Joka päivä on iloinen vain siksi että Matti Vanhanen on meidän pääministerimme.
Vanhanen on PARAS
aina vaan
6159
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voisihan pääministerinä olla Pekkarinenkin.
mut onnex siel on Matti Vanhanen.kait Mauriki kävis, mutta...joku toinen kerta ja on toi Vanhanen paljo pätevämpi, sano.
Erään Supervallan presidentti, ihan yhtä älykästä puhetta.
Matti Vanhanen puhuu mutta hänellä ei ole ikinä mitään sanottavaa.
Nytkin hän ehdotti "totuuskomissiota" tutkimaan ns Huhtiniemen luurankoja. Kannattaisiko aloittaa sellaisista asioista jotka voi selvittää ylipäänsä kun elossaoleviakin on vielä selvittämään, vaikkapa 60, 70 ja 80 luvun ulkopolitiikan totuuskomissiosta!
Ps. Totuuskomissio selvitti Etelä-Afrikan rotusortoa ja ihmisoikeusrikoksia ja tällöin ajallinen ulottuvuus oli sellainen että osalliset olivat tehneet tekoja noin 0-30 vuoden aikana enennen tutkimuksia ja olivat siis pääsosin elossa.
Turvallinen ja osaava.
suuri valtiomies
miten ovat oikeita toimenpiteitä olleet väistämässä
vuodesta toiseen,eikä valoa näy pienyrittäjän ahdingossa.Muutama valtaakäyttävä herra,saa kyykyttää miten haluaa,rehellistä kansalaista edelleenkin.Rivikansanedustajatkaan ei nykyään kykene evästämään pääministeriä ongelmakohdissa.