Olen viimeisilläni raskaana ja mielialat heilahtelevat laidasta laitaan. Yhtenä hetkenä olen pakahtumassa onnesta tuon tulevan vauvan takia ja toisena hetkenä en ole yhtään varma haluanko edes koko vauvaa :(
Tiedän että hormoonit käyvät ylikierroksilla, mutta olisi mukava kuulla onko muilla vastaavia tuntemuksia ja miten teillä jo synnyttäneillä on sitten arki lähtenyt sujumaan tuollaisten mietteiden jälkeen..
Tiedän että hormoonit käyvät ylikierroksilla, mutta olisi mukava kuulla onko muilla vastaavia tuntemuksia ja miten teillä jo synnyttäneillä on sitten arki lähtenyt sujumaan tuollaisten mietteiden jälkeen..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse vielä esikoista maailmaan ponnistaessa mietin haluanko ihan oikeasti lapsen... Hyvin se siitä lähti kuitenkin, eikä mikään mahti maailmassa saisi minua antamaan lastani pois. Kuolisinkin hänen puolestaan.
Hormoneista tosiaan johtuu ja varaudu siihen, että se myräkkä hetkellisesti vielä pahenee synnytyksen jälkeen.
olen ollut valmis lyömään hanskat tiskiin ja unohtamaan koko raskauden, mutta jostain taustalta sitä kumminkin on ihan hyväksyväinen olo.
Viimeksi eilen mietin vitsinä että saisikohan vielä näin myöhäisillä viikoilla (31) aborttia mielenterveydellisistä syistä. Kieltämättä huono vitsi, mutta niin ajattelin.
Kai se kulluu mentaaliseen asian prosessoimiseen että kaipaa aikoja ilman vauvaa ja raskautta ja uusi asia pelottaa.
Parempi että aivot käy nyt ne asiat läpi ennen kun vauva on jo maailmassa ja joutuu suoraan kärsimään äidin haihatteluista.
synarilla ne vaan nauroi kun lähtiessa sanoin että: "tässähän tää nyt sit oli kiitos ja hei ikuisiksi ajoiksi" kun kotiuduin munuaistulehduksen jälkeen... jotenkin kummasti ne kumminkin vastasi "nähdään pian!" :)