Säikähdin seuroissa, kun huomasin etten osaa käsitellä Jumalaa, uskoa, Kristuksen pelastustyötä, juuri mitään uskoon liittyvää päässäni (sydämessäni). Mennä hojellan arkisessa työssä ja harrastuksissa. Seuroissa käyn. En koe elämäntapaohjeita ahdistavina, vaikka en täysin elä niin kuin vanhemmat opettivat ja pyhäkoulussa opetettiin. Ainoa hengellinen tunne on tuska epäuskoisten sisarusten puolesta.
Kun on saanut tutustua kahteen yhteisön ulkopuolelta parannuksen tehneeseen ihmiseen, sitä uskomisen tuoreutta ja raittiutta jaksaa ihmetellä. Missä on oma usko(nnollisuus)? Pitäisikö mennä vl-luostariin (kr-kansanopistoon) etsimään Jumalaa? Vai voinko turvallisin mielin jatkaa taivastiellä näin eläen? Onko minusta tullut merkkien etsijä? Huutaako sydämeni "Jumala, anna merkki itsestäsi"? Ei se huuda. Se makaa kuin flunssainen labradorin koira eteisen matolla.
Hyvät palstalaiset. Onko teillä uskonnollisuuden kokemukset hukassa joskus? Istutteko seuroissa kuin liikennevaloissa? Kaikuuko saarna kuin radio kauppakeskuksessa, taustahälynä? Onko tuska, jota sisarusteni vuoksi koen vain piilossa olevaa omaa epäuskoani? Niin voimakkaana se välillä rintaa puristaa.
Uskovaiset ystävät ovat minulle tärkeitä, mutta en koe valtavaa tarvetta tutustua uusiin ihmisiin seuroissa. Kukaan ei myöskään ole ottanut hihasta kiinni, ja halunnut tutustua. Ei ole pyydelty keittiövuoroihin, ei liioin kyläilemään. Olemme puolisoni kanssa tosin hiukan erilaisia seuroissa, kun ei ole lapsia. Uuden kotisiionin väki ei myöskään tunnu siis kovin tärkeältä. Missä menen? Olenko uskomassa? Haluan olla, mutta samalla olen välinpitämätön sille, jos se vaikka olisikin turhaa.
Kun on saanut tutustua kahteen yhteisön ulkopuolelta parannuksen tehneeseen ihmiseen, sitä uskomisen tuoreutta ja raittiutta jaksaa ihmetellä. Missä on oma usko(nnollisuus)? Pitäisikö mennä vl-luostariin (kr-kansanopistoon) etsimään Jumalaa? Vai voinko turvallisin mielin jatkaa taivastiellä näin eläen? Onko minusta tullut merkkien etsijä? Huutaako sydämeni "Jumala, anna merkki itsestäsi"? Ei se huuda. Se makaa kuin flunssainen labradorin koira eteisen matolla.
Hyvät palstalaiset. Onko teillä uskonnollisuuden kokemukset hukassa joskus? Istutteko seuroissa kuin liikennevaloissa? Kaikuuko saarna kuin radio kauppakeskuksessa, taustahälynä? Onko tuska, jota sisarusteni vuoksi koen vain piilossa olevaa omaa epäuskoani? Niin voimakkaana se välillä rintaa puristaa.
Uskovaiset ystävät ovat minulle tärkeitä, mutta en koe valtavaa tarvetta tutustua uusiin ihmisiin seuroissa. Kukaan ei myöskään ole ottanut hihasta kiinni, ja halunnut tutustua. Ei ole pyydelty keittiövuoroihin, ei liioin kyläilemään. Olemme puolisoni kanssa tosin hiukan erilaisia seuroissa, kun ei ole lapsia. Uuden kotisiionin väki ei myöskään tunnu siis kovin tärkeältä. Missä menen? Olenko uskomassa? Haluan olla, mutta samalla olen välinpitämätön sille, jos se vaikka olisikin turhaa.
