
        865
      Aihe