Olis tarve saada hiukan helpommin käsiteltävä (kevyempi kantaa ja hoidella yksin) perämoottori tuon vanhan Yamahan tilalle. Kyselisinkin onko täällä Turun suunnassa ketään kiinnostunutta vaihtamaan tuota pienempään välille 4-10 heppasen esimerkiksi? Tuo on ollut jatkuvassa käytössä tähän päivään asti, mutta nyt ois tarve myydä se pois ja hankkia tilalle joku kevyempi. Jos jollain sattuisi olemaan päinvastainen tarve kuin itsellä, niin säästäisin vaivaa ensin myymällä tuota pois.
Kiinnostaisi myös kuulla mitä kanavia pitkin tuollaisten käytettyjen moottorien hankinta myynti onnistuisi parhaiten. Tuo nettivene.comin toiminta on vielä nettiauto.comiin verrattuna lapsen kengissä. Moottorin vuosiluvusta en ole ihan varma, mutta muistelisin sen olevan vuodelta 82. En löytänyt mistään Yamahan moottorien historiikkia josta olisi voinut bongailla oman moottorin kuvia.

Vastaukset 4
Vanhimmat
ota numerot koneesta ja katso www.anymec.com ja links. sieltä löydät moottorisi vuosimallin
Kiitos! Täytyypi kokeilla jos tuolta saisi apua. Veikkaan että se on 82, koska 84 moottoreissa on ainakin eri tarrat.
Moi! Sattuipas mainiosti tarttisin 20hp yamahan mulla on nytt 9,9hp mutta on liian pieni,löytyy myös 8hp ja 5hp soita jos kiinnostaa 0400315584 turun saaristo.
ois tarve just vaihtaa isompaan uusi vene vaihdossa terhi 5 hp, pelaa kuin unelma, onko se kaksitahtinen. 0401537009 tai 0405590457 sony