Vastaukset 25
Vanhimmat
myrkyttää elävän uskon.
opetuslapsille Getsemanen yössä. He eivät jaksaneet hetkeä valvoa. Sellaisia me kristitty-poloiset usein olemme.Turhaan ei siionin laulaja kirjoita: "suuri öinen Valvoja, Getsemanen Herra, muistuta viel lapsias kolmannenkin kerran..."
Mutta ei meidän uskomme ole sitä, että "osaisimme käsitellä" näitä asioita vaan raakasti sitä että uskomme itsemme pahoina pyhiksi ja syntisinä vanhurskaaksi. Ei mitään omaa tekoa tarvita autuuden eteen. Kaikki on jo täytetty. Kyllä se monta kertaa tämä uskominen on sellaista tasapaksua, ei ole korkeita tuntemisia. Usein silloin kun on saanut sopia asioita, kyllä tuntuu että taivas on lähellä. Ei meidän uskomme ole uskonnollisuuden kokemuksissa.
Kyllä on mielestäni merkki uskosta, että murehdit epäuskoisia sisaruksiasi.
En tiedä mitä tarkoitat kun snot että et "täysin elä niin kuin vnhemmat opettivat". Jos tuntuu että on syntiä tullut sydämelle niin pane synti pois, älä pane uskoa pois sillä me emme tiedä, koska meidän vuoromme tulee siirtyä pois ajasta. Täältä kun ei lähdetä ikäjärjestyksessä. Lähdön hetkellä vain yksi asia on tärkeä; että on synnit anteeksi ja nimi elämän kirjassa taivaassa.
Antakoon Taivaa Isä sinulle voimia olla vähässä uskollinen, sillä lupaus on suuri: vähässä uskollinen pannaan kerran paljon päälle, häntä kutsutaan Taivaan iloon.
Minä ehdin tuonne ketjun perään jo kirjoitella ja tässähän oli kirjoitettu ja muissa viesteissä oikeastaan kaikki se, mistä itse kirjoitin. Olkoon sitten vahvistuksena, että näin se on.
"Yksi sinulta puuttuu, ja sen mukana kaikki."
Vanhurskas on elävä uskosta. Jos sinulta puuttu
tämä elämä, niin hakeudu sellaisiin tilaisuuksiin,
missä elävät uskovat kokoontuvat.
lähde seuraamaan. Kävin minäkin aikani körttiseuroissa etsien rauhaa tunnolleni ja elävää Jumalaa vaan eivät osanneet neuvoa mistä menee tie taivaaseen, omaa vanhurskautta vain käskettiin rakentamaan että kun olet kurjan tuntuinen olet hyvällä paikalla. Ei siellä puhuttu mitään syntien anteeksiantamuksesta. oli vain tyhjä malja janoisen huulilla.
Vaikka oli tunto että helvettiin synteineni joudun niin sanottiin että ole vaan ahtaassa portissa niin hyvä siitä tulee.
Vaan kun Jumalan valtakunnasta saarnattiin kaikki synnit Jeesuksen nimessä ja veressä pääsin ahtaan portin läpi sisälle lammashuoneeseen. Jumala vastasi rauhalla tuntooni ja sain kokea: nyt minä olen Jumalan lapsi ja matkalla taivaan kotiin.
Voi kun oman vanhurskauden rakentajat tajuaisivat miten suloinen saarna on evankeliumissa tarjolla. Voi kun he pääsisivät sisältä päin näkemään Jumalan huoneen ihanuutta. Tässä lammashuoneessa tahdon olla vaikka laitimmaisena kun vain saan olla sisäpuolella.
Tässä on lainaus psykiatri C.Jungilta:
"Kun se tulee, siitä ei voi erehtyä. Kuten Jung huomauttaa: »Uskonnollinen kokemus on absoluuttinen. Siitä ei voi kiistellä. Ei ole väliä sillä, mitä maailma ajattelee uskonnollisesta kokemuksesta, se jolla on se, omistaa sellaisen asian suuren aarteen, joka on varustanut hänet elämän, merkityksen ja kauneuden lähteellä ja joka on antanut uutta loistoa maailmalle ja ihmiskunnalle.»"
Olemme kaikki ihmisinä erilaisia. Ei tuntemukset ole useinkaan korkealla. Ei kukaan jaksa ristiään juosten kantaa. Kyllä se raahaamista on.
Seuroissakin usein istuu aika tyhjänä. Seuroihin on hyvä tulla sillä mielellä, että jos Jumala näkee hyväksi minulle jotkin antaa, niin pyydän tyytyä siihen. Emme voi sieltä "ottaa" mitään, eikä mannaa huomisen varalta, mutta voimme matkan tomut pestä pois.
"Ei ole pyydelty keittiövuoroihin, ei liioin kyläilemään"
Toisia pyydetään vuoroihin useastikin, toisia ei. Siitä huolimatta voi itsekin tarjoutua työvuoroihin. Usein ilmoitustaululla on pyyntöjä ja joskus jopa kuulutetaan esim. jonkun ollessa estyneenä omalla vuorollaan. Matala kynnys on myös päästä mukaan, kun kysäiset joltakin keittiöllä olevalta, että miten pääsee mukaan vuoroihin. Sinut otetaan iloiten mukaan.
Voit kuvitella, miltä tuntuu tulla työttömänä ja rahattomana seuroihin, kun muitutetaan, "kerätään kolehti"... nyt on myyjäiset..myytäväksi toivotaan...tai lähde talkoisiin, sinullahan on aikaa. Pitäisi muistaa, että talkoihin tuleminenkin maksaa, eikä niillä laskuja makseta.
Ongelma on todellinen, vaikka Uusilla Volvoilla seuroihin tulevat asiaa vähättelevät.
En itsekään ole "päässyt" iltakylään 10:een vuoteen. Syyksi arvelisin osittain sitä, että ihmiset ovat usein ns. "porukoissa", ja porukan ulkopuolisia ei näköjään pyydetä kylään, eikä heille edes vahingossa kerrota kyläpaikkaa. Ainoastaan yleiset iltakylät olen saanut tietooni joskus. Noissa porukoissa on usein ns. johtajatyyppejä, jotka näyttävät valikoivan, mikä on "tasoistaan seuraa". En kirjoita tätä pahalla, vaan tuodakseni asian esille. Hiljaiset kärsivät tuosta menettelystä. Porukkahan silloin seuloutuu myös "tasoikseen". Siten ulkopuolisen on usein vaikea päästä mukaan vakioporukkaan.
Ehkä meillä pitäisi laittaa "iltakylä seulomattomille sekarotuisille". Pistäpäs asia vireille
Usko on sydämen asia, eikä tämän palstan lukijoiden äänestystulos.
Oli mukava lukea tämä.
Kiitos. Risti meillä jokaisella. Itse en ole ihan varaton, mutta kolehtihaavi menee ohitse useimmiten siksi, ettei ole käteistä mukana. Onneksi kahviossa on nykyään höylä. Koko kolehdin voisi tulevana sirukorttiaikana siirtää kahvituksen yhteyteen, jokainen laittaisi kortin laitteeseen ja näppäisi haluamansa summan kahvituksista ja kolehdista. Voisi olla monelle mielekäs ratkaisu.
Tiedän, että keittiölle pääsee kyllä. Pitäisi mennä ihan tarkoituksella. Kyllä kai se korsi täytyy tälläkin paikkakunnalla kekoon kantaa...
Mutta mutta. Jos satut viikonloppuna istumaan sellaisessa penkissä, missä istuu myös lapseton pariskunta, se saatan olla minä siinä. Tule tervehtimään.
Niin..tuon rahankeruun toin vaan esille, että monilla on tosiaankin rahat lujassa. Olen ymmärtänyt, että kahviokin tuottaa paljon varoja, joten mielestäni sielläkin saa käydä hyvillä mielin roponsa vaihtamassa. Ravinto on kuitenkin välttämätöntä, mutta toimitalon nurmikonleikkuu ei. Tärkeä kyllä, mutta ei välttämätön. Eihän vaan se "ahneuden tehotalous" olisi pyrkimässä...?
"...se saatan olla minä siinä"
Kiitos vaan! Ehkä en kuitenkaan rohkene tulla...? Toisilla on vaan matalampi "kynnys" tulla juttelemaan. Mutta varmaan on ystäviä, jotka suorastaan odottavat keskusteluasi.
