Ihan kiinnostaa näin palstalla asujana, et kun on näitä abortin miettijöitä, niin mikä oli ratkaisu, ja miten päädyit ratkaisuun?
Jos tehtäs tästä sellainen asiallinen ketju, et jos on jotain huonoa sanottavaa, niin jätetään se sanomatta? :)
Jos tehtäs tästä sellainen asiallinen ketju, et jos on jotain huonoa sanottavaa, niin jätetään se sanomatta? :)
Vastaukset 16
Vanhimmat
Et saa niinku sanoa vain, jos on iloista sanottavaa abortista.
Eiköhän tuossa tarkoitettu, että jokainen saa kertoa omasta ratkaisustaan, siis joko abortista tai lapsen pitämisestä. Ja saa myös kertoa syyt siihen, että juuri sellaiseen ratkaisuun päätyi. Toiveen siitä, ettei sanoisi niitä huonoja juttuja ymmärsin niin, ettei tuomittaisi muita kirjoittajia ja heidän ratkaisujaan, vaan keskityttäisiin kertomaan omistaan.
Ja mulla ei ole sen enenpää lapsia kuin aborttiakaan takana, joten anteeksi että sotkeuduin ketjuun.
... :)
Ikää oli silloin 16, poikaystävä 24. Suhde ei ollut millään tasolla aikuismainen - kyse on nyt näin myöhemmin terapaissa käytyäni ja asioita pohdittuani siitä että minulla oli koko peruskoulun kestäneen koulukiusaamisen takia niin huono itsetunto että kuka tahansa kelpasi, kunhan joku "rakasti". Terapiaan siis menin tuon kiusaamisen ja sen aiheuttaman masennuksen takia pari vuotta takaperin..
Miehen luonteella/ulkonäöllä/kunnollisuudella ei ollut väliä, ei sillä että tämä teki pätkätöitä ja rellesti kaikki rahansa baareissa, ryyppäsi liikaa, perui tapaamisia ja petti. Kunhan oli sitten sen verran kanssani ja piti hyvänä = soitti aina kun halusi seksiä.
Kun tajusin olevani raskaana, mies olisi halunnut pitää lapsen - oli kuulemma aina halunnut perustaa perheen. Mitähän siitäkin olisi tullut?
Lainasin rahaa toiselta säädöltäni/rakastajaltani (miehellä ikää yli 30v), valehtelin että raskaus oli hänen aikaansaama. Mies tuki päätöstäni, vei sairaalaan ja haki pois. Vanhemmat eivät saaneet koskaan tietää.
Tapasin vuosi sitten, 6v abortin jälkeen tämän entisen poikaystäväni uudestaan. Mies edelleen erittäin matalapalkkaisissa pätkätöissä, syyte varkauksista ja muutakin hämärää meneillään.. Tapaili teinejä edelleen. Itse kasvanut henkisesti hänen ohitseen.
Onneksi keskeytin raskauden. Oma elämä nyt mallillaan, raskaus olisi silloin takuuvarmasti ajanut minut itsemurhaan. Lasta en sure, en osaa ajatellakaan että olisin ollut raskaana koska raskaus huomattiin välittömästi ja prosessi oli nopea - tiesinhän välittömästi etten halua lasta. Päätös on yhä pitänyt, en koe mitään äidinvaistoa vaikka lähipiirissä on jo 7 mukulaa. En tosin inhoakaan lapsia, suhteeni niihin on neutraali.
Ai niin vielä - itse en koskaan tiedä miten raskaaksi tulin, kumi oli käytössä ja se pistettiin alussa oikeaan aikaan päälle, eikä se hajonnut. Edelleen arvoitus minulle, enkä ole sen jälkeen luottanut kumeihin...
Joskus on pakko ajatella itseään ensin.
Mutta itse asiassa tiesin ratkaisuni alusta lähtien. En vain halunnut tehdä hätiköityä päätöstä, joten lääkärin kanssa sovittiin ekan käynnin jälkeen, että otan pienen harkinta-ajan ennen ajan varaamista aborttiin. Oli onneksi hyvin alkuvaiheessa. Puhuin, puhuin ja puhuin, itkun lomassa, läheisilleni, joista kukaan ei ollut kokenut aborttia, mutta jotka kaikki tukivat pohdintaani ilman paheksuntaa tai tuomitsemista. Takanani oli kipeä ero pitkäaikaisesta kumppanista kolme viikkoa ennen positiivista testiä. Kumppani oli jo muuttanut maasta kun testasin enkä itsekään asunut Suomessa. Abortti oli minulle oikea ratkaisu, voin sen yhä sanoa vaikka rankkaa todella olikin. Se tuntuu olevan vaikea asia monille ymmärtää, että aborttia voi surra ihan olan takaa, vaikka ei katuisikaan. Hoitohenkilökunta oli ihanaa ja sain paljon tukea, yllätyksekseni jopa. Kiitinkin heitä erityisesti jälkikäteen. Itse toimenpide ei ollut traumaattinen, olinhan jo siinä vaiheessa hyvin varma päätöksestäni ja pitkällä asian käsittelyssä eikä mielenmuutoksia tai -heilahteluja tullut ennen tai jälkeen. Kaikkein eniten minua surettavat naiset, jotka joutuvat/päätyvät aborttiin ilman kunnon pohdintaa. Abortista selviäminen on tarpeeksi rankkaa vaikka asiasta olisi varmakin, joten voin uskoa että mahdollinen katumus toisi todella vaikean lisän suruun. Toivon paljon voimia kaikille asian kanssa kamppaileville!! Ja toivon että kaikki tekevät itselleen okean ratkaisun, kumpi se sitten onkaan!
