Vaikutelmia

Luennoimatta tässä kummemin on vain todettava, että samassa suhteessa kuin heitetään lokaa näyttää perussuomalaisen ajattelupohjan ja työn merkitys ja tarpeellisuus nousevan esiin mitä erilaisisimmissa yhteyksissä ja tilanteissa. Sille on tosiaan nyt yhä enenevästi tilaus olemassa! Mutta niinkuin aina; jos on voima ja siinä on kohta myös vastavoima.
Useimpien perussuomalaisten mielipiteet tästä ajasta, ihmisestä ja yleensä elämänmenosta saattavat olla joidenkin korville liiankin oikeaan osuvaa kuultavaa, ja sitä kautta torjuntaa ja jopa kateutta herättävää. Ehkä on myös ihmisiä, joiden on vanhoissa kiinnikkeissään ja väkäsissään eläen vaikea ymmärtää myös sitä, että ehdokkailla on älykkyydestään huolimatta myös omat luonteensa ja persoonansa niinkuin äänestäjilläkin, sekä useimilla heistä aitoa innostusta sekä lämmintä huumoritajua ja jouhevaa suhtautumista hankalissakin tilanteissa. Sanalla sanoen, vuoropuhelun taito.
094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


havainnut kirjoitti:

Luennoimatta tässä kummemin on vain todettava, että samassa suhteessa kuin heitetään lokaa näyttää perussuomalaisen ajattelupohjan ja työn merkitys ja tarpeellisuus nousevan esiin mitä erilaisisimmissa yhteyksissä ja tilanteissa. Sille on tosiaan nyt yhä enenevästi tilaus olemassa! Mutta niinkuin aina; jos on voima ja siinä on kohta myös vastavoima.
Useimpien perussuomalaisten mielipiteet tästä ajasta, ihmisestä ja yleensä elämänmenosta saattavat olla joidenkin korville liiankin oikeaan osuvaa kuultavaa, ja sitä kautta torjuntaa ja jopa kateutta herättävää. Ehkä on myös ihmisiä, joiden on vanhoissa kiinnikkeissään ja väkäsissään eläen vaikea ymmärtää myös sitä, että ehdokkailla on älykkyydestään huolimatta myös omat luonteensa ja persoonansa niinkuin äänestäjilläkin, sekä useimilla heistä aitoa innostusta sekä lämmintä huumoritajua ja jouhevaa suhtautumista hankalissakin tilanteissa. Sanalla sanoen, vuoropuhelun taito.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu