Oletteko kokeilleet pahan olon piirtämistä paperille? Se on ainakin yksi keino joka minua on auttanut. Lisäksi muistan joskus yksin vain laulaneeni jotain melankolisia mieleen juolahtaneita lauseita, runojakin on tullut kirjoitettua. Piirtäminen nyt on ainakin sellainen keino joka on mahdollinen jokaiselle jolla kynä vähänkin kädessä pysyy. Kuvanhan ei tarvitse olla hieno, tekee vaikka mustia ympyröitä, pääasia että saa purettua oloaan johonkin.
Itsensä ilmaisua taiteen keinoin?
Malice
4252
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen kokeillu, ja omaiset hakivat apua (piti alkaa ramppaan psykiatrilla), kun ne minun piirustukset on vaan niin saatanan sairaita.
mutta ne helpottaa oloa, mutta myönnän että onhan ne suht sairaita.. mutta eipä ne paljoa pahempia ole kuin mitä tvstä pukkaa joka toinen ilta, tai ainakin kerran vuodessa. (niitä mailman verisempiä elokuvia)
Ahdistus on mulla usein purkautunut jossain vaiheessa ulos taiteen ja etupäässä musiikin muodossa. Selittämätön ahdistuksen tunne joka saattaa pitkään jatkuvana tehdä olon hyvinkin epämiellyttäväksi, saattaa tarkoittaa, että jokin asia sisälläni haluaa tulla ulos musiikin muodossa. Mulla on lapsuudesta asti ollut tapana laulaa itsekseni ja ahdistukseni tuntuu purkautuvan silloin, kun laulan suoraan sydämestäni, mitä sieltä milloinkin tulee. Luodessani jotain koen yleensä hetkellisesti tunteen "täyttymyksestä". Pian jälkeenpäin saatan kokea oloni hyvinkin tyhjäksi ja mitättömäksi.
Elämässäni on ollut pitkiä masentuneisuuden jaksoja jolloin mitään ei ole syntynyt. Niiden jälkeen usein luova kausi, mutta vasta sitten kun olen ollut valmis pistämään pahan olon taakseni. Yleensä se on tapahtunut myös uusien asioiden löytämisen ja "tajuamisen" kautta. Kipeät kokemukset ja ahdistus ovat antaneet mulle kimmokkeen laulaa, kirjoittaa ja säveltää, joten en tiedä pitäisikö olla kiitollinen niistä?
Olen minäkin huomannut tuon että masennuskauden jälkeen iskee inspis tosi usein. Sitten kun kuvan tai runon tai laulunpätkän on saanut ulos, tulee sellainen nollatila päänuppiin. Yleensä näitä juttuja työstää hirveässä tunnemylläkässä, joten ei varmaan ole ihme että jälkeenpäin, pölyn laskeutuessa on aika mitäänsanomaton olo. Se kai kuuluukin asiaan.
Omallakin kohdalla tuskasta syntyy taidetta paremmin kuin mukavista asioista. Synkkyys sytyttää, ei voi mitään ;) Tuli mieleen tuosta Nami Nassun viestistä että enpä minäkään mitään kukkasia kyllä piirtele. Kertoohan tuotokset jotain tekijän mielenlaadusta mutta eivät kuvat ole vaarallisia, teot saattavat sitä vastoin olla. Vielä kun oppisi ahdistuksen, pelon ja surun lisäksi tuomaan paperille vihan tunteita.. tulee yleensä nimittäin revittyä se paperi :D ja värit lentää pitkin seiniä..
No mutta, ainakin taiteessa on paljon mahdollisuuksia itsensä ilmaisuun, tyylejä ja tekniikoita on joka lähtöön. Aika terapeuttista toimintaa :)
Aloin pari viikkoa sitten sorvata aforismeja kärsimyksestä ja elämän turhuudesta. Paljon en oo saanu aikaseksi ja nekin vähät ihan kakkaa, masentavaa.