Niin, tein sitten sen testin joka osoitti olevan myönteinen..
Meni aikaa, asiat oli ihan ok, mun ja miehenkin puolelta. Olimme juuri tekemässä muuttoa Helsinkiin, synnyinseudulle takaisin.
Aika pian mies sitten ilmoittikin haluavansa ettei tätä toista lasta tehtäiskään. Olin aivan äimänä, ja nyt jälkikäteen miettien niin aivan sekaisinkin, kiitos Hormoonien. En tuskin ollut palautunut vielä edellisestä raskaudesta ja nyt oli jo toinen pulla uunissa.
Miehen kanssa puhuttiin, et tämä toinen lapsi tehtiim yhteisellä päätöksellä.
En tiedä.. Luulen et vapauden kaipuu oli ukolla kova, koska vetosi ettei koskaan olisi isä lapselleen jos tämän toisen tekisi. (Onnettoman perhe-elämän kokeneena, oli mulla itselläni vain yksi tavoite. Onnellinen ja ehjä perhe lapsillemme...)
Tästä fantasiasta pidin kiinni, itkin ja huusin.. Karjuin ja Vittulin..
Se päivä kun mentiin kättärille, oli maailmani kauhein päivä.
10 vuotta kokemuksesta kuluneena, en unohda sitä päivää koskaan.. :(
.... Pikkuhiljaa kotona. Pikku hiljaa "heräsin", mitä olinkaan mennyt tekemään. Alkoi se elämä miehen kanssa, jota en voinut enään sietää silmissäni, en sängyssäni. . .
Vuoden yritin yhdessä, inho sen kuin kasvoi ja kasvoi. Ja vielä tänäkin päivänä inhoan esikoiseni isää.
( Nämä oli sanat jotka painuivat mieleen )
Minä: Oikeasti, en olisi valmis aborttiin...
Isä: Tästä ollaan puhuttu, mä en ala enään täällä sun kanssa kinaamaan..
(Lähtee pois huoneesta ja juttelen hoitajan kanssa)
En halua aborttia. Hoitaja koittaa rauhoitella ja kysäisee miksi miehen näkemys on niin negatiivinen uuden vauvan suhteen. En tiedä, vastaan.
Mies tulee takaisin huoneeseen..
Hoitaja aloittaa, et parisuhteessa pitää voida toinen toisen apuun luottaa.
Mies: Kyllä minä olen tukena Carolinalle.
Hoitaja: Ai, jos hän päättää pitää lapsen?
Mies: Ei, vaan abortin suhteen.
Pst. Menin toimenpiteeseen ilman omaa päätöstä, eikä siitä seurannut mitään hyvää. Ja loppupelissä, vaikka päätös olisikin ollut minun päätös, niin katuisin silti.
Olisit ollut itse päättäväisempi ja tehnyt niin kuin oikealta tuntui. Ei ole miehen vika jos olet vietävissä. Sinähän sen abortin teit...
Niin tein... Ja mies olisi sen tehnyt mikäli olisi ollut kykeneväinen.
"Ja mies olisi sen tehnyt mikäli olisi ollut kykeneväinen. "
EI se silti poista sitä tosiasiaa, että päätös oli sinun. Ota vastuu ja äläka puolustele itseäsi ja tekoasi tuolla miehellä.
kymmenen vuotta vanhasta jutusta.
Ja Carolinahan kirjoitti katuneensa. Eiköhän siinä jo oo rangaistusta yllin kyllin.
Mutta jokaisen kannattaa kyllä miettii mihin ryhtyy ja miksi. Sillä meistä jokainen kantaa itse tekojensa seuraukset nyt ja aina. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, sen nyt varmaan jokainen ymmärtää vaikka muut ei siitä tuomisisikaan.
Harkita ja miettiä kannattaa ennen kuin tekee mitään, kun asian on tehnyt on myöhäistä miettiä, silloin voi vain katua ja päättää että ens kerralla en tee niin.
Ja ehkä kannattaa yrittää saada muitakin miettimään mitä vaihtoehtoja on olemassa, ennen kuin on liian myöhäistä valita niistä vaihtoehoidoista.
Mutta älkäämme tuomitko ettei meitä tuomittaisi...
Laitappa nyt miettes (omas) hetkeks arikkaan, ja tajua.. Ettei se abortti päätös ollut minun. Olin kyllä se joka siinä gynen tuoliin joutui, mutten MINÄ koskaan halunut lastani abortoida!
Kyllä, jos mussa olis ollut yhtä paljon munaa, kuin nyt on niin asiat olisivat aivan toisin.