Ilmeisesti mieltäsi/yksinäisyyden tunnetta kuvaat puhumalla lapsettomuudesta. Monelle se on kipeä asia. Saat olla kuitenkin täysin vapaa. Ehkä olet saanut juuri sinulle sopivan osan ja ristin tuolla tavalla. Pyydä tyytyä siihen. Iloitse toisten lapsista. Varmaan tiedät, että ystävisi lapsistakin voi tulla "lähes omia". Lapset osaavat vilpittömästi iloita, kun heillä on "kiva setä tai täti". Voi saada lapset "päivähoitoon", kappareissuille, tai muuten ulkoilemaan, askartelemaan jne. Myöhemmin huomaat, kuinka tärkeä ihminen olitkaan heille, vaikka sanoilla ei asiaa olisi ilmaistukaan.
Lapsi/lapsettomuus ei tee elämästä "täydellistä", mutta läheinen, uskollinen aviopuoliso, ja saattomies tekee. Aviopuoliso oli vastaus ihmisen ikävään toisen luo. Lapsi on tavallaan ihmiselle annettu "tehtävä". Siten huomaat, että "teot" eivät tee ihmisestä täydellistä.
Lapsettomuus ei ole kipeä asia meille. Mutta käytännössä me kuulumme hyvin erikoiseen ryhmään siionissa. Olemme jonkinlaisessa välitilassa tai siirtymävaiheessa. Ehkä vuosien päästä, jos lapsettomuus jatkuu, asemamme vakiintuu.
Sinäkin kuulut, suo anteeksi, työttömänä harvinaisen otsikon alle seuroissa. Eikö totta?
Sikäli voisimme perustaa omituisten otusten kerhon ; ).
Ai niin, se porukoituminen ei olekaan hyvä asia. Toivottavasti (minun toiveeni, ei sinun) pääset välitilastasi pois mahdollisimman pian. Toivottavsti näemme seuroissa, ainakin suvisellaisissa. Emmehän ihan väkisin käy samalla yrkällä...
Ok, kun näet sen lapsettoman parin, ajattele kuitenkin että se toinen saattaisin olla minä. Siinä istun hitaana matkalaisena. Siinä istun, ja päivän kerrallaan uskon. Tapailen laulun sanoja ulkomuistista, kirja on jäänyt kotiin.
Kylmänkin tuntuisena saa uskoa.
Minulla on aivan vastaavanlaisia kokemuksia omalta puoleltani, että on tuntunut uskonelämän aivan arkipäiväistyvän kaiken muun elämän keskellä ja myötä. Silloin on käynyt myös juuri noin kuin sanot, että aivan säikähtää / kavahtaa sitä omaa tilaansa, missä menen jne.
Itseäni on myös usein pysäyttänyt parannuksen tehneiden selkeältä ja kirkkaalta tuntuva uskominen ja uskomisen ilo. Vihollinen saattaa jopa sanoa, että kannattaisi se sinunkin maailmassa käydä niin aivan kuin paremmin tietäisi, mitä se usko on. Näin se ei ole. Jumalan sana ainoastaan varoittaa maailmasta. Ja oma tuhlaajapojan matkanikin on jättänyt vain syvät arvet, joita perkele yrittää usein repiä auki ja saada väsymään.
Saattaa olla niinkin, että aivan kuin roikkuu mukana siinä Jumalan lasten matkasaatossa. Sydämessä lepattaa vielä pieni liekki, vaikka tuntuisi, että eipä tämä uskoni taida oikein mitään olla. Olen paljon kuullut veljien ja sisarten kertomuksia, että kuitenkin on Jumala antanut sille roikkujallekin niitä "armon kirkkaita tuntemisia", jolloin aivan itkien kiittää Jumalaa, että minäkin, minä kaikkein kylmin ja syntisimmän tuntuinenkin saan vielä uskoa.
...saa uskoa itsensä keskelle taivasta", muistan erään puhujan sanovan seuroissa. En ole kylläkään käynyt seuroissa enää lähes kymmeneen vuoteen. Tosin viime kesän suviseuroissa olin yhden päivän, koska ne olivat tuossa lähellä. Olen "maailmassa" siinä mielessä, kun sen vl ymmärtää.
