Havahduin muutama viikko siihen, että minä olin aina pyytämässä kavereitani kahville ja diskoon, minne milloinkin. Ajattelin että onhan se aika yksipuolista ystävyyttä, joten jätin ottamatta yhteyttä ja jäin odottamaan milloin kaverini ottaisivat yhteyttä minuun. Mutta niin ei sitten käynytkään. Yksi kaveri, jolta en odottanut yhteydenottoa, otti yhteyttä ja tavattiin, siinä oli mukana pari muutakin kaveria/tuttavaa. Mutta nämä joilta odotan enemmän yhteydenottoja niin heistä en kuule mitään. Olen lähettänyt tekstiviestin parille kaverille siinä toivossa, että he muistaisivat olemassaoloni ja ehdottaisivat tapaamista, mutta toinen heistä ei ole ehdottanut mitään ja toinen mainitsi että voitais tavata seuraavalla tai sitä seuraavalla viikolla, mutta en ole kuitenkaan kuullut hänestä mitään, vaikka eletään jo sitä sitä seuraavaa viikkoa. Täytyy kait itse ottaa taas häneen yhteyttä, en tiedä. Muihin en edes harkitse ottavani yhteyttä, ainakaan vielä. Sain pettyä uudemman kerran muutama päivä sitten, kun minulla oli synttärit ja odotin saavani useita tekstiviestejä kuten ennenkin, mutta sain vain yhdeltä kaverilta ja sukulaisilta. Kun kerroin noin ohimennen viettäneeni synttäreitä parille kaverille, niin toinen onnitteli jälkikäteen ja toinen ei onnitellut silloinkaan. Minusta todella epäkohteliasta käytöstä, sillä itse aina muistan kavereitteni syntymäpäivät ja lähetän vähintään tekstiviestin, jos ollaan tiivimmin yhteyksissä niin ostan myös lahjan ja kortin. Etäisemmille kavereille lähetän vain tekstarin, sillä eivät he välttämättä mullekaan osta lahjaa. Mutta en sitten saanut tekstareitakaan, vaikka luulin heitä kavereikseni. Tai kyllä tuo usko heidän kaveruuteensa oli laskenut jo tässä syksyn mittaan, mutta kuitenkin. Ei huvita enää tutustua kehenkään uuteenkaan ihmiseen, kun ei kukaan näytä oikeasti pitävän minusta. Sitä kuvittelee että toinen pitää minusta kun suostuu tapaamaan jos pyydän, mutta he taitavat tehdä niin vain kohteliaisuudesta. Olen todella sosiaalinen ihminen ja haluaisin aina ihmisiä ympärilleni. Siksi tämä yksinäisyys kalvaa minua. Olen käynyt vanhempieni luona paljon viime aikoina, jotta ei tarttis olla yksin, mutta ei minun seurani ole sielläkään "kovassa huudossa", varsinkaan äitini ei jaksa aina jutella ja isäni mieluiten lukee tai katsoo telkkaria, on kuitenkin aina ystävällinen. En tiedä mitä tehdä tälle tilanteelle. Pitääkö minun muuttaa itse itseäni, vaikka olen jo mielestäni hyvä ja mukava ihminen, vai pitäisikö minun vain sopeutua tähän yksinäisyyteen ja löytää ilon aiheita muista asioista kuin ihmissuhteista? On jotenkin luonnotonta olla ihmisistä erossa ja yrittää priorisoida muita asioita ystävyyden edelle, kun minusta ihmiset ja rakkaus on kuitenkin tärkein asia elämässä. Mutta ehkä sitä on vain yritettävä sopeutua, oppiihan siinäkin jotakin elämästä ja saa ehkä enemmän aikaiseksikin kun kavereitten kanssa kulutetun ajan käyttääkin esim. opiskeluun ja koulutehtävien tekemiseen, harrasteluun, lukemiseen tms. Enköhän keksi jotain ihan kivaa tekemistä... :) Onneksi vanhempani ovat elossa, mutta sitten kun he kuolevat olen todella yksin. Mutta en halua ajatella sellaista...
Yksin vaikka kavereita
Pettynyt
5577
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Joo noinhan se joskus menee. Itekkin oon miettiny että mistä sitä sais sellasia omanlaisia kavereita kun en oikeestaan tiedä oonko ikinä tuntenu olooni kotoisaks tai omaksi itsekseni kenenkään muun ku siskon kans joskus sata vuotta sitten. Mutta sellasissa kaverisuhteissa missä ite on aina pyytämässä toista jonnekkin ym. ei tosiaan kannata olla. Se syö itsetuntoa, tiedän omasta kokemuksesta. Parempi olla yksin.Vai onko? Mistä sen tietää...