Ja kyllä, kysyit miksi vihaan miestä, Minä vihaan häntä mun tekoni tähden. Sitä tekoa ei olisi koskaan tapahtunutkaan Ilman sitä MIESTÄ.
Pst. Tämän ketjun tarkpoitus oli kertoa kokemastaan, eikä alkaa sen enempää kaivelemaan asioita. Nähdä ihmisten näkökannat niin ovat olleet ja toivottavasti tulevat olemaan samaa jatkossakin.
"Ettei se abortti päätös ollut minun."
Lääkäri:"Haluatko sinä Carolina* tehdä abortin?"
Carolina*:"En"
Ja abortti tehtiin silti?
"Minä vihaan häntä mun tekoni tähden. Sitä tekoa ei olisi koskaan tapahtunutkaan Ilman sitä MIESTÄ. "
Ilman sitä miestä ei oli ollut raskauttakaan. Ja omien tekojen takia toisen ihmisen vihaamista voitaisiin sanoa vastuun välttelyksi ja syyllisyyden vierittämiseksi toisella ihmiselle.
"Kyllä, jos mussa olis ollut yhtä paljon munaa, kuin nyt on niin asiat olisivat aivan toisin. "
Ihmiset kun muuttuvat. Kasvavat. Reagoivat asioihin eri tavalla. Näen tiseni tuossa hyvin, parikymppisenä hallitsevan miehen kanssa suhteessa, jos vahinko olisi käynyt olisi tilnanne ollut aivan sama. Ei ollut munaa väittää vastaan (noh, turpaan tuli jos aukaisi suunsa väärässä paikassa :D) ja ihan ymmärrettävästi. Jos suhteessa jompikumpi hallitsee, ei se toinen osapuoli voi muuta kuin mennä mukana. Jos olisin silloin ollut yhtä "munakas" kuin olen nyt, omanarvontuntoni löytäneenä, olisi ukkoparka mennyt pitkin seiniä siitä hyvästä miten minua kohteli. Mutta en ollut. Piti tulla päihin että ymmärsin. Ja sinun piti käydä läpi vastentahtoinen abortti että ymmärsit ettei suhde ole hyvä.
Joskus sitä vain tarvitsee karun herätyksen että tipahtaa sielä "no me rakastetaan toisiamme" pilvilinnasta ja toteaa että rakkaus on myös kinnioitusta, ei pelosta tottelemista.
Sympatiaa, isosti sympatiaa. Vaikka jotkut mielipiteesi ovatkin minusta käsittämättömiä ja väitän vastaan minkä kerkiän, ihmisenä saat kyllä täyden ymmärrykseni.
***
hyvä kirjoittaja, koskaan ollut sutheessa sellaisen miehen kanssa joka ei kysele tehdäänkö näin, vaan kaikki tehdään niinkuin hän tahtoo. Mies vie ja tyttö vikisee. Kun tarpeeksi monta vuotta sinulle tolkutetaan että mies on perheen pää ja tietää paremmin, siihen alkaa uskoa. Kun sen ihmisen pitäisi olla se joka rakastaa sinua ja kunnioittaa tahtoasi... noh, käytännössä joskus kuule, ei.
Huonoja ja hallitsevia suhteita on eikä niissä eläessä aina näe mikä on oma päätös ja tahto ja mikä ei. Sen näkee vasta kun on jo myöhäistä.
***
...Mutta Lääkäri tiesi, kuten hoitajakin että Kohdallani en olisi halunut abortin tapahtuvan. Jopa keskustelussa jossa Mies oli mukana kun hoitaja? (En muista oliko lääkäri vai hoitaja) alkoi kysellä, ja exä hermostui nyyhkytykseeni siinä vaiheessa ja lähti huoneesta pois. Tuli takaisin, ja hoitsu kyseli asioita, joihin mies turvasi tyyliin, Olin luvannut sen jo hänelle _muka_ ...... Ja että hän tukee minua abortin teossa. Toimenpidettä ennen annettiin esilääkitys, jonka jälkeen katsoinkin maailmaa vaaleanpunaisten rilline läpi. Ja jos olisi tilanne ollut se, et multa olis edes kysytty haluanko keskeyttää mahdollisesti tilanteen, olisin sanonut kyllä. Miksi?
Koska exä ei olisi ollut tilanteessa läsnä.
Tässä on nyt niin paljon muutakin taustalla, mutten viitsi vanhoja asioita sen enempiä kaivella.
Mutta Mies ei aborttiin ollut tekosyy.
...Mutta eriäväisyydet tekee meistä sen mitä me kansakuntana ollaan. Erilaisia :)
Ja hyvin pitkälle kirjoituksesi oli täyttä asiaa, Rivien välistä puuttui vain se Jytke ja mätke sekä henkinen alistaminen, mutta eipä se paljoo lohduta, varsinkaan kun on elänyt siinä Jaskassa vuosia... antaa tietty ulkopuolisille varaa arvostella. Seuraavaksi olenkin se katala ihminen, joka on moisen miehen kanssa joskus lapsen tehnyt, enkä ole osannut valita isää oikein..