Aivan oikein muistat ja olinkin siitä kirjoittamassa, mutta jäi jostain syystä.
"Olen "maailmassa" siinä mielessä, kun sen vl ymmärtää."
En oikein ymmärrä tätä ja vaikea sanoa mitään.
...eri tavalla. Suoraan sanottuna olen luopunut vl-uskosta, vaikka luenkin esim. Päivämiestä vl-vanhempieni luona kuten tänäänkin. Näin on näreet.
Tahdotko sinä uskoa?
Minä olen vakuuttunut, että sinä et 10 vuoden jälkeen huviksesi näitä palstoja etkä päivämiestäkään lue. Muusta minä en sitten tiedäkään. Haluaisin kuulla sitä "psalmiasi". Voit laittaa sähköpostiakin, niin ei tarvitse keskustella kaiken kansan nähden.
Uskonnon harjoittaminen sanan varsinaisessa merkityksessä on Jumalan silmissä pelkkää omaa vanhurskautta. Et sinä pelastu siksi että istut joka sunnuntai seuroissa. Et pelastu sen takia, mitä tunnet ja koet.
Kristinusko on yhtä kuin Kristus. Kristityn pitäisi katsoa aina vain Kristukseen ja muistaa olevansa Jumalan silmissä yhtä puhdas ja täydellinen kuin Hän.Tätä itsekin harjoittelen joka päivä.
Jumala ei katso sydämesi tuntoja jos uskot Kristukseen. Hän katsoo sinua ikään kuin Kristus-lasin läpi ja näkee sinut samanlaisena kuin hän oli.
Jatka siis uskomista turvallisin mielin.
Oli pakko vastata, vaikka en olekaan vl.
..on vain uusi epäjumalainpalvelusmuoto. En halua minkään lauman sokeaksi matkalaiseksi. Todellinen herääminen, vapautuminen ja selkiytyminen on aina yksilöllinen asia. Olen tässä selvitellyt viime aikoina tavallisia uskomiseen liittyviä käsitteitä, kuten "synti", "Jumala", "usko" ym. Vielä on paljon oppimista. Sitä en oikein osaa sanoa, miksi seuraan vl-uskoa näinkin tiiviisti. Onhan se kuitenkin minun kasvualustanani. Ehkäpä siksi.
...kirkkoisille. Jeesus on kristinuskon ns. keskushenkilö. Rakastettu Jeesus Kristus on palvonnan kohteena, Jumalan ohella, kristinuskovaisille. Jeesus ei siis luonut kristinuskoa.
me emme pysty palvelemaan Jumalaa, emmekä Jeesusta, vaan onkin Jumala ja Jeesus, jotka palvelevat meitä itsekutakin heikkoa evankeliumin alla.
Muuten oli mukava lukea tätä keskustelua, oli niin hyviä ja lohdullisia kirjoituksia.
Jolloinkin olen pohdiskellut onko elävä usko tosiaan sitä että hammasta purren roikkuu joukon jatkona vaikka sisimmäsään usko ja kokemukset ei vastaa aamenta.
vaan pikemminkin niin, että Raamattu elää omaa elämäänsä (ikuista) ja minä elän omaani. Se on kuin naapuri, josta joskus kuuluu elämisen ääniä, mutta ei mitään häiritsevää. Ihan kiva oikeastaan, että joskus vähän kolahtaa tai kuuluu puhetta. Minä elän omaani, ja yritän kunnioittaa naapuriani. Portaissa joskus tapaamme, ja tervehdin. Hän on sympaattinen kaveri, ja minulle sopii hyvin asua hänen naapurissaan koko elämäni. En silti yleensä lue, mikä nimi postilaatikossa lukee.
Kristus ole kuitenkin yhtä kuin Jumala? Minä ajattelen, että emme paljo Jeesusta Jumalan ohella, vaan Kristus on meidän uskomme, koska hän on Jumalan kanssa yhtä. Ja jo alusta alkaen, kun ihminen joutui ensi kerran syntiin, on Jumala katsonut Jeesuksen tulevan sovittamaan syntimme.