Missäköhän se vika mahtaa sitten olla? Meinaan jos sä kerran olet niin sosiaalinen ja puhelias kuin väität olevasi? Onkohan sitten niin, että sä puhut muiden mielestä vähän liikaakin, ja muut pitää sua sen takia ärsyttävänä? Oletko sä jotenkin erikoisen näköinen vaatetukseltasi ja ulkonäöltäsi noin muuten? Jokin juttu tässä täytyy piillä, jos nuo ns. kaverisi sua tuolleen välttelee, eikä niitä kiinnosta ottaa yhteyttä. Voi tietty olla, että niillä on niin paljon kiireitä ja muitakin kavereita.
Sosiaalinen olen siinä mielessä, että viihdyn hyvin ihmisten seurassa, mutta se ei tarkoita sitä että olisin suupaltti enkä antaisi toisille suunvuoroa. Näytän myös ihan tavalliselta, joten en aiheuta mitään kummeksuntaa siinä mielessä. Toisaalta viime kuukausina en ole ollut ihan niin puhelias kuin ennen. Olen itsekin ihmetellyt miksi en meinaa keksiä mitään puheenaiheita. Ehkä kaverini sitten ovat joutuneet liikaa yllä pitämään keskusteluja eivätkä ole niin nauttineet seurastani. Kuulostanpa nyt todella tylstältä ihmiseltä itse asiassa, :) mutta näin ei ole aikaisemmin ollut. Olen aina ollut kovin puhelias ja äitinikin valitteli siitä ennen kun suu kuulemma kävi koko ajan. Toisaalta oli se aikaisemminkin niin että minä tosi usein olin aloitteentekijänä kavereitteni suhteen. Olin kait tosin kiinnostavampaa seuraa silloin... :) Ehkä tämä puheliaisuuteni väheneminen jotenkin liittyy äitiini, sillä hän aikaisemmin hermostui minun "puhetulvaani" ja sanoi aina suorat sanat. Nykyään yritän puhua mahdollisimman vähän ettei hän pääsisi taas valittamaan.
mullakin vähän sama juttu, tuntuu, että kaverit vaan on kadonnu jonnekkin.Joskus kun alan miettiä vähän tarkemmin, niin yhtä-äkkiä tulee semmonen olo, että apua onko mulla oikeestaan enää yhtään kunnon ystävää? Ja musta tuntuu myös, että niillä mun vähäisilläkin kavereilla on aina joitain paljo parempia ja tärkeempiä kavereita kuin minä
:(.. mutta sinun tapauksesi oli vielä oudompi, koska kerroit olevasi hyvin sosiaalinen , toisin kuin minä, mutta en usko että minusta koskaan mitään hyvin sosiaalista tuleekaan, mutta sitten taitaa vain jäädä yksin..
hyvässä omassa seurassa kuin yksipuolisessa kaverisuhteessa joiden ylläpito on kertomaasi tasoa. Itekkin olen huomannut ajat sitten samaa. Ei mulle kukaan soita ja ei siinä mitään. Parempi näin kuin tulla loukatuksi tms. mitä kaverin/ystävän ei pitäisi todellakaan tehdä.
Ei yksinäisyydestä kannata ongelmaa tehdä. Silloin vaan näkee oman napansa ja vaan kun kaikki on niin huonosti... Ei pidä ajatella negatiivisesti.
Hankkiudu harrastuksien pariin, vapaaehtoistyöhön, sieltä muuten saa luotettavia ja pysyviä ihmissuhteita. Taitaa ainakin olla Saapas ryhmä(ainakin joskus ollut) ja näitä punaisenristin toimintaa, 4H, Partio ym. Toimintaa näissä piireissä on kaiken ikäisille.
Nyt kuule tsemppiä. Ei kannata nyt tuota tilannettasi enempää jäädä murehtimaan, vaikka varmasti pahalta tuntuukin nytten.
Muista että et olea ainoa yksinäinen.
Mutta yksinäisyyden välttämiseksi vain sinä itse voit tehdä jotain. Tee muuta kuin roikut yksipuolisissa kaverisuhteissa. Olet paremman arvoinen kuin vain ns. rippeiden arvoinen vain tarvittaessa. Kokeile ihmeessä mainitsemiani juttuja mitä tossa jo aiemmin sanoin.
Tsemppiä:)