Tuoreen tutkimuksen olemme me suomalaiset Euroopan ja todennäköisesti myös koko maailman tunnollisimmin liikennesääntöjä noudattava kanssa. Olemme kuulemma myös tyytyväisiä mitä enemmän meitä valvotaan, yli 90 prosenttia meistä haluaa liikennevalokäyttäytymistään valvottavan kameralla. Itse en tätä ymmärrä, jos tiedän mikä on oikein en tarvitse sen tekemiseen viranomaisen huolenpitoa. Se, että me suomalaiset käytämme auton suuntavilkkua tai noudatamme jalankulkijoiden liikennevaloa vaikka sitten aamukolmelta kun kaikki muut nukkuvat, on lähinnä huvittavaa. Mutta kun sama ilmiö tuntuu olevan hallitseva luonteenpiirre alati paisuvassa virkamieskunnassamme on mielestäni aihetta huolestua.
Aiheetta huoleen antaa mielestäni se, että suomalaisille virkamiehille tuntuu olevan pyhää kaikki se pykäläsaaste joka Brysselistä tänne loppusijoitetaan. Esimerkkejä tästä on vaikka kuinka paljon, elävänä tulee mieleen yli puolen metrin hangessa suoritettavat peltojen viljelyspinta-alan mittaukset, maataloustuen evääminen koska se on tehty väärän värisellä lomakkeella tai metallisten ikkunapuitteitten vaatiminen tilateurastamolle (ennen kuin inhimillisen kuljetusmatkaan päässä olevat pienteurastamot kokonaan kiellettiin).
Mielestäni kaikki suomalaisten verorahoista palkkaansa saavat virkamiehet tulisi laittaa uudelleenkoulutukseen jossa heille muistutettaisiin, että lakien ja asetusten ensisijainen tehtävä on palvella kansalaisia eikä suinkaan päinvastoin. Olisi ehkä syytä myös muistuttaa virkamiehiä siitä, että heidän palkanmaksajansa on Suomen kanssa eikä suinkaan Brysselin hallintokoneisto.

Vastaukset 6
Vanhimmat
maailmaa, niin huomaat että ihan hyvinhän sulla pyyhkii.
sinne hevonvitunafrikkaan jos säälittää. Mikä kumma tässä maailmassa on, kun omaan osaansa ei saa olla tyytymätön, jos jossain metässä asuu vaikka 100 miljoonaa köyhempää ja onnettomampaa tyyppiä????
Tää "eikö mikään riitä"- tai "onhan meillä sentään terveys"-mussutus on ihan käsittämätöntä!!!!
älykkyytesi. Ymmärrän sinua, et voi sille mitään.
Miksi täytyisi erikseen miettiä, vaatiiko tilanne todella vilkunkäyttöä? Vaistomaisena liikkeenä se ei kuskia rasita, eikä tule erimielisyyksiä. Laissa on selvästi sanottu koska vilkkua täytyy käyttää. Mutta jos uhmaikä on jatkunut ajokortin saamiseen asti niin onhan tuo vilkun tahallinen laiminlyöntikin tietysti tapa nostaa itsetuntoaan.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että kamera asennettaisiin vaikka joka ikiseen risteykseen. Olisipahan sitten vedenpitävät todisteet kolaritapauksissa saatavilla.
Ihan tosissasiko pohdit tällaisia jonninjoutavia asioita ja vielä päästät nuo aivopierusi tänne kaikkien haisteltaviksi?
Eihän osaa edes nimmaria oikein kirjoittaa.
Tännehän on kertynyt paljon putkimiehiä.