Finlexistä löytyy asetus 35/2001 jonka mukaan ajoneuvon voi katsastaa myös ulkomailla esim. Virossa. Voinko siis käydä Virossa katsastuksessa?
Tasavallan presidentin asetus
pyörillä varustettujen ajoneuvojen määräajoin toistettavien katsastusten yhdenmukaisten ehtojen hyväksymistä sekä näiden katsastusten vastavuoroista tunnustamista koskevan sopimuksen voimaansaattamisesta
Tasavallan presidentin päätöksen mukaisesti, joka on tehty liikenne- ja viestintäministerin esittelystä, säädetään:
1 §
Wienissä 13 päivänä marraskuuta 1997 tehty, tasavallan presidentin 11 päivänä huhtikuuta 2001 ratifioima pyörillä varustettujen ajoneuvojen määräajoin toistettavien katsastusten yhdenmukaisten ehtojen hyväksymistä sekä näiden katsastusten vastavuoroista tunnustamista koskeva sopimus, jota koskeva ratifioimiskirja on talletettu Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin huostaan 20 päivänä huhtikuuta 2001, tulee Suomen osalta kansainvälisesti voimaan 19 päivänä kesäkuuta 2001 niin kuin siitä on sovittu.
1 artikla
Sopimuspuolet vahvistavat normit alueellaan rekisteröityjen tai käyttöön otettujen pyörillä varustettujen ajoneuvojen määräajoin toistettavia katsastuksia varten sekä tunnustavat vastavuoroisesti kyseisten normien mukaisesti suoritetut katsastukset. Normit vahvistetaan kaikkien sopimuspuolten muodostamassa hallinnollisessa komiteassa 1 liitteessä olevien menettelytapasääntöjen mukaisesti sekä seuraavien kappaleiden ja artikloiden perusteella.
Tässä sopimuksessa
käsitteeseen "pyörillä varustetut ajoneuvot" sisältyvät kaikki moottoriajoneuvot ja niiden perävaunut;
käsitteeseen "katsastus" sisältyy kaikkien niiden laitteiden ja osien katsastus, joita käytetään pyörillä varustetuissa ajoneuvoissa ja joiden ominaisuudet vaikuttavat liikenneturvallisuuteen, ympäristönsuojeluun ja energian säästöön;
käsitteeseen "pyörillä varustettujen ajoneuvojen määräajoin toistettavien katsastusten normit" sisältyvät määräykset siitä yhtenäisesti sovellettavasta säännöllisin määräajoin toistettavasta hallinnollisesta menettelystä, jolla sopimuspuolen toimivaltaiset viranomaiset todistavat vaadittujen tarkistusten toteuttamisen jälkeen, että pyörillä varustettu ajoneuvo vastaa annettujen normien vaatimuksia. Todisteena tästä toimii katsastustodistus, jonka malli annetaan tämän sopimuksen 2 liitteessä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mihinkähän liikennetietojärjestelmään kuvittelet sen viron katsastuksen uppoavan ?
meinaan vaan, että poliisilla ei ole mitään todisteita siitä, että autosi on katsastettu.
Kilvet lähtee.