Tästä kertoo luomiskertomuksessa se, kuinka Jumala puetti Aatamin ja Eevan nahkaisiin vaatteisiin koska he oliva alasti ja yrittivät peittää itseään viikunanlehdillä. Jumala tappoi jonkun eläimen (Raamatussa ei mainita, minkä) ja puetti ihmiset sen asuun. Tämä kuvastaa sitä kuinka Hän pukee meidät Kristuksen asuun ja eläimen tappaminen kuvaa sitä, että Kristuksen on vuodatettava verta ennen sovitusta. Ja huom. Jumala puki ihmiset tähän asuun. Ihminen ei siis voi tehdä autuutensa eteen mitään, ei edes pukea itse Kristuksen vanhurskautta ylleen.
Siksi ainoa, mikä jotain merkitsee pelastumisessamme, on Kristus. Ja siksi kristinusko on yksin Kristus.
Minä en halua riidellä! Enkä väitelläkään. Sanoin vain, miten olen itse asian kokenut. Siunausta kaikille uskonkilvoittelijoille!
Meillä oli sellainen mielenkiintoinen 1,5 viikkoinen. Kylässä täällä Helsingin riennoissa oli mukavasti porukkaa. Yksi pariskunta, jotka odottavat ensimmäistä lastaan ja sitten vähän muitakin. Katselimme kiinnostuneena netistä hedelmöityshoitokeskusteluja. Ihan ystävällisesti raskaana oleva nainen otti osaa kyseiseen keskusteluun, koska hän on raskaana hedelmöityshoidon ansiosta. Mitä hän sai osakseen:
tällä palstalla hänet nimiteltiin ja toivotettiin menevän navettaan kotieläintenjoukoon.
Sheriffin mielestä se on asiallinen toivotus, sillä sheriffi ei pyynnösitä huolimatta poistanut kyseistä asiatonta viestiä, eikä muitakaan asiattomia viestejä.
Vaan eipä siinä kaikki.
Koska nyt satumme olemaan aivan uskomaton poppoo täällä kolhoosissa (vielä kaksi viikkoa kolhoosielämää ja sitten se on osaltani vihdoin päättynyt), niin ottipa meihin yhteyttä tuttavamme (ei-vl) 17-vuotias lapsi, joka on alkunsasaanut hedelmällisyyshoidoilla. Häntä sattui ja loukkasi se, että tällä palstalla nimiteltiin hänen biologista isäänsä prostitoiduksi, hänen omaa arvoaan alennettiin kotieläinjalostukseen verrattavaan navettaeläimeen, jne...
Kun tein asiallisen pyynnön ylläpidolle kyseisistä asiattomista viesteistä palstalla, jossa myös muistutin siitä, että hedelmöityshoidoilla alkuunsa saaneissa on sen ikäisiä, jotka lukevat näitä palstoja ja heihin sattuu heihin kohdistuva asiaton kirjoittelu, sillä he eivät ole tehneet mitään pahaa ansaitakseen sellaista asiatonta pilkkaa osakseen,
ei tämän palstan ylläpito katonut tarpeelliseksi varjella lapsia asiattomuuksilta, mikäli nämä lapset ovat saaneet alkunsa hedelmöityshoidoilla.
Että se tämän palstan sheriffin tavasta toimia.
Älä pelkää.
Tiesitkö, että raamatussa lukee 365 kertaa: Älä pelkää.
Joka ainoalle vuoden päivälle siis yksi "älä pelkää".
Minä katson paremmaksi, että en enää seuroihin kovin usein mene... Enkä enää tämänkään palstan uskovaisien kanssa ala keskustella. Jos joku pahasti lyö ja satuttaa asiattomuuksillaan, niin uskovainen se on joka asiattomuuksillaan koviten lyö ja asiattomuuksillaan koviten satuttaa toista uskovaista.
Vanhurskautta, rauhaa me saamme Herralta, maailma vaikka pauhaa, Hän antaa lepoa.
Hän on mun kallioni ja sarvi autuuden.
Mua vaivaa tuska moni, vaan Hän on armoinen :)